top of page
Anchor 1
GAZAN RAKETIT JA KRANAATIT

 

Gazasta ammuttiin tiistaiaamuna ensiksi kymmeniä kranaatteja ja myöhemmin iltapäivällä raketteja Israelin rajaseudun taajamiin. Ampujina olivat Israelin armeijan arvion mukaan aluksi Pyhä sota, jihad järjestön sissit. Israelin hallitus pitää kuitenkin Gazaa hallitsevaa Hamasia vastuullisena kaikkeen levottomuuteen.

Israelin armeija tuhosi raketteja niiden lentoradoilla, mutta hälytysten aiheuttamissa paniikeissa useita siviilejä kaatui ja loukkaantui. Samoin haavoittui rakettitulessa kolme sotilasta.

Israelin ohjuspuolustusjärjestelmä, Iron Dome eli Teräskupoli torjui suurimman osan kranaateistakin. Maassa räjähtäneet ammukset eivät aiheuttaneet henkilövahinkoja, mutta iltapäivällä jouduttiin viemään vajaa kymmenen israelilaista sairaalahoitoon pelkopaniikin vuoksi. Kranaatit oli suunnattu pääosin päiväkodin alueelle, josta lapsia kiidätettiin nopeasti koteihin turvaan. Yksi kranaateista räjähti lastentarhan pihalla.

Israelin armeijan tiedottaja arvioi, että ensimmäiset iskut oli tarkoituksella ajoitettu aamuun, jolloin lapsia oli matkalla kouluihin ja vanhemmat veivät lapsia päivähoitoon.

Alkuviikon iskut olivat suurimmat sitten vuoden 2014 sodan, jollon Israel tunkeutui lyhyeksi aikaa Gazan alueelle. Kranaatti-iskun jälkeen palestiinalaisjärjestöt kertoivat tyhjentäneensä tärkeitä rakennuksiaan Israelin vastaiskun pelossa. Keskiviikko oli rauhallisempi, kun osapuolten välille pyrittiin saamaan tulitauko.

Israelin ilmavoimat teki kymmeniä hyökkäyksiä ääri-islamisisten Hamasin ja Jihadin kranaatti- ja rakettitukikohtiin.

Israelin ja palestiinalaisten välillä on ollut erittäin levotonta sen jälkeen, kun Yhdysvallat päätti siirtää suurlähetystönsä Jerusalemiin. Israelin asevoimien iskuissa on kuollut palestiinalaisten mukaan yli sata gazalaista, jotka rynnäköivät raja-aidan äärelle. Palestiinalaisten mukaan suurin osa surmatuista oli rauhanomaisia mielenosoittajia. Israelin tulkinta on toinen, se näkee, että valtaosa kuolleista oli terroristeja, jotka väkivalloin pyrkivät rikkomaan raja-aidan ja hyökkäämään Israelin puolelle.

 

 

 

Armeijan erikoisjoukot räjäyttivät myös lähellä Rafian tulliasemaa palestiinalaisten tunnelin, joka oli rakennettu ensiksi liki kilometrin matkan Egyptin puolelle, ja sieltä se kääntyi samanmoisen matkan rajan yli Israelin maaperälle. Huolella perustettua tunnelia oli tarkoitus käyttää ilmeisesti sekä tavaroitten salakuljetuksiin että terrori-iskuihin juutalaistaajamiin.

Palestiinalaishallinto teki jälleen tiistaina uusien iskujen jälkeen hyvin tragikoomisen vetoomuksen. Se pyysi kansainvälistä yhteisöä puuttumaan välittömästi Israelin aggressioihin, jotka suuntautuvat palestiinalaisia vastaan.

Tällä kertaa vetoomus ei mennyt läpi, mutta YK:n turvaneuvoston istunnossa käsiteltiin USA:n aloitteesta esitystä, joka tuomitsi gazalaisten iskut Israelin siviilikohteisiin.

Tiistaina Israel myös otti haltuunsa Gazasta lähteneen mielenosoitusveneen. Uutistoimisto AFP:n mukaan veneen aktivistit sanoivat, että Israelin laivasto saartoi yhden useista solidaarisuusveneistä. Israelin tiedotusvälineitten mukaan vene ylitti Israelin armeijan määrittämän saartolinjan.

