EXODUKSEN SANOMA
​
Israelissa alkaa ensi viikolla yksi vuoden tärkeimmistä juhlaviikoista. Tällä kertaa juutalaisten pääsiäinen osuu jälleen viime vuoden tapaan yksiin kristillisen juhlan kanssa. Exodus sisältää ajatuksen suuresta, koko kansaa koskevasta muutosta. Väkeä kehotettiin vapaudessa palvelemaan elävää Jumalaa.
Kun Egyptistä lähti noin kolmimiljoonainen joukko kohti Luvattua maata, kyse oli valtavasta siirtolaisuudesta. Raamatun kirjoitusten perusteella voimme vain aavistella, millaista oli autiomaan oloissa esimerkiksi suuren joukon ruokkiminen, järjestyksenpito, liikkuminen ja puhtaus. Se olisi todella suunnaton huolto- ja hallinto-operaatio tämänkin päivän tietämyksellä.
Raamattu painottaa, että Jumala itse johti kansaansa. Vaikka Mooses osoittautui taitavaksi organisaattoriksi, tehtävän hoito ei olisi onnistunut yhdeltä ihmiseltä eikä parhaimmaltakaan johtotiimiltä.
Israelin kansan ensimmäinen Exodus toi heidät muutamassa viikossa autiomaahan, jossa he aluksi ymmärsivät kiittää Jumalaa, mutta vastoinkäymisten tullessa alkoi napina, joka johti lopulta 40 vuoden vaellukseen. Vasta uusi sukupolvi onnistui valtaamaan Kanaanin ja pääsi Joosuan johdolla Luvattuun maahan.
Napinavaiheessakin Jumala osoitti huolenpitoa autiomaavaelluksella. Kansan taivaltaessa heidän kenkänsä ja vaatteensa eivät kuluneet ja he saivat myös ruokaa ja vettä tarpeellisen määrän. Lisäksi Jumala vahvisti Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin eli Israelin kanssa tekemänsä liiton. Tuossa vaiheessa kansa oli innokas lupaamaan, että se tekee "kaiken, mitä Herra on puhunut.”
Exodukseen liittyi tärkeä Jumalan ehto, joka kerrotaan Toisessa Mooseksen kirjassa. Jumala lupasi, että ”kansan kuullessa Hänen ääntään ja pitäessä liiton, he ovat Hänen omaisuutensa ennen kaikkia muita kansoja. Jumala muistutti lisäksi, että koko maa on kuitenkin Hänen, mutta kansa saa haltuunsa Luvatun maan. Israelilaisia Hän nimitti pappisvaltakunnakseen ja Pyhäksi kansaksi..." (2.Moos.19:5-6).
Exoduksen syvällisin merkitys ei olekaan suuressa muutossa, vaan siinä miten juutalainen kansa erotettiin palvelemaan yhtä Jumalaa syntiin langenneen ihmiskunnan keskellä. Juutalaiset kutsuttiin todistukseksi Jumalan suuruudesta koko maailmalle.
Egyptistä lähdön jälkeen Exodus tulee ilmi profetioissa. Toinen tärkeä vaihe oli kansan osittainen paluu Babylonian pakkosiirtolaisuudesta, jolloin tuhotun temppelin tilalle rakennettiin toinen. Babylonian muutto oli kuitenkin vähäisempi kuin nyt menossa oleva kristillisen seurakuntakauden lopun väestönsiirto. 1900-luvun taitteesta lähtien juutalainen kansa on palannut suurena joukkona omaan maahansa. Tämä on ollut myös suurten konfliktien aikaa, kun Israelin arabinaapurit eivät ole suvainneet juutalaisia alueittensa keskelle Lähi-itään. Suuri juutalaisten muuttoaalto on tullut viimeisen liki 30 vuoden aikana ennen muuta entisestä Neuvostoliitosta. Ihan viime vuosina muuttajia on tullut eniten Ranskasta, jossa on lisääntynyt antisemitismi juutalaisia kohtaan.
