TURVAPAIKANHAKIJAT ISRAELISSA
​
Israelissa käydään edelleen vääntöä erityisesti Israelissa olevien eritrealaisten ja sudanilaisten kohtalosta. Huhtikuun alussa hallitus ilmoitti ensiksi, että se soveltaa YK:n pakolaisjärjestön kanssa sorvattua sopimusta turvapaikanhakijoihin, joista osa on ollut maassa jo vuosia.
Päivää sopimuksen solmimisen jälkeen pääministeri Benjamin Netanjahu pyörsi hallituskumppaniensa painostamana päätöksen, ja tilanne on siis yhä auki. Sopimuksen tarkoitus oli ratkaista reilun 30 000:n Israelissa oleskelevan afrikkalaisen kohtalo.
Sopimuksen piti taata Israeliin laittomasti tulleen noin 16 000 eritrealaisten ja sudanilaisten pääsy länsimaihin – muun muassa Kanadaan ja Saksaan. Israel olisi puolestaan ottanut vastaan saman verran maahanmuuttajia kuin heitä olisi muuttanut länsimaihin. Tällä hetkellä näyttää siltä, että suurin osa muuttajista palautetaan Afrikkaan. Uganda on ollut keskeinen Afrikan maista, joka on suostunut vastaanottamaan muuttajia.
YK:n pakolaisjärjestön sopimusta arvosteltiin paitsi Israelin hallituksen sisällä myös erityisesti Tel Avivin kansalaisliikkeen parissa, joka on jo vuosikymmenen ajan vastustanut laittomien afrikkalaisten läsnäoloa kaupungissaan.
Nykyisen käytännön mukaan laittomasti maassa oleville afrikkalaisille on kaksi vaihtoehtoa: joko he poistuvat maasta ja saavat siitä rahaa tai heidät pannaan odottamaan karkotusta Negevin Saharonimin vankilaleiriin. Israelissa tätä päätöstä perustellaan sillä, että karkotukset säästävät lopulta ihmishenkiä, koska uudet tulokkaat eivät halua lähteä vaaralliselle matkalle kohti Israelia. Monet pakolaiset ovat joutuneet erityisesti Egyptin Siinailla beduiinien ja ääri-islamilaisten ryhmien ryöstöjen ja ihmiskaupan uhreiksi.
Pakolaisten puolustajat puolestaan muistuttavat mm. siitä, miten Israelin nykyinen valtio on pakolaisten rakentama. Siksi he odottavat hallitukselta myötätuntoa sotaa, köyhyyttä ja vainoa pakeneville.
Siirtolaisten määrä on laskenut tiukentuneen maahantulopolitiikan vuoksi 60 000:sta puoleen. Tätä ennen afrikkalaisia näkyi paljon erityisesti Tel Avivin katukuvassa, yksi sen eteläisistä lähiöistä on pahoin slummiutunut. Monet köyhät, laittomasti töissä käyvät siirtolaiset viettävät vähäisen vapaa-aikansa alkoholin parissa.
Viime vuosina on ollut useita afrikkalaisten turvapaikanhakijoitten suurmielenosoituksia niin Tel Avivissa kuin Jerusalemissa. Suurimpiin niistä on kokoontunut jopa 30 000 ihmistä.
Kun siirtolaisongelma alkoi paisua reilut 10 vuotta sitten, Egyptin Siinain vaarallisen autiomaareitin ylitti vuosittain tuhansia Afrikan sarven pakolaista ja työnhakijaa. Viranomaisten on ollut hankala selvittää tulijoitten taustoja, ovatko he aidosti pakolaisia vai laittomia työnhakijoita.
Joka tapauksessa Siinain beduiinit ovat avittaneet suurta korvausta vastaan afrikkalaisia etenkin sisällissotien riivaamista Sudanista ja Eritreasta Israelin vastaiselle rajalle, joka oli aiemmin monin paikoin helppo ylittää. Viitisen vuotta sitten rakennettu teräsaita pysäyttää useimpien tulon. Aidan tarkoitus on estää myös ääri-islamististen ryhmien terrori-iskut Siinailta Israelin puolelle.
Beduiinit ovat ryöstäneen matkalla tulijoilta lähes kaikki varat sekä syyllistyneet väkivaltaisuuksiin ja raiskauksiin. Myös Egyptin sotilaat ovat ampuneet siirtolaisia alueellaan. Israelissa monet tulijat kertovat vaikeuksistaan, mutta jotkut ovat myös sanoneet avoimesti pyrkineensä Israeliin työn toivossa, josta he ovat kuulleet omissa maissaan. Monien haaveena olisi päästä Israelin kautta länsimaihin.
