KOLMEN USKONNON KOHTAAMISPISTEESSÄ

 

Lähi-itä on kolmen maanosan, Euroopan, Aasian ja Afrikan risteys, jonka kautta suurten maailmanvaltojen sotajoukot ovat rynnineet valloituksille. Tässä kulttuurien väkivaltaisessa kohtaamispisteessä ovat syntyneet kolme monoteistista maailmanuskontoa, juutalaisuus, kristinusko ja islam.

 

Kaikkien kolmen uskonnon kannattajat väittävät olevansa aitoja Aabrahamin perillisiä. He ovat alistaneet toisiansa vuosisatojen ajan. Kansojen ja ennen kaikkea uskontojen välille on syntynyt jännite, johon on patoutunut järjetöntä pelkoa ja vihaa. Lähi-itä sykkii tämän rajun realismin keskellä. Kyse on uskonkiistoista, jotka on verhottu politiikaksi.

 

1990-luvulla saatiin huomiota herättävä sopimuksia. Ensiksi Israel vahvisti syksyllä 1993 periaatesovun siirtymisestä palestiinalaisten itsehallintoon Länsirannalla, josta juutalaiset puhuvat raamatullisena Juudeana ja Samariana. Hallinnon piiriin ulotettiin lisäksi pieni Gazan kaistale, joka myöhemmin ajautui ääri-islamilaisen Hamasin haltuun.

 

Tämän periaatesopimuksen toteutus alkoi takerrella alkuunsa, kun palestiinalaiset ääriryhmät olivat tyytymättömiä saamiinsa lupauksiin. Heidän vaatimuksensa koski ja koskee edelleen koko nykyisen Israelin aluetta. Palestiinalahallinto eteni aluksi pienemmin askelin ja sai kaupunki kaupungilta alueita hallintaansa, kunnes syksyllä 2000 alkoi väkivaltainen kansannousu, jonka seurauksena Israel otti uudellen valvontaansa suuren osan Länsirantaa.

 

Syksyllä 1994 Israel solmi rauhan Jordanian kuningaskunnan kanssa. Tämä sopimus on pitänyt ja tuotti aluksi hyviä taloudellisia yhteishankkeita. Mutta Lähi-idän herkässä ilmapiirissä nämä positiiviset tuloksetkin romuttuvat paljon nopeammin kuin syntyvät. Arabit jäädyttivät välillä yhteisrintamassa rauhanprosessin, koska Israel ei tehnyt riittävän nopeasti lisäalueista myönnytyksiä palestiinalaisille.

 

Arabien vaatimukset kohdistuvat itsenäiseen Palestiinan valtioon, jonka pääkaupunkina on Jerusalem. Toisaalta he vaativat Israelia luovuttamaan Golanin Syyrialle rauhaa vastaan. Rauhanprosessi etenee valitettavasti periaatteella askel eteen, kaksi taakse.

 

Ihmisillä on usein kiusaus sekottaa nimenomaan Lähi-idän tapahtumissa hengelliset ja maalliset. Ja erotusta ei aina olekaan helppo tehdä, koska monet profetiat täyttyvät juuri tässä ajassa. Israelin itsenäistyminen ja juutalaisen kansan paluu suurena joukkona omaan maahansa on yksi tämän vuosisadan vahvimmista profeetallisista merkeistä.

 

Kiinnostuksen tulee ennen muuta sitoutua Raamatun sanaan, jonka mukaan Jumala otti tämän pienen Välimeren kolkan pelastussuunitelmansa keskukseksi. Israel on yhä Jumalan hengellinen silmäterä, Hän ei ole perunut valintaansa.

 

Raamatun Uuden testamentin mukaan pelastusta ei ole kuin Jeesuksen nimessä. Israelissa asuvista viidestä ja puolesta miljoonasta juutalaisesta ehkä 20 000 on ottanut Jeesuksen vastaan. He saavat kokea paljon henkistä painostusta, harvemmin fyysistä. Sama koskee Lähi-idän arabikristittyjä.