Vanha testamentti kertoo lukusia kertoja, miten Israelin kansa luopui Herrasta ja joutui ahdinkoon. Kun se sitten katui, Jumala vastasi ja auttoi.
Israelin kansa, ainakin huomattava osa siitä, kootaan Israeliin, missä se on ajan merkki ja osoitus aikakauden päättymisestä. Raamattu todistaa, ettei pelkkä juutalaisten kokoontuminen Israeliin tuo Messiasta takaisin. Vasta Israelin todellinen kääntymys tekee sen mahdolliseksi. Kansan lopullinen, hengellinen paluu maahansa on sidoksissa tähän tapahtumaan.
Juutalaiset saattavat vielä kokea nykyistä muuttoaaltoa laajemman kansainvaelluksen vainojen uhatessa. Se on kuitenkin ikään kuin airut suuremmalle hengelliselle tapahtumalle, kun Israel siirtyy kansana Vanhan liiton alta Uuteen liittoon. Uhrit vaihtuvat Jeesus Messiaan toistumattomaan uhriin.
Tätä pääsiäissanomaa viestittävät Israelissa mm. muutamat tuhannet messiaaniset juutalaiset, jotka ovat jo vakuuttuneet ainutkertaisesta pääsiäisuhrista Jeesuksessa Messiaassa.
HEIKKI KANGAS, Israel
Dein Israel raportti to 22.3.2018
​
VOIKO HAMAS OLLA DEMOKRAATTINEN?
​
Israelissa on pitkään aprikoitu sitä, voivatko Lähi-idän terroriryhmät Hizbollah ja Hamas olla demokraattisia. Palestiinalaisten johtaja Mahmoud Abbas ja Hamas ovat useaan kertaan sopineet yhteistyöstä laihoin tuloksin. Viime vuonna muodostetun uuden hallituksen merkeissä pääministeri Rami Hamdallah matkusti pitkän tauon jälkeen Gazaan, jossa hänen autosaattuettaan vastaan iskettiin tällä viikolla pommilla. Teosta epäillään Hamasin sissejä.
Pitkäaikainen valtapuolue on ollut ja on yhä Fatah, vaikka Hamas voittikin vuonna 2006 väliaikaisen edustuslaitoksen vaalit. Palestiinalaisalue repeytyi Hamasin voiton myötä kahdeksi eri hallintoalueeksi; Hamas johtaa pientä Gazaa ja Fatah suurempaa Länsirannan aluetta.
83-vuotias Abbas on ollut Fatahin keulahahmo Jasser Arafatin kuolemasta lähtien. Hänen sukupolvensa ei nauti nuorten suosiota. Monet nuorista pitävät veteraaneja korruptoituneina johtajina. Lisäksi Oslon vuoden 1993 rauhanprosessin varjossa varttunut sukupolvi on imenyt erittäin syvää Israelin vastaisuutta.
Radikaaliryhmien uskonnollinen propaganda sekoittuneena kansallisiin tavotteisiin uhkuu vihaa. Se on pitkän kasvatuksen tulos mm. lastenleireillä ja televisiossa. Sama vihaopetus huokuu kouluissa ja lastentarhoissa.
Nuorten viha-asenteet ovat kauaskantoisempi ja vaarallisempi linja kuin näkyvät itsemurhaiskut, puukotukset tai raketit. Israelin hallitusten yhtenä suurimmista fiaskoista voidaan pitää sitä, etteivät ne ole onnistuneet vaikuttamaan palestiinalaisten opetukseen, jotta se olisi muuttunut rauhantahtoiseksi. Kuitenkin tämä opetussisältöjen muuttaminen oli yksi Oslon julistuksen tärkeimpiä periaatteita.
Kun vielä reilut 10 vuotta sitten monet Israelin poliitikot koettivat uskotella, että neuvottelut Hamasin kanssa ovat mahdollisia, nyt heitä on hyvin vähän. Tämän muutoksen ovat vaikuttaneet erityisesti Hamasin raketti-iskut Gazasta Israelin siviiliasutuksiin.