Venemielenosoittajat haluavat lähettää Israelille ja maailmalle viestin siitä, että toistakymmentä vuotta jatkunut Gazan saarto on purettava. Israelin ja Egyptin vuonna 2007 käynnistämä saarto rajoittaa tavaravientiä Gazaan. Israel valvoo, ettei rajojen yli toimiteta alueelle aseita, materiaalia ja välineistöä, joilla terroristit voivat rakentaa kotitekoisia raketteja ja iskutunneleita.

Veneillä liikkuneet aktivistit vakuuttivat, että mielenosoitus oli täysin rauhanomainen eikä heillä ollut mukana mitään työkaluja tai muita välineitä, joita voitaisiin käyttää hyökkäykseen.

Solidaarisuuslaivoista ja veneistä tuli iso juttu kahdeksan vuotta sitten, kun Mavi Marmara avustuslaiva pyrki Gazaan. Israelin merivoimien erikoisjoukot pysäyttivät laivan, ja syntyneessä kahakassa kuoli yhdeksän turkkilaista. Näillä aktivisteilla oli aseita, joita he käyttivät israelilaisia vastaan ja osa kertoi myöhemmin valmistautuneensa islamilaiseen marttyyriuteen lähtiessään purjehdukselle. Tämän yhteenoton vuoksi Israelin ja Turkin välit ovat olleet diplomaattisesti erittäin heikot.

Diktatorisesti hallitseva presidentti Erdogan syyttää Israelia terrorivaltioksi.

 

(Lähi-idän uutistaustoista voit kuunnella ja lukea Kinneret Tours Oy:n nettisivujen linkistä)

 

HEIKKI KANGAS, Israel

Israel viikkoraportti to 31.5.2018

​

GAZAN RAKETIT JA KRANAATIT - HEIKKI KANGAS
00:0000:00
RAMADANIN JÄNNITTEET


Islaminuskoisten paastokuukausi, ramadan alkoi toukokuun lopussa. Vaikka se on periaatteessa tarkoitettu muslimien hengelliseen rakentumiseen, usein se vaikuttaa negatiivisia seuraamuksia eri puolilla maailmaa. Kuukauden aikana on selvästi nähtävissä uskonnollisen väkivallan ilmauksia toisuskoisia ja jopa toisia muslimeja vastaan eri puolilla Lähi-itää. Tätä kiihkeyttä ovat lisänneet viime kuukausina Yhdysvaltojen ja kahden muun maan suurlähetystöjen siirrot Tel Avivista Jerusalemiin. Viime vuosina Syyrian sisällissodassa väkivaltaista kuuluisuutta saanut islamilaisen kalifaatin, ISISin taistelijat ja kannattajat muun muassa rankaisivat hallitsemillaan alueilla aiempina vuosina paaston rikkojia ristiinnaulitsemalla ja ruoskimalla.

 

Viikonloppuisin on ramadanin perinteitten mukaisesti isoja rukoustilaisuuksia päämoskeijoissa, ja kodeissa syödään runsaat juhla-ateriat. Samalla alkaa monissa perheissä pyhiinvaelluksen valmistelu Saudi-Arabian Mekkaan.

Islamin opetuksessa todetaan, että ramadanin tarkoitus on kääntää ihmisen ajatuksia Jumalaan pyhyyteen ja hyvyyteen. Kuitenkin on selvästi nähtävissä, kun paasto on perinteitten pakottamaa, ihmistekoista ponnistusta, hengellisen puhdistautumisen asemasta ihmismieli täyttyykin katkeruudella ja vihalla, joka sitten ääri-ilmiönään lietsoo sotaa toisuskoisia vastaan. Tästä seuraa vain kostoa koston perään.

 

Ramadanin paaston aikana oikeaoppinen, aikuinen muslimi on koko kuukauden syömättä ja juomatta auringonnoususta laskuun. Illat ja yöt olivat syömistä ja juhlimista varten.

Islamilaisen tradition mukaan ramadan on kuukausi, jolloin Koraani lähetettiin taivaasta profeetta Muhammedille. Profeetan perimätiedon mukaan Ramadanin ajaksi avataan Paratiisin portit, lukitaan Helvetin portit ja kahlitaan paholaiset. Ramadan-kuun paasto on islamin yksi viidestä islamin uskonnon peruspilarista.

Koska islamilainen kalenteri on puhdas kuukalenteri, ramadan ei ole aina samana vuodenaikana vaan se kiertää noin 30 vuoden kuluessa kaikkien vuodenaikojen ympäri.

