MIKSI ISRAEL TAAS ISKI?
Ole luennoinut eri tilaisuuksissa aiheesta ”Tiedotusvälineitten vääristymät Lähi-idässä”. Aihe sopii minulle, olenhan seurannut oman ammattikuntani raportointia Lähi-idästä yli 30 vuoden ajan, ja tuosta ajasta viimeiset 28 vuotta asunut Israelissa.
Tiedotusta on tutkailtava ennakkoluulottomasti. Toimittajana minun tulee aina tarkistaa uutistietojen todenperäisyys niin hyvin kuin mahdollista ja niin monesta eri tietolähteestä kuin se kohtuudella on mahdollista. Uutistoimittajan etiikan kultaisiin sääntöihin kuuluu lisäksi pyrkimys puolueettomaan tiedonvälitykseen. Kolumnit ja mielipidekirjoitukset ovat asia erikseen.
Israel on paljon median suurennuslasin alla. Viime vuosina on ruodittu erityisesti Jerusalemissa ja palestiinalaisalueilla tapahtuneita juutalaisten puukotuksia tai autoilla päälleajoja, joihin Israelin poliisi ja sotilaat ovat vastanneet enemmän tai vähemmän tiukin ottein. Takavuosina tarkastelussa olivat Gazan kaistan raketti-iskut, jotka nyt ovat olleet parin viime vuoden ajan vähäisempiä.
Läntisessä mediassa, myös Suomessa, kylmät faktat Israelin vastaiskuista Gazaan tai Länsirannan palestiinalaisarabien asutuksiin kerrotaan laveasti, mutta levottomuusaaltoihin johtaneet syyt vaatisivat paljon parempaa taustoittamista.
Lyhyt uutinen ei vastaa kattavasti kysymykseen, miksi Israel iski?
Tai toisinpäin; miksi palestiinalaispoika puukotti?
Kun tarkastelemme Lähi-idän konfliktia, on välttämätöntä nähdä uskontojen merkitys. Uskonnot valitettavasti unohdetaan tai niitä vähätellään uutisoinnissa.
Sotaa tarkastellaan ennen muuta poliittisena kysymyksenä.
Suurista talousintresseistä raaka-aineköyhällä alueelle ei ole kysymys. Lähi-idän tunnetut öljyvarat ovat Israelia ympäröivien arabimaitten hallussa, vaikka Israel onkin löytänyt viime vuosina yllättävän runsaita maakaasuvaroja Välimereltä ja Golanilta jopa öljyä.
Lähi-idän uutisten taustoittaminen ei ole helppoa. Ymmärryksen lisääntyminen on hidasta, vaikka alueella asuisi pitkäänkin. Täkäläiset ongelmat ovat monikerroksisia, niihin ei ole vain yhtä inhimillistä selittäjää. Kuitenkin ennen kuin lauomme rikkiviisauksia, tulisi ymmärtää ongelman syviä juuria.
Tämä liittyy siihen, että emme saa hyväksyä totuutena ensimmäistä uutista, vaikka se tulisikin meille tutun ja luotetun tiedostusvälineen kautta.
Sen vuoksi olenkin halunnut haastaa ihmisiä niin Suomessa kuin muuallakin seuraamaan tiedotusta useista eri välineistä. Internetin kaudella on helppo tutustua kiistan kaikkien osapuolten näkemyksiin. Vaikka tapahtumissa
on vain yksi objektiivinen totuus, niissä on useampia tarkastelukulmia. Ääriliike Hamasin nettisivujen näkökulma on tuiki erilainen kuin Israelin hallituksen vastaava.
On syytä nähdä, että Hamasille kuin myös niin sanotuille maltillisille muslimeille, islam on ehdotonta antautumista jumalalliseen auktoriteettiin. Tämän vuoksi on melko mahdotonta ymmärtää muslimien puheita ja tekoja perinteisestä länsimaisesta ajattelusta käsin, jonka taustalla vaikuttaa vahvana juutalais-kristillinen perinne.
Muslimeille islamin opin levittäminen on Jumalan, Allahin tahdon täyttämistä. Se on sekä hengellistä kilvoittelua että tarvittaessa konkreettista sotaa vääräuskoisia vastaan.
Palestiinalaiset pitävät uskonnollisia palopuheita herättääkseen muslimimaailman sympatioita. Puheet Jerusalemia uhkaavista juutalaisista on tähän varma keino. Ääri-islamilaisten ryhmien kuten Hamasin tai Jihadin suosio palestiinalaisalueilla perustuu avoimeen vihaan. Ne haluavat koko nykyisen Israelin alueen ”vapauttamista” juutalaisista. Kun propagandassa jotakin asiaa toistetaan ja toistetaan, ihmiset taipuvat pitämään väittämiä totuuksina. Hyvin monet ajattelevat, että juutalaiset ovat todella ryöstäneet arabien maat.