Issraelissa on ollut jo 1990-luvun alkupuolelta lähtien kymmeniä tuhansia laillisia siirtotyöläisiä muun muassa Romaniasta, Bulgariasta, Thaimaasta, Filippiineiltä ja jopa Kiinasta. Heistä ensimmäiset alkoivat tulla maahan, kun kiistellyltä Länsirannan alueelta ja Gazan kaistalta ei terroriuhan vuoksi uskallettu ottaa Israelin puolelle töihin palestiinalaisarabeja. Runsaimmillaan heitä oli israelilaisten työnantajien palveluksessa yli 100 000.
Muitten maitten määräaikaiset vierastyöläiset tulivat Israeliin korvaamaan palestiinalaisia lähinnä maataloudessa ja rakennustöissä. Osa siirtolaisjoukosta työllistyi myös vanhustenhoidossa. Viime vuosien afrikkalaiset maahanmuuttajat ovat sijoittuneet laillisesti tai laittomasti etenkin hotellien siivoojiksi ja muiksi aputyöläisiksi.
HEIKKI KANGAS, Israel
Dein Israel raportti to 19.4.2018
​
JERUSALEM, KROONINEN ONGELMA
​
Israelissa on juuri vietetty pääsiäistä, jonka aikana maassa vierailee myös kymmeniä tuhansia ulkomaalaisia, niin juutalaisia kuin kristittyjä. Isot juhlat ja niihin liittyvät pyhien paikkojen kokemukset ovat omiaan vaikuttamaan herkkiin ihmisiin.
Israelissa tilastoidaan vuosittain noin 100:sta 150:een patologista Jerusalemin syndrooma -sairaustapausta. Vierailijat saavat Pyhässä kaupungissa jonkinasteisen shokin, kun kokevat kaupungin realismin ja pyhyyden ristiriidan. Erityisesti näitä tapauksia on ollut kristittyjen parissa, mutta muittenkin uskontojen edustajia on jouduttu viemään oireyhtymän vuoksi sairaalahoitoon. Vaikka tällaista uskonnollista oireistoa voi esiintyä muuallakin, Jerusalemissa se puhkeaa herkästi.
Jerusalemiin tiivistyy suuria tunteita ja toiveita. Se heijastuu myös politiikkaan. Vallattu kaupunki oli Israelille kesän 1967 suuren voiton hedelmä, jota se ei luvannut palauttaa. Jerusalem asiantuntijan, tohtori Moshe Amiravin mukaan hallitukset yksi toisensa jälkeen ovat epäonnistuneet suuren kansallisen unelman toteutuksessa. Jerusalem on yhä jakautunut, vaikka muurit ja piikkilangat eivät erotakaan enää kaupunginosia toisistaan.
Syksyllä 2000 Lähi-idän nykyinen rauhanprosessi oli lähempänä ratkaisua kuin koskaan ennen tai sen jälkeen. Kansainvälisesti kuulutettu kahden valtion malli oli luotu lähes valmiiksi.
Camp Davidin rauhanprosessissa mukana ollut professori Amirav julkaisi kymmenkunta vuotta sitten tärkeän poliittisen analyysin kirjassaan "Jerusalemin syndrooma: Palestiinalaisten ja israelilaisten taistelu Pyhästä kaupungista”.
Amiravin mukaan rauhanprosessi on nähtävä kahtena erillisenä kysymyksenä: Rauha muista ongelmista ja Jerusalemista.
”Jerusalem on samanlainen kuin pakolaisasia, tunteenomainen ja raskas. Se kahlehtii helposti neuvottelijoitten rationaalisen asioitten käsittelyn”.
Kirjan julkistamisen aikaan Amirav kertoi henkilökohtaisia kokemuksia Camp Davidista syksyllä 2000. Hänen mukaansa kolme johtajaa, presidentti Bill Clinton pääministeri Ehud Barak ja palestiinalaisten Jasser Arafat olivat melko luontevia siihen saakka, kunnes neuvottelu kääntyi Jerusalemiin.