 

Juutalaisia on hyvä muistaa esirukouksissa, mutta heille kuuluu myös julistaa evankeliumia. Evankeliointia ei pidä sekoittaa poliittiseen solidaarisuuteen. Voimme kyllä tukea sosiaalisia ohjelmia ja auttaa maahanmuuttajia. Aito rakkaus kuitenkin myös kertoo häpeilemättä, että Jumalan rakkaus Jeesuksessa vaikuttaa näitä tekoja.

 

Valitettavasti jokainen ihminen on luonnostaan vihan lapsi. Todellinen rauha löytyy vain sieltä, missä sydämet avautuvat evankeliumille. Inhimillisesti arvioiden Lähi-idässä on vielä pitkä matka tähän syvään rauhaan, jonka avaimena on Jeesus Messias.

 

Vuosisatoja kytenyt epäluottamuksen ilmapiiri ei häviä hetkessä. Onneksi Lähi-idässä on niitä, jotka jopa henkensä uhalla uskaltavat viedä sanomaa arabien ja juutalaisten verivihollisuuden sovittajasta. Siksi on hyvä muistaa rukouksin sanan julistusta myös islaminuskoisten arabien, turkkilaisten tai iranilaisten parissa.

Meidän on kristittyinä tiedostettava ne vuosisatojen rasitteet, jotka estävät sanoman läpimenoa. Meidän on kitkettävä sisimmästämme viha ja pelko, jota saatamme tuntea juutalaisuutta ja islamia kohtaan. Samalla tulee muistaa oma puhdistumisemme syntitaakasta ristin työn vuoksi. Vasta silloin voimme aidosti puhua toisuskoisille Jeesuksen rakkaudesta.

 

HEIKKI KANGAS, Israel

RADIO DEI, Israel raportti to 23.8.2018

SIONISMIN VOIMA JA ANTISEMITISMI

 

Palestiinalaisarabien toinen kansannousu 2000-luvun alussa oli itsemurhaiskuineen verisimpiä jaksoja nyky-Israelin siviilihistoriassa. Sitä mukaa kun Israel lisäsi vahvoja vastatoimia, kansainväliset sympatiat kääntyivätkin palestiinalaisten puolelle. Tämän uuden juutalaisvastaisuuden, antisemitismin yhtenä perusteluna oli nurin kurin käännetty Raamatun kaksintaistelun kuva. Israel sai ilkeän ja vahvan Goljatin roolin, ja sitä vastassa on Palestiinan pieni ja sankarillinen Daavid.

Juutalaisvastaisuuden juuret ovat syvällä historiassa, vaikka termi antisemitismi iskostui yleiseen kielenkäyttöön vasta 1870-luvun Saksasta.

Lähes kahden vuosituhannen ajan Eurooppa oli antisemitismin

kehto, toisen maailmansodan jälkeen islamilaiset valtiot muuttuivat ennen muuta uskonnollisin perustein vahvemmin juutalaisvastaisiksi.

Euroopan antisemitismi vaikutti keskeisesti juutalaisten pyrkimykseen saada oma valtio. Tätä alkoi ajaa sionistinen liike reilut sata vuotta sitten. Liikettä on syytetty rasistiseksi, esimerkiksi Yhdistyneet Kansakunnat julisti sen rotusyrjinnän välineeksi vuonna 1975. Israelin katsottiin nimenomaan sortavan Jordanjoen läntisellä rannalla ja Gazassa asuvia palestiinalaisia. Sionismin tuominnut YK:n lausuma peruttiin 1990-luvun alussa, kun Lähi-idän rauhanprosessi alkoi.

Nyt antisemitismi on jälleen voimistunut myös lännessä. Uusnatsien ja fasistien propaganda on tullut maan alta kaduille ja jopa parlamentteihin. Esimerkiksi Ranskasta on antisemiittisten hyökkäysten vuoksi muuttanut ennätyksellisen paljon juutalaisia Israeliin. Itäisessä Euroopassa rotuviha on kytenyt koko ajan. Kun rautaesirippu murtui vuonna 1989, suurin osa juutalaisista jätti entisen Neuvostoliiton. 