Hamas ja demokratia on vaikea yhtälö. Missä menevät todellisen demokratian rajat? Salliiko demokratia esimerkiksi ottaa tavoitteeksi toisen valtion totaalisen tuhoamisen?
Täällä kommentaattorit ja poliitikot ovat kääntäneet aika ajoin kysymyksen kansainväliseksi. Miten kävisi esimerkiksi Yhdysvalloissa, jos Al-Qaida luopuisi terrorismista, hyväksyisikö maan hallitus Al-Qaidan ehdokkaat vapaisiin vaaleihin?
Ongelman ydin ei ole lopulta taktiikassa eli tässä tapauksessa väkivallasta luopumisessa, vaan tavoitteissa. Israelin on mahdotonta hyväksyä Hizbollahin ja Hamasin päämääriä tuhota Israel. Nämä molemmat ryhmät ovat tärkeitä fundamentalistisessa islamliikkeessä, joka pyrkii luomaan totalitaarisen maailmanjärjestyksen.
Yhdysvallat ja Eurooppa usein ummistavat silmänsä ääri-islamin laajoilta tavoitteilta. Ne tukevat Hizbollahin ja Hamasin mukanaoloa politiikassa sillä optimismilla, että nuo ryhmät ikään kuin pehmentyvät ajan mittaan. Pienet strategiset muutokset eivät kuitenkaan tarkoita rauhaa Israelin kanssa. Radikaali islam vannoo Israelin tuhoamista.
Arabikevään 2011 kumoukset osoittivat, että vaaleilla valitut ääri-islamistit eivät muuta kantaansa Israeliin. Vaalivoitosta ne saavat pikemminkin lisäperusteen jatkaa vihalinjalla.
Lähi-idän nykypolitiikassa löytyisi lukuisia esimerkkejä, miten nimellisdemoraktia on nostanut valtaan diktaattoreita. Hitlerin propagandapäällikkö Josef Goebbels selitti jo ennen toista maailmansotaa, että natsit käyttivät demokraattisia metodeja "ainoastaan" saadakseen vallan.
Iranissa muslimiajatollahien johtama uskonnollinen neuvosto on varmistanut valtansa manipuloimalla vaalijärjestelmää. Ainoastaan uskonnollinen eliitti voi vahvistaa vaaliehdokkaat maassa, jonka pelätään edelleen puuhaavan ydinasetta.
Mikä sitten on kansainyhteisön demokraattinen tapa puuttua maailmanrauhaa horjuttaviin tilanteisiin? Irakin sota ja Yhdysvaltojen juuttuminen miehittäjänä maahan ei ollut onnistunut ratkaisu.
Ei riitä, että islamistiset organisaatiot lupaavat luopua väkivallasta, koska ne ovat valtapyrkimyksissään totalitäärisiä. Onko esimerkiksi mahdollista luoda järjestelmä, jolla ne voidaan sulkea pois vaaleista? Vaikka Hamaskin lupaisi muutosta, länsivaltojen ei pidä vahvistaa ryhmän laillista asemaa ennen kuin se antaa todellista näyttöä rauhantahdosta.
HEIKKI KANGAS
Dein viikkoraportti to 15.3.2018
​
TURISTEJA ISRAELIN KUKKIVAAN KEVÄÄSEEN
​
Israelissa on ollut jälleen heikko sadetalvi, joka pahentaa alueen vesipulaa. Maan tärkein vesimittari, Gennesaretin järvi on yli viisi metriä maksimipintaa alempana. Lisäksi helmikuussa mitattiin poikkeuksellisen korkeita ilman lämpötiloja. Viimeksi maassa on ollut säätilastojen mukaan yhtä lämmintä 1950-luvun alussa.
Tämän poikkeuksellisen säätilan vuoksi, Israelin kevät on näyttänyt hehkeimpiä puoliaan jo helmikuun alussa, jolloin oli muutamia kohtuullisen hyviä sadepäiviä, jotka nostattivat ketojen kukat esiin.
