|
JÄRVIMAISEMASSA SYNTYNYT
KINNERET TOURS
Kinneret Tours Oy perustettiin Israelissa ja rekisteröitiin Suomessa
syyskesällä 2005.
Matkanjärjestäjän
nimen valinta oli luontevaa, sillä olemme perheenä asuneet vuodesta
1990 lähtien Israelissa ja tuosta ajasta suurimman osan Kinneretin (suomeksi
usein Gennesaret) järven maisemissa. Järvi on tullut tietysti
tutuksi monille Raamatun tapahtumista. Lisäksi tuhannet ja taas
tuhannet suomalaiset matkustajat ovat yöpyneet Tiberiaan hotelleissa
tai järven rannan kibbutsien lomakylissä.
Uuden suomalaisyrityksen perustamiseen oli vahvasti vaikuttamassa
matkustajien halu kokea toisenlaista Israelia. Monet ovat pyytäneet
perusteellisempia luonto- ja elämysmatkoja, paikallisten ihmisten
kohtaamisia ja poikkeamista tutuilta pyhien paikkojen poluilta sekä
lomamatkoja Israelin lukuisiin terveyskylpylöihin. Toki
perinteisille Raamatun kohteille on yhä kysyntää, mutta haluamme
tarjota nämäkin kohteet uudistetussa muodossa.
Israel on uskomattoman monipuolinen matkailumaa. Haluamme innostaa
nuoria veteraanimatkaajien rinnalle näkemään ja kokemaan Raamatun
maata sekä sitä kautta ymmärtämään tämän päivän konflikteja eri
puolilla maailmaa. Monien selkkausten juuret nimittäin palautuvat
tänne Välimeren itäiseen kolkkaan. Tämän vuoksi kerromme retkien
yhteydessä päivän uutisten syviä taustoja sekä niiden yhteyksiä
Raamatun maailmaan ja kulttuuritaustaan. Israel ja sitä ympäröivä
arabimaailma ovat kolmen monoteistisen uskonnon, juutalaisuuden,
kristinuskon ja islamin kohtaamispaikka. Suuret tunteet nousevat
täällä helposti pintaan.
Kinneretin järvi on oikeastaan symboli täkäläisten ihmisten
tunneskaalasta. He pikaistuvat äkisti ja tyyntyvät nopeasti. Vuorten
ympäröimällä Kinneretillä on tyypillistä, että kova tuuli nousee
äkkiä ja synnyttää ison myrskyn. Talvisaikaan puhaltavat etelä- tai
länsituulet. Tällaiseen vastamyrskyyn Jeesuksen opetuslapset
joutuivat matkatessaan itärannalta kohti järven pohjoispäätä.
Kesäaikaan kuivan kuuma aavikkotuuli, ”hamsin” tuo myrskyn.
Jeesus Messias tyynnytti järven, saman hän haluaa tehdä ihmismielen
myrskyille.
Kun matkustajat luopuvat ennakkoluuloistaan ja uskaltautuvat
Israeliin, he ymmärtävät paremmin, miksi pienetkin kohahdukset
näissä maisemissa nousevat helposti maailmanluokan uutisiksi. Paikan
päällä itse asiassa on ollut hyvin harvoin turisteille
vaaratilanteita, sillä täkäläiset kahinoivat keskenään eikä
turisteja näille kriisipaikoille viedä.
Juutalaiset ja arabit odottavat nyt pitkän väkivallan kauden jälkeen
paluuta rauhaan, joka vuosituhannen vaihteessa rikastutti
ennätyksellisesti Israelin kaupunkien ja kylien ohella mm.
palestiinalaisalueitten raamatullisia kohteita Jerikoa, Betlehemiä
ja Hebronia.
Optimismi on palannut. Mekin halumme olla rakentamassa matkailun
kautta rauhan siltoja sekä opettaa ihmisiä syvemmin tuntemaan
Raamatun maata ja ymmärtämään, miksi on tärkeätä toivottaa rauhaa
Jerusalemille ja rukoilla laajemmin Lähi-idän rauhan puolesta.
Susanna ja Heikki Kangas
|
Israel:
Susanna & Heikki Kangas
Puhelin ja fax:
+972 -
7
- 7785
0215
GSM:
+972 - 54 - 430 3665
Suomessa 06 8375100
Puhelu tulee Israeliin, hinta on paikallispuhelun hinta Suomessa.
Puhelin on ns. VOIP puhelin, yhteys internetin kautta. Voit soittaa
tavallisesti omalla puhelimellasi tähän numeroon.
susanna.kangas
(at)
kinnerettours.fi
Kinneret Tours
P.O. Box 165
Kfar Harif 79830,
Israel
Lior Regev
Coordinator in Israel
+972 - 52 -
538 6031
Saana Sladkov
Coordinator in
Israel
Puhelin ja fax:
+972
- 8 - 8681 524
sladkov (at) kinnerettours.fi
Jenya Sladkov
Web Designer
|
|
Suomi:
Susanna & Heikki Kangas
Suomessa
06 8375100
Johann Karvonen
koordinaattori
+358 - (0)44 - 366 1917
johann.karvonen
(at)
kinnerettours.fi
Kimisvikintie 82
10600 TAMMISAARI
|