Uskonto on valjastettu palestiinalaisten kansallisten tavoitteitten tueksi. Opetus kohottaa juutalaisten murhaamisen uskonnolliseksi sitoumukseksi. Kun vihaa taotaan varhaisesta vaiheesta lapsille, siitä tulee elämänasenne.
Tämän vuoksi inhimilliset keinot eivät riitä Lähi-idän laajojen ongelmien ratkaisemiseen. Itse uskon, että rukous voi kääntää vihan sellaiseksi rauhantahtoisuudeksi, jota Jeesus opetti. Tuon eettisen ja moraalisen oikeudenmukaisuuden ydinkohdat on luettavissa Jeesuksen vuorisaarnasta.
HEIKKI KANGAS
Radio Dein Israel raportti, to 26.10.2017
​
NOBELIT 2017
Kuluvan viikon tiedeuutinen oli painovoima- eli gravitaatioaallot, joita tutkijat Yhdysvalloissa ja Euroopassa ovat havainneet ensimmäistä kertaa yhtä aikaa valohavainnon kanssa avaruuden kosmisesta tapahtumasta. Tähän mennessä gravitaatioaalloista on tehty neljä havaintoa. Kaikki tähänastiset aallot ovat olleet peräisin kahden mustan aukon törmäämisestä.
Kaksi vuotta sitten havainnon ensimmäistä kertaa tehneille yhdysvaltalaisen LIGO-observatorion kolmelle tutkijalle myönnettiin tänä syksynä fysiikan Nobel -palkinto.
Gravitaatioaalloissa on kyse kahden neutronitähden törmäyksestä. Neutronitähti on luhistuneen tähden ydin, jonka massa on valtava.
Tällä viikolla havaittiin ensimmäistä kertaa yhtä aikaa sekä gravitaatioaalto- että valosignaali. Tutkijat väittävät, että tällaisessa neutronitähtien törmäyksessä syntyvät raskaat alkuaineet, kuten kulta ja platina.
Albert Einsteinin vuonna 1915 esittämässä suhteellisuusteoriassa on aiheesta jo epätäsmällinen esitys. Einstein sai Nobelin vuonna 1921.
Vuoden lopulla jaetaan Ruotsissa perinteisesti Nobelin palkinnot. Vuosien 1901 ja 2017 välisenä aikana Nobeleita on myönnetty 892. Juutalaiset ovat saaneet palkinnoista poikkeuksellisen suuren osan. Juutalaisia nobelisteja on 196. Suomalaisia Nobelin saajia on neljä.
Nobel-palkinto kantaa dynamiitin keksijän, ruotsalaisen Alfred Nobelin nimeä. Se jaetaan vuosittain fysiikan, kemian, lääketieteen, kirjallisuuden ja rauhan aloille. Lisäksi Ruotsin keskuspankki on lahjoittanut Nobel-säätiölle vuodesta 1969 lähtien varat taloustieteiden vastaavaan palkintoon.
Nobeliin kuuluu kunniamitalin ohella huomattava rahapalkinto, joka saatetaan eri aloilla usein jakaa kahden tai kolmen kesken. Nytkin fysiikan Nobel jaettiin kolmelle tutkijalle.
Seitsemän vuotta sitten Weizmann –instituutin tutkija Ada Yonath sai ensimmäisenä israelilaisena naisena palkinnon. Hän on kemian tieteentekijä. Israelilaiset kemistit ovat yltäneet palkinnolle kuusi kertaa. Juutalaisia kemian nobelisteja on ollut vuosien mittaan kaikkiaan 35.
Taloustieteen nobelisteja Israelissa on kaksi. Tämän kunnianosoituksen saaneita juutalaisia on ollut yhteensä 29. Tämän vuoden palkinnon saa Amerikan juutalainen Richard Thaler.
Lääketieteen nobelisteista on ennätykselliset 54 juutalaista. Tänä vuonna palkinnon saa Yhdysvaltojen juutalainen Michael Rosbash. Fysiikan nobelistien määrä kohosi tänä vuonna samaan, kun palkinto myönnettiin gravitaatioaaltotutkimuksista Rainer Weissille ja Barry Barishille.