Vihreää luontoa värittävät vielä jonkin aikaa punavuokkojen, unikkojen, leinikkien ja syklaamien kirkkaat kukkamatot. Juuri tällä hetkellä luonnossa liikkuminen on vielä hiukan hankalaa, sillä sateet ovat muuttaneet osan retkipoluista liejuksi, joka tarttuu patikoitsijan kenkiin kiusalliseksi lisäpohjaksi. Mutta tällä hetkellä liikkuja palkitaan luonnon kauneudella. Pohjoisessa on vielä jonkin aikaa kauniita vuoripuroja putouksineen, jotka valuttavat kohti Gennesaretin järveä arvokasta vettä. Vesien äärellä ja vuorten rinteillä on parhaita kukkaniittyjä.
Kevään kukkaloistoa käyvät normaalioloissa ihastelemassa israelilaisten ja palestiinalaisarabien vieraina myös sadat tuhannet ulkomaalaiset turistit. Jos yllättävää käännettä ei tapahdu, Israelin matkailussa tehdään tänä vuonna ennätystulosta. Menestys olisi vielä runsaampaa, mikäli Israelin hallitus ja palestiinalaisten turistiviranomaiset voisivat pysyvästi sopia yhteishankkeista.
Väistämättä täkäläistä kevättä ihastellessa tulevat mieleen Jeesuksen kuvaukset Raamatusta. Luukkaan evankeliumin 12. luvussa siteerataan Jeesusta:
"Katsokaa kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. Minä sanon teille: ei edes Salomo kaikessa loistossaan ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä.
Kun Jumala tuolla tavoin pukee ruohon, joka tänään kasvaa kedolla ja huomenna joutuu uuniin, niin paljon ennemmin hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset!"
Kevääseen kuuluvat vahvat elämän ja kasvun merkit. Viljan vihertävä oras nousee tähkäksi. Toisessa päässä luomakunnan katoavaa kiertokulkua on siemen, joka tuottaa uutta hedelmää vasta pudottuaan maahan. Hengellisessä mielessä se tarkoittaa ihmisen oman tahdon kuolettamista ja antautumista Jumalan kasvatettavaksi. Tämä tie johtaa katoamattomuuteen.
Luonnon kasvukausi muistuttaa lyhyestä ihmiselämästä. Kun talvisateet päättyvät, ja tulevat kuuman aavikkotuulen puhallukset, luonnon vehreys muuttuu reilussa kuukaudessa kellanruskeaksi kulottuneeksi nurmeksi. Ihminenkin saavuttaa fyysisen kasvunsa lakipisteen, josta alkaa laskeutuminen elämän iltaan. Uusi sukupolvi aloittaa oman kasvunsa.
Luonto on innoittanut lukemattomia taiteilijoita. Kasvien kauneus toistuu niin kuvissa kuin rakennuksissa. Raamatun kirjallisuudessa esimerkiksi ruusut ja liljat ovat kauneuden ja puhtauden, tammi voiman, öljypuu ilon ja uskon vertauskuvia.
Kevään vehreys ja yhtä lailla myös syksyn keltaiseksi kulottuneet vuoriniityt viestittävät havainnollisella tavalla Raamattua.
Vesi ja kasvu liittyvät kiinteästi yhteen. Kasvu vaatii säännöllistä kosteutta. Siksi ei ole ihme, että vuosituhanten ajan sateet ja vesi ovat olleet Pyhän maan alueen heimokulttuurien kestäviä puheenaiheita. Sen vuoksi aika ajoin analyytikot pelotellevat Lähi-idän toisenlaisella sodalla, jonka syttymissyynä olisikin öljyn sekä Israelin ja palestiinalaisten konfliktin asemasta vesi.