 

Sionismin historiassa muistetaan, miten Theodor Herzl totesi, että "Kenelläkään ihmisellä ei ole niin paljon valtaa tai omaisuutta, että hän pystyisi siirtämään kansan yhdestä kotipaikasta toiseen. Vain aate voi sen tehdä. Aatteella valtiosta on luultavasti tällainen voima.”

Monien välivaiheitten kautta sionismin isähahmon sytyttämästä sielun palosta palosta tultiin toisen maailmansodan kauhuihin, jotka jouduttivat silloisen Palestiinan jakosuunnitelmaa ja Israelin itsenäistymistä keväällä 1948. Tuosta YK:n välittämästä jaosta ei tosin ole päästy vieläkään sopimukseen.

Juutalaisten varhaishistoria pitää sisällään lukuisia karkotuksia ja he hajaantuivat oikeastaan kaikkeen maailmaan. Kaiken aikaa he kuitenkin säilyttivät asuinalueillaan uskontonsa ja tapansa.

 

Kristillinen kirkko on aiheuttanut juutalaisille paljon kärsimyksiä. Sitä mukaa kun kirkko vahvistui, juutalaisten asema heikentyi. He menettivät kansalaisoikeutensa, eivät saaneet rakentaa synagogia eivätkä päässeet valtion virkoihin. Näistä laeista huolimatta juutalaisten olot olivat ensimmäisellä vuosituhannella vielä suhteellisen siedettävät.

Myöhemmin tulivat pakkokäännyttämiset ja joukkomurhat. Eurooppalaiset vihasivat juutalaisia, joiden muun muassa väitettiin käyttävän rituaaleissaan kristittyjen lasten verta.

Ennen kirkon julmaa inkvisition kautta monet juutalaiset olivat

hyvillään, kun islaminuskoiset maurit ulottivat valtansa eteläiseen Eurooppaan. Muslimikalifit antoivat juutalaisille vapauden harjoittaa omaa uskontoaan, mutta heidän tuli alistua toisen luokan kansalaisiksi. Silti Espanjassa kukoisti juutalainen tiede ja kirjallisuus.

Eurooppalaistuneiden juutalaisten asema heikkeni ratkaisevasti

1000-luvun lopussa, jolloin ristiretkeläiset ottivat tavoitteekseen valloittaa Jerusalemin vääräuskoisilta. Viha kohdistui sekä muslimeihin että juutalaisiin. Miekkalähetyksen lämmittelyksi Pyhän maan valtaajat surmasivat kymmeniä tuhansia Euroopan juutalaisia.

Kirkon juutalaisvastaisuus säilyi muodollisesti pitkään. Katolinen kirkko luopui vasta 1960-luvulla doktriinista, jossa juutalaisia syytetään Jumalan murhaajiksi. Tämän oppi vaikutti Hitlerin Saksan vainoissa. Kirkko ei noussut aktiiviseen vastarintaan holokaustia vastaan, jossa surmattiin yli kuusi miljoonaa juutalaista.

 

Herzl näki aikoinaan, että juutalaisia vainotaan kaikkialla. Siksi hän kirjoitti myös seuraavasti: "Juutalaiskysymys on olemassa kaikkialla missä juutalaisia asuu paljon. Sinne, missä sitä ei vielä ole, se tulee yhdessä juutalaisten maahanmuuttajien kanssa. Luonnollisesti me juutalaiset siirrymme sinne, missä meitä ei vainota, mutta kuitenkin meidän ilmestymisemme antaa aiheen vainolle."

Herzlin ajatus juutalaisvaltiosta ei sinänsä ollut uusi. Se oli oikeastaan uskonnollisten juutalaisten Messias –kaipauksen pukemista uuteen muotoon. Sekulaarit juutalaiset uskoivat kansallisen uudistuksen syntyvän kovan työn kautta itsenäisessä valtiossa. Kovalla työllä maa on noussut kukoistukseen.