Nobelin rauhanpalkinto annettiin vuonna 1994 silloiselle pääministeri Jitzhak Rabinille ja ulkoministeri Shimon Peresille. He jakoivat palkinnon palestiinalaisten johtajan Jasser Arafatin kanssa. Tämän kolmikon ansiona pidettiin kiistelevien osapuolten välistä rauhan periaatejulistusta, joka ei valitettavasti ole vieläkään johtanut pysyvään rauhaan juutalaisvaltion ja palestiinalaisten välillä.
Vuonna 1978 pääministeri Menahem Begin jakoi rauhan kunniapalkinnon Egyptin presidentin Anwar Sadatin kanssa. Myös tätä kunnianosoitusta seurasi Rabin murhan tavoin surma. Jihad –ryhmän aktivistit ampuivat Sadatin vuonna 1981.
Muita rauhanpalkittuja juutalaisia on kuusi, heistä ehkä tunnetuimpana Yhdysvaltojen ulkoministerinä pitkään toiminut Henry Kissinger.
Ensimmäinen israelilainen Nobelin saaja oli kirjailija Shmuel Josef Agnon vuonna 1966. Agnonin lisäksi kirjallisuusnobel on myönnetty 11 juutalaiselle, joista ensimmäinen oli Saksassa asunut Paul Heyse. Hän sai palkinnon vuonna 1910. Viime vuonna kirjallisuuden Nobelin sai maailmankuulu juutalainen laululyyrikko Bob Dylan.
Suhteessa kansan kokoon, juutalaiset ovat voittaneet ylivoimaisesti eniten näitä Nobelin kunniapalkintoja. Kyse ei ole välttämättä juutalaisen kansan etevämmyydestä muihin verrattuna. Enemmän on kyse sitkeydestä vaikeissa oloissa ja vainottuina. Historia kertoo, miten juutalaisista tuli monissa tapauksissa tahtomattaan rahanvaihtajia, joita kristityt halveksuivat. Tämä ei-pidetty ammatti johti taitavaan talouden osaamiseen.
Toisaalta Venäjällä ja entisen Neuvostoliiton alueella juutalaiset hakeutuivat yliopisto-opintoihin ja akateemisiin ammatteihin, koska heitä ei päästetty kaikkina aikoina esimerkiksi armeijan palvelukseen. Samoin estettiin juutalaisten toimimista hallintoviroissa. Nämä ammatilliset rajoitukset jalostivat kekseliäisyyttä, mikä viimeisten reilun sadan vuoden aikana on näkynyt muun muassa juutalaisnobelistien määrissä.
HEIKKI KANGAS
Israel raportti, to 19.10.2017
​
ISMAELIN JA IISAKIN PERINTÖKIISTOISTA
Islamin mukaan rauha voi vallita vain silloin, kun koko maailma on alistettu Allahille ja islamille. Raamatun Uusi testamentti taas sanoo, ettei ilman Jumalan Poikaa voi olla anteeksiantoa ja sovintoa, ja siksi ei voi olla myöskään rauhaa.
Islamin suhde juutalaisiin ja kristittyihin on ollut alusta lähtien ongelmallinen. Kun islam kohosi 600-luvulla maailmanvallaksi, se sieti valloittamillaan alueilla eriuskoisia toisen luokan kansalaisina.
Islam ei pidä juutalaisia ja kristittyjä suoranaisesti ”jumalattomina vääräuskoisina”, vaan kirjan kansoina. Heidän on islamin valta-alueilla vaiettava uskostaan ja osoitettava kunnioitusta islamia ja Koraania kohtaan.
Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa kerrotaan, että Aabraham sai pojan vaimonsa palvelijattaren Haagarin kanssa. Islamin perimätiedon mukaan jumalallinen lupaus koskee tätä Ismaelin sukuhaaraa. Quraisin heimon jäsenet väittivät olevansa Ismaelin jälkeläisiä, ja koska Muhammed oli samaa sukua, hänestä tehtiin ”lupauksen profeetta”.
Islam syyttää juutalaisia siitä, että he ovat ilman oikeutta omineet jumalallisen perinnön. Jos tämä pitää paikkansa, siinä tapauksessa juutalaiset olivat tehneet näin 2500 vuotta ennen Muhammedin syntymää.
Koraani sanoo muslimeista Suurassa 3 näin:
”Te olette paras yhteisö, mikä on tuotu ihmisille, koska käskette soveliaaseen,
kiellätte sopimattomasta ja uskotte Jumalaan.
Jos Kirjan kansa uskoisi, olisi se heille parempi.
Muutamat heistä ovat uskovia, mutta useimmat heistä ovat jumalattomia.”
