ONKO ISRAEL HYLÄTTY JUMALAN SUUNNITELMASSA?
​
Poliittinen jännite Lähi-idässä kirvoittaa aika ajoin eri puolilla maailmaa keskustelua Israelin merkityksestä Jumalan suunnitelmassa. Suomessakin käydään aiheesta sananvaihtoa netissä, lehtien palstoilla ja seminaareissa.
Päiväkohtaisia uutisia seuratessa Israel näyttää olevan monille vaikea asia, jopa kirosana. Israelin teot selitetään mediassa hyvin usein negatiivisesti. Osin tämän vuoksi on syytä kysyä, onko nykyisellä Israelilla ja Raamatulla mitään yhteistä?
Raamatun mukaan Jumala lupasi ja toisti lupauksen kansasta ja maasta Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille. Hesekielin profetian kirjan 36. luvussa todetaan Israelin kansasta, että se saa asua maassa, jonka Jumala antoi heidän isilleen, ja että, Israel on Jumalan kansa. Juutalaiskysymyksen ratkaisuyritykset ovat johtaneet vuosituhanten kuluessa valtaviin vainoihin. Jumalan ratkaisu on se, että kansa palaa omaa maahansa ja sen uudistuu hengellisesti (Hes. 36:24-26). Roomalaiskirjeen 11. luvussa Paavali sanoo tämän merkitsevän elämää kuolleista ja sitä kautta rikkautta koko maailmalle.
Kristikunnassa näyttää usein käyneen niin, että rukouksen ja Jumalan lupauksiin luottamisen sijasta onkin Israel hengellistetty ja kirkosta on tehty uusi Raamatun lupausten Israel. Paavali puhuu Galatalaiskirjeen 6. luvussa Jumalan Israelina kaikista niistä juutalaisista, jotka uskovat pelastajanaan Jeesukseen, he ovat siis sekä fyysisesti että hengellisesti Aabrahamin lapsia. Samassa kirjeessä (3:17) puhutaan kyllä lisäksi pakanasyntyisistä ”Aabrahamin lapsista”, uskovista, jotka tulevat oksastettaviksi oikeiden oksien joukkoon ja osalliseksi öljypuun juuresta, Jeesuksesta (Room. 11:17). Lupaus ei kuitenkaan tässä koske Israelin maata.
Paavali korostaa selvästi uskon merkitystä (Room 2:28). Näin ollen eivät niin sanotut ”muotojuutalaiset” eivätkä nimikristitytkään ole nimensä todellisia edustajia Jumalan silmissä. Juutalaiset eivät pelastu vanhempiensa syntyperän perusteella. Tällä hetkellä noin 30 000 juutalaista muodostaa Israelissa Jeesukseen Messiaanaan uskovien ”jäännöksen” eli Jumalan Israelin.
Aabrahamille Hagarista ja Keturasta syntyneet lapset (Room. 9:7) eivät perineet kansallisia lupauksia, ne luvattiin Iisakille. Hallinta- ja perimysoikeus Israelin maahan siis annettiin juutalaisille. Se tulee Jumalan lupauksen, ei ansion perusteella (Hes. 36:8-12; Ps. 105:1-11).
Fyysisen Israelin paluuta on voitu seurata jo 1900-luvun vaihteesta lähtien, mutta vasta kahden viime vuosikymmenen aikana myös Jeesukseen uskovat juutalaiset, messiaaniset ovat tulleet luonnollisen Israelin keskelle. Kristillinen kirkko ei ole aina osannut iloita tästä ”viikunapuun puhkeamisesta lehteen”, joka enteilee Jeesuksen paluuta (Matt. 24:32).
Monet kirkkokunnat ovat vuosisatojen ajan opettaneet, että kirkko on uusi Israel. Tässä ikivanhassa harhaopissa korostetaan, että Israelia koskevat profetiat saavat täyttymyksensä seurakunnassa. Israelin tuomitseminen on uskovillekin helpompaa, jos ajatellaan, että Israel ei ole enää Jumalan silmäterä kuten Sakarjan kirjan profetiassa todetaan (2:28). Israelin huonoja tekoja meidän ei toki pidäkään siunata, vaan rukoilla kansalle kääntymistä väärältä tieltä elävän Jumalan, Jeesuksen Messiaan puoleen.
Sakarjan profetiat näyttävät täyttyvän siltäkin osin, että hengellinen maaperä myös kristityissä maissa on vahvistunut Israel -vastaisuudessa, joka huipentuu kaikkien maan kansakuntien kokoontumiseen Jerusalemia vastaan (Sak. 12:2,3).
Korvausteologinen ajatuskulku on vaarallinen. Kristillisestä korvausteologiasta ei tarvitse edetä pitkälle, kun löytyy selkeä yhtymäkohta suureen maailmanuskontoon, islamiin. Tässä mielessä ei ole suuri ihme, että mm. katolinen valtakirkko on käynyt pitkään vuoropuhelua islamilaisteologien kanssa.
Islamin pyhät kirjoitukset väittävät toisten ”kirjan kansojen”, juutalaisten ja kristittyjen epäonnistuneen Allahin antamassa tehtävässä. Sen vuoksi syntyi täydellisin uskonto, islam, jonka kannattajien yhtenä keskeisenä tehtävänä on toimia jumalallisten tuomioitten välikappaleena vääräuskoisten eli ensin juutalaisten sitten kristittyjen parissa. Tämän islamilaisen korvausteologian huonoja hedelmiä on riittävästi nähtävissä Lähi-idässä. Kuohuva alue ei tarvitse myöskään kristillistä korvaus- tai vapautuksen teologiaa, vaan synneistä vapauttavaa armon ja rakkauden evankeliumia.