 

HEIKKI KANGAS, Israel

RADIO DEI viikkoraportti 30.8.2018

KOLMEN USKONNON KOHTAAMISPISTEESSÄ - HEIKKI KANGAS
00:00 / 00:00
SIONISMIN VOIMA JA ANTISEMITISMI - HEIKKI KANGAS
00:00 / 00:00
 
HAMAS JA DEMOKRATIA

Olen lähes 20 vuotta raportoinut Israelista ja sitä ympäröivien arabimaitten tapahtumista ja ennen muuta uutisten taustoista Radio Deihin. Usein raporttien aiheina ovat olleet islamilaiset ääriliikkeet, jotka eivät suvaitse juutalaisvaltiota Lähi-idässä.

Tämän vihamielisen asenteen vuoksi on syytä pohtia, voivatko täkäläiset ääriainekset kuten terroriryhmät Hizbollah ja Hamas olla demokraattisia. Tällöin pitää myös ottaa huomioon, että maltillisempana pidetty Fatah -liike ei ole luopunut vallasta, vaikka se kärsikin vuonna 2006 pidetyissä parlamenttivaaleissa selvän tappion Hamasille. Fatah jatkoi vallankäyttöään suuremmala Länsirannan alueella. Hamas puolestaan otti lyhyessä sisällissodassa yksinvaltaansa Gazan, josta käsin se on lietsonut iskuja Israeliin.

 

Fatahia johtavat syksyllä 2004 kuolleen Jasser Arafatin läheiset veteraanityötoverit kuten 82-vuotias nykyinen presidentti Mahmoud Abbas.

Vuonna 1993 Oslosta käynnistyneen rauhanprosessin varjossa varttunut sukupolvi on imenyt itseensä entistä syvempää Israelin vastaisuutta.

Fatah on lykännyt vuosia vapaita vaaleja, koska se lähes varmasti kärsisi uuden tappion Hamasille.

Palestiinalaisalueilla uskonnollinen propaganda sekoittuu kansallisiin tavoitteisiin. Asenteet uhkuvat vihaa. Palestiinalaiset ovat järjestäneet 1980-luvulta lähtien säännöllisesti lastenleirejä, joissa opetetaan taistelutaitoja sekä pidetään oppitunteja juutalaisten pahuudesta. Sama sävy on oppikirjoissa, joitten sisältöä on länsimaissakin kritisoitu. Silti esimerkiksi Suomen kehitysapuvaroista yhä rahoitetaan Palestiinan oppikirjojen painatusta.

 

Nuorten vihamieliset asenteet Israelia kohtaan ovat paljon kauaskantoisempia ja vaarallisempia kuin aika ajoin yltyvät väkivaltaisuuden aallot. Monet Israelin akateemikot ovat arvotelleet omaa hallitustaan siitä, että se epäonnistui jo 1990-luvulla tehtävässään painostaa palestiinalaishallinto muuttamaan kouluopetuksensa suuntaa rauhantahtoiseksi. Kuitenkin tämä opetussisältöjen muuttaminen oli yksi Oslon julistuksen tärkeimpiä periaatteita.

 

Kysymys Hamasista ja demokratiasta on mutkikas. Missä menevät todellisen demokratian rajat? Salliiko demokratia esimerkiksi ottaa tavoitteekseen toisen valtion totaalisen tuhoamisen?

Täällä kommentaattorit ja poliitikot ovat usein kääntäneet kysymyksen kansainväliseksi. Miten kävisi esimerkiksi Yhdysvalloissa, jos Al-Qaida luopuisi terrorismista, hyväksyisikö maan hallitus Al-Qaidan ehdokkaat vapaisiin vaaleihin? Entä siinä tapauksessa, että natsit olisivat aikoinaan sanoutuneet irti väkivallasta, olisiko Hitleristä tullut hyväksyttävä kansleri Saksalle?

Ongelman ydin ei ole lopulta taktiikassa eli tässä tapauksessa väkivallasta luopumisessa, vaan tavoitteissa. Israelille näyttää mahdottomalta hyväksyä Hizbollah ja Hamas niitten lopullisten päämäärien takia. Nämä molemmat ryhmät ovat tärkeitä fundamentalistisessa islamliikkeessä, joka pyrkii luomaan totalitaarisen maailmanjärjestyksen.

