Kinneret Tours

No 13/ RADIO DEI 27.03. 2006
Uskontomatkailun juuret ovat antiikin perinteessä

Pyhiinvaelluksella tarkoitetaan matkaa pyhään paikkaan. Useimpien uskontojen piirissä ajatellaan, että Jumala on pyhittänyt tietyt paikat ja niiden siunauksista pääsee osalliseksi vain matkustamalla sinne.
Kristinuskonnossa pyhiinvaellukset ja pyhien palvonta alkoivat pian Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen. Ne liitetään ennen muuta katoliseen ja ortodoksiseen kristillisyyteen. Protestanttisissa kirkkokunnissa ajatus on yhä vieras, vaikka matkailua Israeliin tai muualle niin sanotuille pyhille paikoille voidaan pitää osana pyhiinvaellusten kulttuuriperintöä. Tuohon traditioon liittyy paljon pakanallisia vaikutteita.
Miljoonat ja taas miljoonat ihmiset ovat satojen vuosien ajan matkustaneet uskonnollisiin kohteisiin, joissa Vanhan testamentin profeetat, Jeesus, Muhammed tai buddhalaisuuden ja hindulaisuuden pyhät miehet ovat liikkuneet ja opettaneet. Monien matkaajien tärkein motiivi on etsiä uskontonsa syntyjuurilta parantumista sairauteen tai saada suurta voimaa arkiseen elämään.
Pyhiinvaelluksista keskusteltiin ja kirjoitettiin hyvin paljon vuosituhannen vaihteessa. Silloin kristilliset kirkot viettivät Jeesuksen syntymän merkeissä riemuvuotta. Maaliskuussa 2000 oli mm. yksi viime vuosikymmenten merkittävimmistä pyhiinvaellustapahtumista, kun sadattuhannet katoliset kristityt seurasivat johtajaansa, silloista paavia Johannes Paavali II:sta Egyptiin, Jordaniaan ja Israeliin.
Lähi-itä on uskontojen merkittävin kehto; alueella ovat syntyneet kolme yksijumalaista maailmanuskontoa: juutalaisuus, kristinusko ja islam. Toisaalta monet uskonnoista vieraantuneetkin haluavat tutustua ihmiskunnan syntyhistoriaan, pohtia matkakokemuksensa kautta alueen poliittisia solmuja, jotka ovat uhkana maailmanrauhalle, tai vain nähdä rantalomailun ohessa idän eksotiikkaa. Nopeat lento- ja laivayhteydet sekä matkojen kohtuulliset hinnat ovat tuoneet nykypäivän pyhiinvaelluksen yhä useampien ulottuville. Ympäristötietoiset ihmiset tosin varoittavat lentomatkailuun liittyvästä tuhlailevasta energiankäytöstä.
Pyhiinvaelluskultin varhaiseen kehittymiseen oli monia syitä. Tärkeimpiä oli usko kohteitten parantaviin voimiin. Matkalla pyhään paikkaan haluttiin toisaalta ansaita armo, tehdä katumusharjoituksia tai sovittaa rikos.
Matkaan liittyi usein ajatus siitä, että mitä vaivalloisempi retki on sitä suurempi sen teho. Pyhiinvaellukset suuntautuivat paitsi Jeesuksen elämän tärkeisiin kohteisiin, tunnettujen marttyyrien haudoille, joihin rakennettiin satoja pyhäköitä.
Monet varhaisten vuosisatojen kristityt ajautuivat marttyyripalvontaan. He ajattelivat, että marttyyrit puhuvat heidän puolestaan Viimeisellä tuomiolla ja takaavat heidän ruumiinsa ylösnousemuksen. Usko marttyyrien hautojen ja pyhäinjäännösten taikavoimiin juurtui syvään, vaikka varhaiset kirkkoisät siitä varoittivatkin. Toisaalta katolisessa kirkossa on elänyt vuosisadasta toiseen hyvin vahvana Jeesuksen äidin, Marian palvonta.
Historiantutkimus on osoittanut, että valtaapitävät osasivat sijoittaa marttyyrien ja pyhäinjäännösten eli reliikkien kansanomaisen palvonnan kirkon uskonnollisiin menoihin. Marttyyrien palvonta sai vaikutteita juutalaisuudesta, jossa on yhä tapana muistaa edesmenneitä pyhiä miehiä näiden haudoilla. Kun kristityt tekivät rukousretkiä marttyyrien haudoille, tarinat ihmeparanemisista ja muista kokemuksista levisivät nopeasti.