Amiravin mukaan koko kolmikossa tapahtui jotakin epäloogista. Heissä ilmeisesti yhdistyivät neuvottelupöydän ääressä usko, unelma ja pelko. He poliitikkoinakin ikään kuin kohtasivat Jerusalemissa ylimaallista. Tämän kokemuksen vuoksi Amirav nimesi kirjansakin ’Jerusalemin syndroomaksi’, joka voi iskeä myös kansojen johtajiin.
Hallinnollisesti kaupunkia johtaa vain yksi pormestari. Silti monet kansainväliset tutkijat myös sanovat, että Jerusalem on yksi jakautuneimmista kaupungeista maailmassa.
Vuosien mittaan on keskusteltu Länsirannasta, Golanista, Siinaista ja Gazasta. 1970-luvulla sopu syntyi Egyptin presidentti Sadatin ja 1990-luvulla Jordanian kuningas Husseinin kanssa. Sama ei enää onnistunut Arafatin kanssa vuonna 2000.
Amirav muistutti kirjassaan, että vain mennyttä voi analysoida, tulevasta ei tiedä. Hän oli kuitenkin sitä mieltä, että aika on toiminut juutalaisia vastaan, takavuosina israelilaisilla oli mahdollisuus parempaan sopuun Jerusalemista.
Israelin poliittinen johto yritti pitkään erottaa politiikan ja uskonnolliset näkökohdat toisistaan. Jerusalem –ongelma on kuitenkin senlaatuinen, että sitä ei voi ratkaista, jollei neuvotteluissa puida myös pyhien paikkojen kohtaloa.
Israelin puolustusministeri Moshe Dayan antoi Temppelivuoren hallinnan muslimien neuvostolle kuuden päivän sodan jälkeen. Pian nähtiin, ettei asia tyydyttänyt muslimeita ja hallintosuhteetkin jäivät tarkasti määrittämättä. Israelilla on periaatteessa ylin sanansija koko Vanhassa kaupungissa, mutta se ei ole lähtenyt haastamaan muslimeja liian kovaa, vaan joustanut.
Professori Amiravin mukaan syksy 2000 osoitti, mikä on rauhanneuvottelujen pääongelma. Jerusalemin Vanhan kaupungin jaosta ei ole saatu päätöstä. Tähän palataan ja pysähdytään uudelleen.
Camp Davidissa ratkaisu oli aivan lähellä, mutta ei tarpeeksi lähellä. Sen jälkeen ei amerikkalaisten eikä muittenkaan johdolla ole päästy vakavaan sopimusluonnokseen julistus Israelin ja palestiinalaisten välille. Ratkaisu siirtyy. Todellista rauhaa ei synny, jollei Jerusalem –kysymystä kyetä päättämään.
HEIKKI KANGAS, Israel
Dein Israel raportti 12.4.2018
​
ISRAEL ON VÄKIVALTAISEN YHTEISÖN NAAPURINA
​
Israelin puolustusministeri Avidgor Lieberman sanoi alkuviikolla, ettei Israel suostu yhteistyöhön minkään tutkimusryhmän kanssa Gazan väkivaltaisuuksien selvittämiseksi. Pääministeri Benjamin Netanjahu puolestaan kiitti israelilaissotilaita, jotka hänen mukaansa suojelivat maan rajoja Gazan lähellä perjantain yhteenotossa.
Israelilaissotilaitten tulituksessa kuoli palestiinalaisten ilmoittamana 17 gazalaista. Israelin armeijan mukaan kaksi -kolmannesta surmatuista oli yhteenottoa lietsoneita Hamasin taistelijoita. Useita satoja palestiinalaisia loukkaantui mm. kyynelkaasun ja kumiluotien vuoksi.
Israelin mukaan rauhallisesti mieltään osoittaneita palestiinalaisia kohtaan ei ammuttu luoteja. YK:n turvallisuusneuvosto keskusteli hätäkokouksessaan Gazan surmien tutkinnasta, mutta Yhdysvallat kaatoi päätöslauselman veto-oikeudellaan.
Aiemmin YK:n pääsihteeri Antonio Guterres vaatii "riippumatonta ja läpinäkyvää tutkintaa" Gazan yhteenotoista.
Israelin näkökulmasta nämä tutkinnat tuntuvat liioittelulta, sillä Syyrian sisällissodassa tapahtuu jatkuvasti vielä pahempia tilanteita.