 

Näitä samoja perustavoitteita on paalutettu mm. Iranissa, Sudanissa ja talebanien Afganistanissa. Nämä ääriryhmät näkevät itsensä osana maailmanlaajuista taistelua muslimien ja lännen välillä. Tähän tavoitteeseen yhtyy lisäksi monia ääriryhmiä islamilaisissa maissa, joissa ne eivät ole kuitenkaan päässeet dominoiviksi.

Yhdysvallat ja Eurooppaa ovat ainakin aika ajoin rauhansovittelijoina ummistaneet silmänsä näiltä ääri-islamin laajoilta tavotteilta. Länsimaat tukevat Hizbollahin ja Hamasin mukanaoloa politiikassa sillä optimismilla, että nuo ryhmät ikäänkuin muuttaisivat tavotteitaan demokraattisessa prosessissa. Pienet pehmennykset strategiassa eivät kuitenkaan tarkoita halukkuutta rauhaan Israelin kanssa.

 

On epätodennäköistä, että vaaleilla valitut ääri-islamistit alkaisivat yhtäkkiä keskittyä kansalaistensa hyvinvointiin ja jättäisivät taistelun Israelia vastaan. Nämä ryhmät ovat kyllä saaneet taloudellisessa ahdinkotilanteessa kannatusta lupaamalla ja myös rakentamalla kouluja ja lastentarhoja, joita sitten käytetään Israelvastaisen propagandan keskuksina. Poliittinen vallankäyttö ei rauhoita näitä ryhmiä, vaan antaa niille pikemminkin lisäperusteita jatkaa valitsemallaan linjalla.

Mikä sitten on kansainyhteisön demokraattinen tapa puuttua tilanteisiin ennenkuin on liian myöhäistä? Se ei riitä, että islamistiset organisaatiot lupaavat luopua väkivallasta. Koska ne vaikuttavat valtapyrkimyksissään peruuttamattomasti totalitäärisiltä, pitää luoda järjestelmä, jolla ne voidaan sulkea pois vaaleista. Vaikka Hamaskin lupaisi taktiikkansa muutosta, länsivaltojen ei pitäisi vahvistaa sen laillista asemaa ennenkuin se antaa todellista näyttöä rauhantahdosta.

 

HEIKKI KANGAS Israel

RADIO DEI raportti 16.8.2018

HAMAS JA DEMOKRATIA - HEIKKI KANGAS
00:00 / 00:00
 
KIVI IRTOSI ITKUMUURISTA

Juutalaisen puolipyhän, Tisha Avin aikaan irtosi Jerusalemin vanhassa kaupungissa Temppelivuoren vanhasta tukimuurista sadan kilon kivenjärkäle. Se putosi aivan lähelle iäkästä juutalaisnaista, joka oli rukoilemassa muurin luona.

Juutalaisen Av -kuukauden juhlan aikaan uskonnolliset juutalaiset surevat kahden muinaisen temppelinsä tuhoa. Ensimmäisen pyhäkön babylonialaiset hävittivät 500-luvulla ennen Jeesusta, ja toisen tuhosivat roomalaiset vuonna 70.

Jerusalemin Vanhassa kaupungin Itkumuuri on juutalaisille pyhin paikka, jossa he voivat rukoilla joka päivä ja lähes kaikkina vuorokauden aikoina. Muurialue Temppelivuoren kupeessa on ainoa näkyvä jäännös pyhän temppelialueen muinaisista rakenteista.

 

Kivi ei pudonnut uskonnollisten juutalaisten ja myös turistien suosiman pääaukion kohdalla, vaan muurin eteläpäässä lähellä aluetta, jossa on myös 1800-luvun arkeologi Robinsonin mukaan nimetty kaarisillan osa.

Kaaren ja Itkumuurin ydinrukousalueen välissä on muutama vuosi sitten avattu Jeesuksen aikaiselle katutasolle alue, jossa voivat samassa kohtaa muuria käydä yhtä aikaa sekä miehet että naiset rukoilemassa. Itkumuurilla miehillä ja naisilla on aidalla erotetut erilliset rukousseinämät.

Jerusalemin viranomaiset ovat sulkeneet toistaiseksi alueen, jossa kivi irtosi. Esimerkiksi kaupungin pormestari Nir Barkat totesi lausunnossaan, että oli suuri ihme, ettei muurilla ollut nainen vahingoittunut kiven tipahtaessa.