Pyhiinvaellusta kristinuskon juurille Jerusalemiin ja muualle Israeliin on kautta vuosisatojen aina arvostettu. Sen toteuttaminen oli kuitenkin vaivalloista ja rinnalle alkoivat tulla muutkin kohteet. Rooman hautausmaista ja maanalaisista katakombeista tuli tärkeitä. Roomalaiset oppivat rahastamaan näistä "pyhistä retkistä" ja jopa kirjoittivat varhaisia opaskirjoja. Roomasta pyhiinvaellusmatkailu levisi muualle Eurooppaan.
Keskiajalla muotoutui muun muassa tärkeä vaellusreitti Espanjan länsiosaan, Santiago de Compostelaan, jota väitetään apostoli Jaakob vanhemman hautapaikaksi. Kaupungissa vierailee jatkuvasti uusia ihmisiä, jotka haluavat kokea parantumisihmeen tai saada taivaallista suojelua. Katolisen kirkon opetus vahvisti kansanihmisten uskoa pelastuksen ansaitsemisesta: mitä useammassa paikassa pyhiinvaeltaja vierailisi, sitä varmemmaksi kävisi hänen sielunsa autuus. Nämä uskomukset johtivat ihmisiä harhaan Jeesuksen pelastustyön ansaitsemattomasta armosta.
Arvokkaimmat reliikit tuotiin Jerusalemista ja muualta Pyhältä maalta. "Pyhien paikkojen" rakentamisessa alkoi ensimmäinen vilkas jakso 300-luvun alussa, jolloin keisari Konstantinus hyväksyi kristinuskon valtionuskonnoksi. Hän rakennutti Jerusalemiin muun muassa Jeesuksen todennäköisen hautapaikan päälle kirkon, joka kärsi myöhemmin hävityksistä. Pyhän Haudan kirkon nykyinen perusrakenne on 1100-luvun ristiretkeläiskaudelta. Kirkko on kristityn maailman tärkeimpiä vierailukohteita. Kävijämäärässä sille vetää vertoja vain Rooman massiivinen Pietarin kirkko.
Ristiretkeläisvallan kukistuttua silloisessa Palestiinassa 1200-luvulla laajamittaisiin Lähi-idän pyhiinvaelluksiin tuli tauko. 1800-luvun lopulla Turkin vallan murentuessa matkustelu läntisestä kristikunnasta elpyi. Samoihin aikoihin väestörakenteessa alkoi muutosten aika. Harvalukuiset arabit saivat rinnalleen juutalaisia, jotka muuttivat maahan Venäjän ja itäisen Euroopan vainojen vuoksi. Kansojen välit olivat vuosisadan lopulla vielä levolliset, suuret ongelmat syntyivät vasta Israelin itsenäistymisen vaiheissa 1940-luvulla.
Koko 1900-luvun maitse ja meritse matkustaneitten turistien määrät kasvoivat tasaisesti. 1960-luvun charterlennot siirsivät pyhiinvaellukset massaturismin aikakauteen. Suomesta Israelissa on käynyt matkustajia tuosta lähtien tasaiseen tahtiin, parhaimmat kaudet koettiin 1990-luvulla, kunnes palestiinalasiten toinen kansanousu, intifada lamaannutti matkustelua Israeliin ja laajemmin Lähi-itään useiksi vuoksi.
Nyt tilanne on kohentumassa ja esimerkiksi tänä keväänä maassa on vuosikausiin ennätysmäärä ulkomaalaisia.

No 12/ RADIO DEI 20.03. 2006
Irakin sota ruokkii yhä terrorismia

Kun tämän viikon alussa tuli kuluneeksi kolme vuotta Irakin sodan alkamisesta, eri puolilla maailmaa on jälkeen kiihtynyt keskustelu sodan syistä ja seuraamuksista. Esimerkiksi Yhdysvalloissa enää vain noin puolet kansalaista pitää sotaa oikeutettuna. Tilanne on hyvin toisenlainen kuin syksyn 2001 pilvenpiirtäjäpommitusten jälkeen, jolloin amerikkalaisten selvä enemmistö katsoi taistelun Afganistanin taleban –hallintoa ja myöhemmin Irakia vastaan oikeutetuksi. Tuolloin ajateltiin, että sotaoperaatioilla voidaan tuhota terrorijärjestöjen rakenteet.