Lähi-idässä niin sanotun hedelmällisen puolikuun alueella syntyivät ihmiskunnan ensimmäiset korkeakulttuurit, joissa paimentolaisuus vaihtui maanviljelykseen. Nämä yhteisöt olivat ja yhä ovat riippuvaisia luonnon kierrosta ja vedestä. Talvisateet ovat aina olleet ailahtelevia. Siksi taajamat rakennettiin vesilähteitten luokse ja paikoille, joissa sateet on voitu varastoida säiliöihin sekä näin varmistaa juomavesi ja viljelysten kastelu.
Raamattu vertaa Jumalan sanaa elävään veteen. Raamattuun uskovien on syytä nauttia tuosta elävästä vedestä ja samalla Luojan luonnon kauneudesta!
HEIKKI KANGAS, Israel
Viikkoraportti to 8.3.2018
​
ANTISEMITISMI, RANSKA JA ARABIT
​
85-vuotiasta juutalaisnaista puukotettiin useita kertoja, ja hänen asuntonsa sytytettiin tuleen viime viikon lopussa. Ranskalaisten uutislähteitten mukaan 85-vuotias Mireille Knoll pakeni toisen maailmansodan aikaan äitinsä kanssa natsien vainoja. Palattuaan Pariisiin hän avioitui myös holokaustista selvinneen miehen kanssa.
Hyökkäykset juutalaisia vastaan ovat lisääntyneet Ranskassa. Myös Knollin tapausta tutkitaan juutalaisvastaisena rikoksena.
Kahta nuorta miestä epäillään murhasta sekä törkeästä ryöstöstä. Poliisin mukaan teolla epäillään olevan juutalaisvastaisia, antisemitistisiä motiiveja.
Ranskassa juutalaisvastaiset hyökkäykset ovat selvästi lisääntyneet viime vuosina. Siksi mm. maan presidentti Emmanuel Macron on kehottanut ranskalaisia toimimaan juutalaisten rinnalla syrjintää vastaan. Ranskassa asuu juutalaisia noin puoli miljoonaa eli eniten Euroopassa. Viime vuosina ranskanjuutalaiset on ollut suurin maahanmuuttajajoukko Israeliin.
YK:ssa on toivottu viime vuosikymmeninä, että kansainvälisesti hyväksytty, rajattu juutalaisvaltio vähentäisi arabien pelkoa juutalaisten laajemmasta valtiosta. Toisin on käynyt, monin paikoin viha on vain syventynyt. Israelin itsenäisyys yhä hiertää arabinaapurien sieluissa ja päätöksenteossa. Israelia ympäröi kaikkiaan yli 20 arabivaltion sekä Iranin ja Turkin muodostama vyöhyke, jolla asuu yli 200 miljoonaa islaminuskoista.
Palestiinalaisalueilla sionismi on myös kirosana, jolla Israelin vastaisuutta ruokitaan. Tämä arabien antisemitismi on levinnyt myös Eurooppaan.
Poliittisesti maltillisemman Fatah -puolueen piirissä selitetään, että he pyrkivät diplomatian keinoin samaan päämäärään kuin Hamas väkivallalla eli Israelin eliminoimiseen. Arabimaista vain Egypti ja Jordania ovat tehneet rauhan Israelin kanssa.
Euroopassa on uutisoitu usein, että Hamasin vallanvaihdoksen myötä terroriliike maltillistuu ja lupaa tavoitteeksi vuoden 1967 rajat. Se on kuitenkin toistaiseksi vain puhetta ja väliaikaistavoite, koska Hamas ei aio tunnustaa Israelin olemassaoloa.
Juutalaisvastaisuus, antisemitismi vaikutti 1800-luvulla keskeisesti juutalaisten pyrkimykseen perustaa oma valtio. Kansakunta eli ennen nyky-Israelin syntyä lähes 2000 vuotta hajotettuna eri puolille maailmaa. Sionistinen liike perustettiin ajamaan itsenäisyyttä.