 

Itkumuurilla oli heinäkuun lopussa tuhansia ihmisiä muistelemassa muinaisten temppelien tuhoa ja rukoilemassa.

Israelin viranomaisten ja arkeologien mukaan muurin väleihin juurtuneet kasvit ja sitä kautta kosteus saattoivat irrottaa kivipaaden. Tutkijat ovat varoittaneet jo aiemmin eroosiosta, joka on kuluttanut kalkkikivestä rakennettua muuria.

Vuosituhanten takaisen kiviseinämän kestokykyä ovat koetelleet niin maanjäristykset kuin rankat talvisateetkin. Muurissa on havaittu viime vuosina paljon murtumia. Tämän vuoksi osa tutkijoista pitää vaarallisena päästää ihmisiä muurin lähelle, jollei ihan välttämättömiä korjaustöitä tehdä. Viime vuosikymmenten yritykset ovat kilpistyneet poliittisiin ristiriitoihin muslimien ja juutalaisten välillä.

Vanhan temppelin läntisen tukimuurin eli Itkumuurin yläpuolella ovat muslimeille pyhät Kalliomoskeija ja al-Aqsan moskeija.

Aikoinaan kun roomalaiset sotilaat tuhosivat toisen temppelin, heitä innosti ajatus, että Jerusalemissa olisi valtavasti arvokasta omaisuutta. He rosvosivat temppelistä kaikki sen aarteet, ja tappoivat kaupungissa kaikki, jotka uskalsivat tulla vastustamaan ryöstelyä. 

Juutalaisvangit vietiin orjiksi Egyptiin tai taistelemaan hengestään Rooman maakuntien teattereihin gladiaattoreita ja petoja vastaan.

 

Juutalaiset nousivat 130-luvulla uuteen kapinaan, mutta keisari Hadrianuksen joukot kukistivat kaupungin verisesti. Hadrianus myös kielsi juutalaisilta pääsyn Jerusalemiin. Hän myös nimesi Juudean ja pohjoisen Israelin Palestiinaksi, juutalaisten perivihollisen filistealaisten mukaan.

Juutalaisilta oli avoin pääsy Itkumuurille kielletty liki 2000 vuoden ajan. Vasta vuoden 1967 kuuden päivän sodan jälkeen paikalle oli mahdollista kaikkien juutalaisten päästä vapaasti rukoilemaan. Islaminuskoiset haluavat kieltää Itkumuurin pyhän merkityksen juutalaisilta.

 

Uskontopolitiikkaan liittyy mm. se, että YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestön, UNESCOn hallintoneuvosto antoi syksyllä 2016 äänestyksen jälkeen lausunnon Jerusalemin temppelialueen merkityksestä. Näin ikään kuin konfirmoitiin se, että Vanhan kaupungin temppelialueella ei ole yhteyttä juutalaisuuteen.

UNESCO vahvisti ratkaisun, joka korostaa vuoren pyhyyttä ennen muuta islamille, vaikka mainitseekin kuin ohimennen, että alue on merkittävä kahdelle muulle monoteistiselle uskonnolle eli juutalaisuudelle ja kristinuskolle.

Arkeologiset selvitykset ovat vahvistaneet, että Raamatun ajan temppeli sijaitsi tuolla samaisella paikalla eli Moorian vuorella. Sanassa kerrotaan, miten Aabraham aikoi uhrata Iisakin tuolla vuoren laella. Islaminuskoiset puolestaan sanovat, että Aabraham aikoi uhrata Ismaelin.

Myöhemmin Raamatussa puhuttiin Araunan puimatantereesta, jonka kuningas Daavid osti kanaanilaiselta Jebusin heimolta temppelin paikaksi. Daavidin poika Salomo rakennutti vuoren laelle ensimmäisen temppelin noin 3000 vuotta sitten.  

 

HEIKKI KANGAS, Israel

Israel raportti to 1.8.2018

KIVI IRTOSI ITKUMUURISTA - HEIKKI KANGAS
00:00 / 00:00