Turkin diktatorinen presidentti Erdogan syyttää Netanjahua terroristiksi ja Israelia terrorivaltioksi Gazan iskujen vuoksi. Samaan aikaan Erdoganin lähettämät joukot ovat surmanneet Syyrian Afrinissa ainakin 300, mahdollisesti jopa 500 kurdia. Suuri osa heistä oli siviilejä. Afrinista on paennut taisteluita yli 150 000 asukasta.
Kymmenet tuhannet palestiinalaiset mielenosoittajat marssivat Gazan rajalle, jossa yhteenotot alkoivat. Israelin puolustusvoimat syytti gazalaisia yrityksistä tehdä iskuja protestien varjossa. Israelin mukaan tuhannet palestiinalaiset heittelivät kiviä ja vierittivät palavia renkaita sotilaita kohti. Tämä näkyi myös uutiskuvissa.
Gazan uuteen konfliktiin ei välttämättä ole odotettavissa pikaista ratkaisua. Aluetta hallitsevan ääri-islamistisen Hamas puolueen johtajat ovat vedonneet, että mielenosoituksia jatketaan yli Israelin huhtikuisen itsenäisyyspäivän, jolloin valtio täyttää 70 vuotta.
Hamasin taistelijat ovat ampuneet viime kuukausinakin aika ajoin Gazasta raketteja, mutta viimeksi tulitus oli tiiviistä vuonna 2014. Silloin Gazasta tuli vajaassa kuukaudessa tuhansia raketteja ja kranaatteja. Israel vastasi tuolloin ilmaiskuilla.
Israel on välttänyt maataisteluja, sillä se on vaarallinen sekä gazalaisille että Israelin sotilaille. Kaupunkitaistelu on vaikeaa tiheään asutuilla kaduilla ja kujilla. Gazassa on kaikkiaan noin 1,9 miljoonaa palestiinalaista.
Kun Hamas aiemmin provosoi raketeilla yhteenottoja, se oli mediasodassa tappiolla. Nyt tilanne on taas kääntymässä ryhmän eduksi, koska se on puhunut väkivallattomasta mielenilmauksesta, vaikka uutiskuvat näyttävät myös Hamasin väkivaltaa.
Hamasin taistelijoitten ja siviilien välillä on hankala tehdä reilua tilastointia, koska ryhmä ilmoittaa siviileiksi lähes kaikki Gazassa kuolleet. Tämä on taktiikkaa, jolla se kerää kansainvälistä sympatiaa.
Aiemmissa yhteenotoissa Hamasin puhemies ilmoitti jopa itse, että siviilien käyttö ihmiskilpinä on osoittautunut "tehokkaaksi tavaksi" taistella Israelia vastaan.
Gazalaisia siviilejä on lisäksi kehotettu sivuuttamaan Israelin varoitukset tulevista iskuista. Hamasin johdon mielestä suojautumisen sijaan siviilien tulisi pysyä kodeissaan. Hamasin tiedottajat ovat lisäksi kehuneet, että monet siviilit ovat urhoollisesti suojelleet ihmiskilpinä johtajiaan.
Edellisten konfliktien yhteydessä tuli maineikkaaksi Hamasin tiedottajan julkilausuma juutalaisille: ”Me rakastamme kuolemaa enemmän kuin te elämää.”
Tuolloin muistutettiin, miten Israelin 1970-luvun pääministeri Golda Meir totesi, että rauhansopimus on mahdollinen sen jälkeen, kun arabit rakastavat omia lapsiaan enemmän kuin vihaavat juutalaisia.
Hamasin selkeä päämäärä on edelleen Israelin valtion tuhoaminen, ja sen tilalle islamilainen valtio. Palestiina on välitavoite, josta edetään kohti islamilaista yhtenäisvaltiota. Hamasin tiukimmat hengenheimolaiset ovat olleet aseellisesti ainoa todellinen vastavoima myös Syyrian hallitukselle. Siksi diktatorinen presidentti Bashar al-Assad on valitettavasti voinut jatkaa vallassa, vaikka sisällissodassa on kuollut satojatuhansia siviilejä.
Vaikka Israelin vastaiskutkin ovat tuoneet surullista tuhoa, hallituksen on tällaisessa tilanteessa hankala tehdä hyviä päätöksiä. Kaikki vaihtoehdot ovat joko huonoja tai vähemmän huonoja, kun vastapuolella on marttyyri-iskuihin valmistautuneita jihadisteja.
HEIKKI KANGAS, Israel
Dein Israel raportti 5.4.2018