Varhaista sionismia arabit eivät kokeneet uhkana. Kun juutalaiset alkoivat muuttaa Venäjältä vainon jaloista silloiseen Turkin hallitsemaan Palestiinan maakuntaan, arabit muuttuivat pikku hiljaa entistä varauksellisemmiksi. 1920-luvulla he alkoivat hyökkäillä juutalaisia uudisasukkaita vastaan tarkoituksenaan ajaa heidät ulos viljelysseuduilta, joita pioneerit olivat vasta raivanneet.
Maailmansotien välisenä aikana Lähi-idän arabit alkoivat vastustaa ponnekkaasti sionismia. Kun toinen maailmansota päättyi, he kokivat syntyvän juutalaisvaltion suureksi uhkaksi. Näin alkoi toistaiseksi päättymätön sotien kierre.
Arabit ovat syyttäneet sionismia toisen maailmansodan jälkeen rasistiseksi. Heidän aloitteestaan Yhdistyneet Kansakunnat julisti sionismin rotusyrjinnän välineeksi vuonna 1975. Israelin katsottiin sortavan Jordanjoen läntisellä rannalla ja Gazassa asuvia palestiinalaisarabeja. Sionismin tuominnut YK:n lausuma peruttiin 1990-luvun alussa, kun Lähi-idän optimistinen rauhanprosessi alkoi. Kun neuvottelut hidastuivat ja johtivat muun muassa palestiinalaisten ääriryhmien itsemurhaiskuihin, arabien painostuksesta sionismia on jälleen alettu kansainvälisesti väittää rasistiseksi.
Sionismi on pysyvästi arabien kielenkäytössä. Juutalaisia nimitetään yhä sionistiseksi viholliseksi jopa Egyptissä, joka solmi rauhan Israelin kanssa vuonna 1979. Arabien enemmistö väittää, että Israel pyrkii valloittamaan koko Lähi-idän, ja siksi he haluavat ajaa juutalaiset ulos alueelta.
Israelin poliittinen oikeisto edustaa sionismin varhaisia perinteitä. Oikeiston valtapuolueena pitkään hallinnut Likud haluaisi säilyttää nykyiset rajat, jotka pitävät sisällään myös kiistellyn Länsirannan. Monet juutalaiset käyttävät edelleen tästä pääosin arabien asuttamasta alueesta raamatullista nimitystä Juudea ja Samaria.
HEIKKI KANGAS, Israel
Israel viikkoraportti to 29.3.2018
​
PURIM
​
Juutalaisessa vuodenkierrossa on monta kiintoisaa juhlaa, joista useimmat ovat uskonnollisia. Ne ovat yleensä myös iloisia juhlia, vaikka tapahtumat festivaalien taustalla saattavat olla hyvinkin traagisia.
Nyt eletään purimin aikaa, jolloin lapset vanhempineen etsivät kaupoista karnevaaliasuja, jotka ovat hetken muotioikku. Kauppiaat iloitsevat vaatehankinnoista, joita käytetään vain tämän juhlan ajan. Ensi vuonna lapset taas vaativat toisenlaisen asusteen. Perinteisesti monet pikkuiset pukeutuvat eläimiksi, poliiseiksi, sotilaiksi, iskelmätähdiksi ja tietysti Esterin kirjan henkilöiksi.
Hepreankielinen purim –sana viittaa arvanheittoon. Juhlan taustana ovat tapahtumat Persian suurvaltakunnassa 400-luvulla ennen Jeesusta. Kuningas Kserkseen tai Ahasveroksen neuvonantaja Haman juonitteli ja yritti tuhota koko juutalaisen kansan. Tapahtumat on kuvattu Vanhan testamentin Esterin kirjassa.
Uskonnolliset juutalaiset lukevat Esterin kirjaa synagogassa ja antavat lahjoja köyhille. Purim ei ole yhtä merkittävä juhla kuin Vanhan testamentin Mooseksen kirjojen määrittämät juhlapyhät. Siksi purimina työnteko on yleensä sallittu.
Ester oli juutalainen, kaunis nuori nainen, josta tuli kuningas Kserkseen lempipuoliso kuningatar Vastin sijaan, joka loukkasi kuningasta hänen pidoissaan.