 

Koska nyt paasto sijoittuu kuumaan aikaan vuodesta, se herkistää paastoajien kestokykyä entisestään. Erityisesti Israelissa on viime vuosina saatu kokea, miten ramadanin aikana tunteet saavat vahvan vallan, ja täällä on noussut rajuja väkivaltaisuuden aaltoja. Nyt se näkyy jälleen Gazan levottomuuksissa.

 

Pyhä sota, jihad suuntautuu usein juuri juutalaisia vastaan. Vanhan kaupungin temppelialue oli tehovalvonnan ja rukoilijoitten määrän rajoittamisen vuoksi kuitenkin ollut viime vuosina ramadanin aikaan suhteellisen rauhallinen. Temppelivuoren näkyvimmät osat muurin ohella ovat kaksi 600-luvulla rakennettua moskeijaa, kultakupolinen Kalliomoskeija ja Al-Aksan moskeija, joita käytännössä valvoo palestiinalaisten nimeämä islamilainen neuvosto, WAKF. Se on saanut melko vapaat kädet, koska ylintä valvontaa käyttävä Israelin hallitus ei halua lisätä jännitettä menemällä alueelle voimakeinoin muutoin kuin hätätilassa.

Takavuosina rukoilijoitten määrä temppelialueella on yhtenä päivänä voinut olla jopa yli 100 000. Jos tuon ihmismassan liikkeitä ei rajoiteta, siinä on ison konfliktin mahdollisuus.

 

Tulevat viikot todentavat, onko tämänkertaisella muslimien paastolla poikkeuksellisesti mieliä rauhoittava vaikutus. Näin ei ainakaan ole ollut Iranissa, jossa on huudettu kaduilla tuhoa amerikkalaisille ja israelilaisille sen jälkeen, kun USA sanoutui irti kansainvälisestä ydinsopimuksesta Iranin kanssa ja lisäsi uudelleen pakotteita maata vastaan. Israelin näkökulmasta uudesta, vaikeasta ajasta saatiin huhtikuussa esimakua, kun Syyrian alueella Israel ja Iranin valiokaartin joukot ottivat hetkellisesti yhteen.

 

Palestiinalaisrintamalla Israel tällä hetkellä odottelee uusia avauksia. Ääriryhmät Hamas ja Jihad ovat jo vuosia määrittäneet, että heille tulitauko Israelin kanssa merkitsee vain taktista paussia, jolloin voimia kootaan uutta taistelun vaihetta varten. Tällaista strategiaa Israel ei hyväksy. Hallitus haluaisi, että palestiinalaisten hallinto pistää itse täyden sulun väkivaltaisuuksille.

 

HEIKKI KANGAS, Israel

DEIn Israel raportti to 24.5.2018

​

RAMADANIN JÄNNITTEET - HEIKKI KANGAS
00:0000:00
Anchor 3
GAZAN RAJAMELLAKAT

 

Israelilaissotilaitten tulituksessa on kuollut viikon alussa palestiinalaisten ilmoittaman mukaan noin 60 gazalaista, ja lähemmäs 3000 on loukkaantunut. Kuolleitten joukossa oli kyynelkaasuun menehtynyt 8 kuukauden ikäinen vauva. Tässä tapauksessa herää kysymys, kuka haluaa tuoda sylivauvoja konfliktialueelle.

Israelin armeijan mukaan noin puolet surmatuista oli yhteenottoa lietsoneita Hamasin taistelijoita.

 

Israelin mukaan rauhallisesti mieltään osoittaneita palestiinalaisia kohtaan ei ammuta luoteja. Israel on varoittanut mm. lentolehtisin raja-alueen asukkaita lähestymästä aitaa. Yritykset kaataa raja-aita ja tunkeutuminen Israelin puolelle katsotaan suureksi turvallisuusuhkaksi, jota vastaan toimitaan.  

YK:ssa on vaadittu puolueetonta tutkintaa Gazan tapahtumista, mutta Yhdysvallat vastustaa ehdotuksia ja pitää Israelin voimankäyttöä oikeutettuna puolustustoimena.

 

Israelin näkökulmasta vaatimukset sotarikostutkinnoista tuntuvat liioittelulta, sillä Syyrian sisällissodassa tapahtuu jatkuvasti paljon pahempia tilanteita, eikä niitä juurikaan tutkita.

