Jerusalem 50 vuotta, Balfourin julistus 100 vuotta!
​
Israelin ja palestiinalaisarabien rauhanneuvotteluissa ei ole tapahtunut vuosiin edistymistä. Niinpä loppuvuoden 2017 keskeisiä keskustelunaiheita ovat olleet palestiinalaisten keskinäiset sovintoyritykset ja Israelin päättäjien toiveet, että Yhdysvallat siirtäisi suurlähetystönsä Tel Avivista Jerusalemiin, mikä merkitsisi Jerusalemin tunnustamista Israelin pääkaupungiksi.
Tänä vuonna on ollut myös israelilaisittain kaksi merkkivuotta: kesällä tuli 50 vuotta kuuden päivän sodasta ja Jerusalemin yhdistymisestä. Marraskuussa muisteltiin ensimmäisen maailmansodan päätösvaiheita. Tähän liittyi merkittävä brittien Balfourin julistus, josta käynnistyi Israelin itsenäisyyteen johtanut poliittinen prosessi. Julistuksesta on kulunut 100 vuotta.