HEIKKI KANGAS, Israel
Israel raportti to 29.11.2018
​
LAMMAS, JOULUN TUNNUSELÄIN
​
Raamatun joulussa ovat paimenet ja lampaat keskeisessä roolissa. Siksi ei ole ihme, että ne myös esiintyvät miltei poikkeuksetta perinteisissä joulukuvauksissa.
Mutta lampaasta puhutaan Raamatussa muutenkin hyvin paljon. Se on Ison kirjan merkittävin eläin niin kirjallisessa kuin symbolisessa merkityksessä. Kirjoituksissa on noin 500 viittausta lampaaseen, joka oli israelilaisten tärkein kotieläin sekä paimentolaiskaudella että myöhemmin.
Pyhässä maassa oli runsaita laitumia lammas- ja vuohilaumoille, etenkin Jordanjoen itäisellä vuoristo- ja tasankoalueella, josta Ruubenin ja Gaadin sukukunnat saivat pyytämänsä perintöosuudet. He haaveilivat karjamaista Gileadin vuorten tuntumassa, mutta lupasivat tulla sotimaan muitten heimojen rinnalla, jotka lähtivät valtaamaan maata.
Puolet Manassen sukukunnasta sai Gileadista pohjoiseen, Baasanista eli nykyiseltä Golanilta asuinosansa. Baasan oli pienkarjojen laidunmaata, vaikka Raamattu puhuu myös alueen lehmistä ja häristä.
Patriarkkojen Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin aikana lampaita pidettiin vaurauden mittana. Siellä todetaan mm. miten myös Lootilla, joka vaelsi Abramin kanssa, oli pikkukarjaa, raavaskarjaa ja telttoja.”
Iisakista kerrotaan: ”Ja Iisak kylvi siinä maassa ja sai sinä vuonna satakertaisesti, sillä Herra siunasi häntä. Ja hän rikastui ja hyötyi hyötymistään, kunnes hänestä tuli hyvin rikas. Ja hänellä oli laumoittain sekä pikkukarjaa että raavaskarjaa ja paljon palvelijoita, niin että filistealaiset alkoivat kadehtia häntä.”
Lammas on paimentolaisten hyötyeläin tänäkin päivänä. Siitä saadaan maitoa, villaa ja lihaa, jota tosin syödään perinteisissä beduiinikulttuureissa yhä lähinnä juhlissa.
Raamatullisena aikana lampaan merkitys tulee vahvimmin esiin uhrina. Se oli Ilmestysmajan esipihalla ja myöhemmin Jerusalemin temppelipalveluksessa jokapäiväinen uhrieläin. Raamattu erittelee mm. poltto-, lupaus- ja puhdistusuhrit. Ilmestysmajan telttakankaaseen käytettiin myös punaiseksi värjättyjä uroslampaan nahkoja.
Salomon temppelin vihkimisen yhteydessä uhrattiin peräti 120 000 lammasta. Salomon kuninkaalliseen ruokapöytään tuotiin päivittäin sata lammasta.
Raamatun kuvakielessä Israelin kansaa kutsutaan Jumalan lampaiksi. Kun Jumala johdatti israelilaiset ulos Egyptistä, tapahtumasta todetaan Psalmissa 78: ”Mutta kansansa hän pani liikkeelle kuin lampaat ja johdatti heitä erämaassa kuin laumaa. Hän johti heitä turvallisesti, heidän ei tarvinnut peljätä; mutta heidän vihollisensa peitti meri.”
Syntisiä ihmisiä kutsutaan eksyneiksi lampaiksi mm. Jesajan 53 luvussa:
”Me vaelsimme kaikki eksyksissä niin kuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme.”
Jeesuksesta kerrotaan Markuksen evankeliumissa, kun hän palasi venematkalta, että astuessaan maihin hän näki paljon kansaa, ja hänen kävi heitä sääliksi, koska he olivat niin kuin lampaat, joilla ei ole paimenta, ja hän rupesi opettamaan heille moninaisia”.
Sekä Psalmeissa että Roomalaiskirjeessä verrataan vainottuja uskovia teuraslampaisiin. Jeesus nimitti myös niitä, jotka uskoivat Häneen, lampaikseen. Jeesusta itseään nimitetään Jumalan Karitsaksi tai Pääsiäislampaaksi. Pietari vertaa kirjeessään Jeesuksen verta virheettömän ja tahrattoman karitsan vereen.
Tuomion päivän kuvauksessa lampaat edustavat vanhurskaita ihmisiä. Jeesus erottelee paimenen tavoin lampaat vuohista.
Lampaista huolehtiminen oli niin vahvasti Raamatun ajan ihmisten arkipäivää, että kaikkein voimakkain kuva Jumalan ja ihmisen välisestä suhteesta on paimen laumoineen. Paimen kulkee usein lauman edellä, huutelee eläimilleen, jotka tunnistavat huolehtijansa äänen. Raamattu kuvaa myös, miten paimen ajaa karjaansa edellään ja vie laumansa turvaan pedoilta ja huonolta ilmalta. Paimen rakentaa myös suojan lampailleen ja vahtii niitä.
Jeesus muistuttaa Johanneksen evankeliumissa, miten hän on hyvä paimen, joka antaa henkensä lammasten edestä.
Tämä vertauskuva saattaa olla meille nykypäivän ihmisille outo, mutta Raamatun aikaan lammaskarjoja ja samalla paimenta uhkasivat sellaiset pedot kuin leopardit, leijonat, karhut ja sudet.
HEIKKI KANGAS
Israel raportti to 20.12.2018
​