Turkin diktatorinen presidentti Erdogan syytti jälleen tällä viikolla Israelia terrorivaltioksi, ja lähetti maasta ulos Israelin suurlähettilään. Samaan aikaan Turkin sotilaat ovat surmanneet Syyriassa satoja kurditaistelijoita ja siviilejä. Afrinin alueelta on paennut näitä taisteluita yli 150 000 asukasta.

 

Kymmenet tuhannet palestiinalaiset mielenosoittajat ovat marssineet maaliskuun lopulta lähtien yleensä perjantaisin Gazan rajalle. Israelin puolustusvoimat on syyttänyt Hamasin provosoimia gazalaisia yrityksistä tehdä iskuja protestien varjossa. Uutiskuvienkin mukaan tuhannet palestiinalaiset heittelivät jo ensimmäisinä protestipäivinä kiviä ja vierittivät palavia renkaita sotilaita kohti.

 

Gazan uuteen konfliktiin ei ole pikaista ratkaisua. Aluetta hallitsevan ääri-islamistisen Hamas puolueen johtajat ovat vedonneet mielenosoitusten jatkamisen puolesta. He protestoivat 70-vuotiasta Israelia vastaan ja muistuttavat, että juutalaisvaltion syntyminen oli arabeille katastrofi. Oma kiihkeän lisänsä protesteihin toi maanantai, jolloin Yhdysvallat siirsi suurlähetystönsä Tel Avivista Jerusalemiin. Keskiviikkona Guatemala seurasi USA:n esimerkkiä.

 

 

Kun Hamas vuosina 2010 ja 2014 provosoi raketeilla yhteenottoja, se oli mediasodassa tappiolla. Nyt tilanne on taas kääntymässä ryhmän eduksi, koska se on puhunut väkivallattomasta mielenilmauksesta, vaikka uutiskuvat näyttävät myös Hamasin väkivaltaa. Mahdollinen kaupunkitaistelu on Israelille mahdoton ajatus tiheään asutuilla kaduilla ja kujilla. Gazassa on kaikkiaan noin 1,9 miljoonaa palestiinalaista.

 

Hamas ei tee taistelijoittensa ja siviilien välillä tilastointieroa, vaan ilmoittaa siviileiksi lähes kaikki Gazassa kuolleet. Tämä on taktiikkaa, jolla se kerää kansainvälistä sympatiaa.

Aiemmissa yhteenotoissa Hamasin puhemies ilmoitti jopa itse, että siviilien käyttö ihmiskilpinä on osoittautunut "tehokkaaksi tavaksi" taistella Israelia vastaan.

Gazalaisia siviilejä on lisäksi kehotettu sivuuttamaan Israelin varoitukset tulevista iskuista.

 

Edellisten konfliktien yhteydessä tuli maineikkaaksi Hamasin tiedottajan julkilausuma juutalaisille: ”Me rakastamme kuolemaa enemmän kuin te elämää.”

Aiheeseen liittyen jo Israelin 1970-luvun pääministeri Golda Meir totesi, että rauhansopimus on mahdollinen sen jälkeen, kun arabit rakastavat omia lapsiaan enemmän kuin vihaavat juutalaisia.

 

Hamasin selkeä päämäärä on edelleen Israelin valtion tuhoaminen, ja sen tilalle islamilainen valtio. Palestiina on välitavoite, josta edetään kohti islamilaista, maailmanlaajuista yhtenäisvaltiota. Hamasin tiukimmat hengenheimolaiset ovat olleet aseellisesti ainoa todellinen vastavoima myös Syyrian hallitukselle. Siksi diktatorinen presidentti Bashar al-Assad on valitettavasti voinut jatkaa vallassa, vaikka sisällissodassa on kuollut satojatuhansia siviilejä.

 

Vaikka Israelin vastaiskut ovat tuoneet surullista tuhoa, hallituksen on tällaisessa tilanteessa hankala tehdä hyviä päätöksiä. Kaikki vaihtoehdot ovat huonoja, kun vastapuolella on marttyyri-iskuihin valmistautuneita jihadisteja. Ehkä paras tähänastisista diplomaattisista ehdotuksista on tullut Egyptistä, joka lupasi avata pysyvästi Rafian rajanylityspaikan, jos Hamasin johto luopuu protestimarsseista Israelin rajalle.

HEIKKI KANGAS, Israel

Radio Dei, Israel raportti to 17.5.2018

GAZAN RAJAMELLAKAT - HEIKKI KANGAS
00:0000:00
Anchor 2
bottom of page