Raamatun mukaan Ismael ei ollut ”lupauksen poika”, vaan ikuinen perintölupaus koski Saaran ja Aabrahamin poikaa, Iisakia.
Mutta orjattaren pojasta luvattiin polveutuvan suuri kansa. Ja tätä perua ovat runsaslukuiset arabikansat.
Aabrahamin kahden pojan jälkeläisillä on ollut alusta lähtien keskinäisiä hankauksia, jotka jatkuvat edelleen.
Jos Muhammed olisi ollut oikea profeetta, hänellä olisi ollut todennäköisesti myönteiset tunteet Israelia kohtaan. Valitettavasti asia on juuri päinvastoin. Hän karkotti ja tappoi monia juutalaisia, ja hän jopa kirosi heidät Jumalansa Allahin nimessä.
Kun tulemme Raamatun ajasta nykypäivään, olemme saaneet nähdä, miten yhtäkkiä vuonna 1948, ei kovinkaan kaukana islamin sydämestä Mekasta, syntyi juutalainen valtio, joka on selvä osoitus profetioitten täyttymisestä. Muun muassa profeetta Aamos toteaa tästä kurjien kohtalojen kääntymisestä, miten israelilaiset lopulta rakentavat jälleen autiot kaupungit ja asuvat niissä, he istuttavat viinitarhoja ja juovat niiden viiniä, he tekevät puutarhoja ja syövät niiden hedelmiä.
Juutalaisvaltion uusi nousu suoraan arabimaiden keskelle oli islamin opetuksen vastaista. Koska Allah ei tehnytkään selvää juutalaisista, asiaa selittävät mm. Iranin uskonoppineet siten, että Jumala on koonnut juutalaiset yhteen paikkaan, jossa muslimit voivat heidät helpommin tuhota.
Muslimien ehkä pahimpia nöyryytyksiä on se, että juutalaisvaltion pääkaupunkina on Jerusalem, Mekan ja Medinan jälkeen islamin kolmanneksi pyhin paikka.
Jerusalemia ja Israelin rajoja koskevaa kiistaa ei voi koskaan ratkaista minkään raja- tai rauhansopimuksen avulla. Sakarjan profetian mukaan Jerusalem on kompastuskivi ja juovuttava malja monille kansoille, jotka haluavat sanoa sanansa kaupungin kohtalosta rauhansopimuksessa.
Fyysisessä Jerusalemissa kiistan ydin on Temppelivuori. Tämän pienen alueen takia islam arvostaa Jerusalemia niin suuresti. Juuri täällä Jumala kerran pyysi Aabrahamia uhraamaan poikansa Iisakin. Samalle Moorian kukkulalle kuningas Salomo rakennutti ensimmäisen temppelin.
Samalla paikalla kohoaa nyt kultakupolinen Kalliomoskeija. Salomon pylväskäytävien paikalla, jossa alkuseurakunnan uskovat julistivat rohkeasti Jeesuksesta, on nyt al-Aksan moskeija.
Monet profetioitten asiantuntijat ovat sitä mieltä, että tämän päivän levottomuudet ja kiistan keskittyminen Jerusalemiin kertovat selvää kieltä siitä, että Messiaan tulemus on lähellä. Hän puuttuu ihmiskunnan itsetuhoisiin tekoihin.
Jeesus sanoi, että tarkoista ajoista emme voi tietää, mutta Häneen uskovien tulee valvoa ja olla kaiken aikaa valmiina Hänen paluuseensa.
HEIKKI KANGAS
Dein Israel raportti, to 12.10.2017
​
JERUSALEM SYNDROOMA
Nyt eletään Israelissa juhla-aikaa, jolloin pyhiinvaeltajiin saattaa iskeä outo mielialasairaus. Maassa rekisteröidään vuosittain noin 100:sta 150:een patologista niin sanottua Jerusalemin syndrooma -sairaustapausta. Vierailijat saavat Pyhässä kaupungissa jonkinasteisen shokin, kun kokevat kaupungin realismin ja pyhyyden ristiriidan. Erityisesti näitä tapauksia on ollut kristittyjen parissa, mutta muittenkin uskontojen edustajia on jouduttu viemään oireyhtymän vuoksi sairaalahoitoon. Vaikka tällaista uskonnollista oireistoa voi esiintyä muuallakin Israelissa, Jerusalemissa se puhkeaa sairaalloiseksi kaikkein herkimmin.
Tämän oireyhtymän yhdisti vajaat kymmenen vuotta sitten poliittiseen kekusteluun heprealaisen yliopiston professori Moshe Amirav, joka osallistui syksyllä 2000 Lähi-idän rauhanneuvotteluihin Yhdysvaltojen Camp Davidissa.