Raamatun kertomus selvittää, miten Kserkses ei ollut tietoinen Esterin syntyperästä. Kun Esterin kasvatusisä ja serkku Mordechai kieltäytyi kumartamasta korkea-arvoista Hamania, tämä hermostui ja tahtoi kostoksi surmata kaikki Persian juutalaiset. Hän heitti purimia eli arpaa, jolla valittiin juutalaisten hävitykselle sopiva päivä. Kuningas vahvisti ministerinsä suunnitelman. Ester vetosi oman henkensä uhalla kuninkaaseen ja pelasti kansansa. Haman ripustettiin hirsipuuhun, jonka hän pystytti teloittaakseen Mordechain.
Juutalaiset saivat oikeuden puolustautua ja surmasivat sadoittain, ehkä tuhansittain vainoojiaan. Esterin kirjan lopussa kerrotaan, miten Mordechai ja Ester määräävät purimin erityiseksi ilon juhlaksi.
Tänä päivänä purimin tapahtumapaikoilla asuvat muinaisten persialaisten jälkeläiset, iranilaiset, jotka ovat esivanhempiensa tavoin uhanneet vuosi vuodelta tuhota juutalaiset.
Juutalaisen käytännön mukaan purimina iloitaan jopa synagogissa. Joka kerta kun Haman tai joku hänen kymmenestä pojastaan mainitaan, seurakunta pitää meteliä räikillä, tömistämällä, pöytää hakkaamalla tai ampumalla nallipyssyillä. Raamatullisen tarinan sankareita puolestaan tervehditään viheltämällä tai hurraamalla. Juutalaisten keskuudessa tämä ulkoinen tapa on ollut voimassa 1200-luvulta lähtien.
Esterin kirja käskee juutalaisten "pitää iloisia juhlia ja pitoja, lähettää toisilleen herkkuja ja antaa lahjoja köyhille". Erityinen purimherkku on pikkuleipä, jota kutsutaan Hamanin taskuksi tai korvaksi. Kolmikulmaisen leivonnaisen arvellaan kuvastavan Hamanin hattua.
Esterin kirjassa kerrotaan, miten neuvokas Mordechai paljasti aikoinaan kuningasta vastaan suunnatun salajuonen, minkä vuoksi hän oli hallitsijan suosiossa.
Jotkut juutalaiset rabbit selittävät, että purimin naamiaisten vieton taustalla on kannanotto siihen, että Jumalan nimeä ei kertaakaan mainita Esterin kirjassa. Siten Jumala olisi "peittänyt kasvonsa" purimin ihmeen aikana, minkä muistoksi myös juutalaiset tekevät niin.
Inhimillisempänä selityksenä pidetään sitä, että Italian juutalaiset ottivat vaikutteita juhlintaansa roomalaisista karnevaaleista. Israelissa on purimina monissa kaupungeissa hilpeitä kulkueita.
Joillakin juutalaisyhteisöillä eri puolilla maailmaa on paikallisia purim -juhlia, jolloin juhlistetaan voittoa jostakin juutalaisvastaisesta, antisemitistisestä ryhmästä tai hallitsijasta.
Kaiken kaikkiaan Esterin kertomus on mielenkiintoinen. Kun Hamanin perusteita juutalaisten tuhoamiseksi lukee tarkasti, sitä voi pitää yhtenä antisemitismin historian vankimpana ja varhaisimpana ohjelmajulistuksena. Nyt Iranissa tämä kertomus on käännetty päinvastoin. Kansan vapautus petollisen Hamanin salajuonesta onkin kääntynyt siten, että juutalaisia syytetään väkivaltaisuudesta.
Juutalaisille purim korostaa kansan yhtenäisyyttä, joka voi varjella kansan tuhovoimilta kuten tämän päivän Hamanina pidetyltä Persian eli Iranin johdolta.
HEIKKI KANGAS, Israel
Israel raportti to 1.3.2018