Amiravin mukaan tuolloin Israelin ja palestiinalaishallinnon välinen rauhansopimus oli lähempänä ratkaisua kuin koskaan ennen tai sen jälkeen. Kansainvälisesti kuulutettu kahden valtion malli oli luotu lähes valmiiksi.
Amirav lanseerasi huomionarvoisen poliittisen analyysinsä kirjaksi, jonka nimenä oli "Jerusalemin syndrooma: Palestiinalaisten ja israelilaisten taistelu Pyhästä kaupungista”.
Amiravin mukaan rauhanprosessi on nähtävä kahtena erillisenä kysymyksenä: Rauha muista ongelmista ja Jerusalemista.
”Jerusalem on samanlainen kuin pakolaisasia, tunteenomainen ja raskas. Se kahlehtii helposti neuvottelijoitten rationaalisen asioitten käsittelyn”.
Kirjan julkistamisen aikaan Amirav kertoi henkilökohtaisia kokemuksia Camp Davidista syksyllä 2000. Hänen mukaansa kolme johtajaa, presidentti Bill Clinton pääministeri Ehud Barak ja palestiinalaisten Jasser Arafat olivat luontevia siihen saakka, kunnes neuvottelu kääntyi Jerusalemiin.
Amiravin mukaan koko kolmikossa tapahtui jotakin epäloogista. Heissä ilmeisesti yhdistyivät neuvottelupöydän ääressä usko, unelma ja pelko. He poliitikkoinakin ikään kuin kohtasivat Jerusalemissa ylimaallista. Tämän kokemuksen vuoksi Amirav nimesi kirjansakin ’Jerusalemin syndroomaksi’, joka voi iskeä myös kansojen johtajiin.
Jerusalemiin tiivistyy suuria tunteita ja toiveita. Vallattu kaupunki oli Israelille kesän 1967 suuren voiton hedelmä, jota se ei luvannut palauttaa. Amiravin mukaan hallitukset yksi toisensa jälkeen ovat epäonnistuneet suuren kansallisen unelman toteutuksessa. Jerusalem on yhä jakautunut, vaikka muurit eivät erotakaan enää kaupunginosia toisistaan.
Hallinnollisesti kaupunkia johtaa vain yksi pormestari. Silti monet kansainväliset tutkijat myös sanovat, että Jerusalem on yksi jakautuneimmista kaupungeista maailmassa.
Vuosien mittaan on keskusteltu Länsirannasta, Golanista, Siinaista ja Gazasta. 1970-luvulla sopu syntyi Egyptin presidentti Sadatin ja 1990-luvulla Jordanian kuningas Husseinin kanssa. Sama ei enää onnistunut Arafatin kanssa vuonna 2000.
Amirav muistuttaa, että vain mennyttä voi analysoida, tulevasta ei tiedä. Hän on kuitenkin sitä mieltä, että aika on toiminut juutalaisia vastaan, takavuosina israelilaisilla oli mahdollisuus parempaan sopuun Jerusalemista.
Israelin poliittinen johto yritti pitkään erottaa politiikan ja uskonnolliset näkökohdat toisistaan. Jerusalem –ongelma on kuitenkin senlaatuinen, että sitä ei voi ratkaista, jollei neuvotteluissa puida myös pyhiä paikkojen kohtaloa.
Israelin puolustusministeri Moshe Dayan antoi Temppelivuoren hallinnan muslimien neuvostolle kuuden päivän sodan jälkeen. Pian nähtiin, ettei asia tyydyttänyt muslimeita ja hallintosuhteetkin jäivät tarkasti määrittämättä. Israelilla on periaatteessa ylin sanansija koko Vanhassa kaupungissa, mutta se ei ole lähtenyt haastamaan muslimeja liian kovaa, vaan joustanut.
Professori Amiravin mukaan syksy 2000 osoitti, mikä on rauhanneuvottelujen pääongelma. Jerusalemin Vanhan kaupungin jaosta ei ole saatu päätöstä. Tähän palataan ja pysähdytään uudelleen.
Camp Davidissa ratkaisu oli aivan lähellä, mutta ei tarpeeksi lähellä. Sen jälkeen haparoivat neuvotteluyritykset ovat Israelin ja palestiinalaisten välillä ovat kaikki kariutuneet. Ja on jokseenkin varmaa, ettei todellista rauhaa synny, jollei Jerusalem –kysymystä kyetä ratkaisemaan.
HEIKKI KANGAS
Radio Dein Israel raportti, to 6.10.2017