Yhdysvaltain johtama liittouma hyökkäsi Irakiin maaliskuussa 2003 ja muutamien viikkojen taistelujen jälkeen syrjäytti vallasta Irakin diktaattorin Saddam Husseinin, jonka sotarikoksia käsitellään parhaillaan oikeusistuimessa. Amerikkalaiset juuttuivat kuitenkin Irakin sisällissotaan ja Irakin hallinto näyttää yhä olevan kaukana tavoitellusta länsimaisesta demokratian mallista.
Presidentti George Bush sanoi viime viikolla uskovansa, että suurin osa Irakista siirtyy maan omien turvallisuusjoukkojen valvontaan tämän vuoden loppuun mennessä. Pitkittynyt sota on kuitenkin syönyt Bushin kannatusta. Nyt hänen suosionsa on amerikkalaiskyselyissä laskenut alimmilleen ja syynä ovat nimenomaan Irakin viimeaikaiset levottomuudet ja pitkittynyt sota, joka on jo maksanut amerikkalaisille veronmaksajille arviolta 200 miljardia euroa.
Eri puolilla maailmaa ihmiset yhdistävät edelleen Irakin tapahtumat terrorismiin ja se on lisännyt pelkoa. Esimerkiksi viime vuoden loppupuolella brittien uutistoimiston BBC:n julkaisemassa kansainvälisessä mielipidemittauksessa kuutisenkymmentä prosenttia vastanneista uskoi, että hyökkäys Irakiin on lisännyt terrori-iskujen todennäköisyyttä. Vain 12 prosenttia oli päinvastaista mieltä.
Kyselyyn vastanneet eivät kuitenkaan toivoneen ulkomaisten joukkojen edelleenkään poistuvan Irakista yhtäkkiä. BBC:n selvitykseen vastasi lähes 42.000 ihmistä 35 eri maassa, vastaajia oli myös Suomesta.
Israelissa yleinen mielipide ei ole kyseenalaistanut Yhdysvaltojen Irakin operaatiota, sillä juutalaiset näkevät, että Saddam Husseinin syrjäytyminen vähensi ainakin muutamiksi vuosiksi suurempaa sodan uhkaa itäisellä rajalla.
Tietysti täällä seurataan tarkkaan kehitystä Syyriassa, joka tuki Irakin hallitusta sodan vaiheissa. Syyriaa ei kuitenkaan tällä hetkellä koeta välittömäksi uhkaksi maan turvallisuudelle. Vaikka Libanonin rajalla onkin ollut aika ajoin levotonta, Israel sai kuitenkin lisää hengitystilaa, kun Syyria veti asejoukkonsa Libanonista. Kansainvälinen painostus joudutti Syyrian lähtöä. Paine kasvoi, kun Syyrian hallituksen todettiin ainakin välillisesti syyllistyneen Libanonin entisen pääministerin murhaan.
Monet kyselyt ja tutkimuslaitosten selvitykset ovat todistaneet, että Irakin sota ja sen jälkeiset tapahtumat Lähi-idässä rohkaisivat al Qaidaa sekä vahvistivat muiden ääri-islamistiryhmien mahdollisuuksia rekrytoida lisää väkeä riveihinsä eri puolilla maailmaa. Nämä terroriryhmät mukaan lukien palestiinalaisalueitten tammikuisten vaalien voittaja Hamas ovat voineet hankkia lisää rahoitusta ja harjoittaa propagandaa arabien keskuudessa. Israel ja länsimaat ovat olleet syytösten kärkenä.
Sekasortoisesta Irakista terroristit ovat löytäneet myös maaperää toiminnalleen. Israelilaiset tiedustelulähteet väittävät, että al-Qaida ja erityisesti iranilaismielinen Hizbollah –järjestö ovat osallistuneet entistä aktiivisemmin Gazan ja Länsirannan alueen terrori-iskujen suunnitteluun.
Englantilaiset ovat olleet peloissaan ja kääntyneet Irakin sota-operaatiota vastaan sen jälkeen, kun viime kesänä terroristit tekivät tuhoisan pommi-iskun Lontooseen. Britannia on ollut uhattuna, koska se on Yhdysvaltain lähin liittolainen ja se lähetti joukkojaan Irakin lisäksi Afganistaniin kukistamaan al-Qaidan läheistä liittolaista, Taleban hallintoa.
Viime viikolla amerikkalaiset aloittivat Irakissa suurimman hyökkäyksen vuoden 2003 jälkeen. Siihen osallistuu mm. kymmeniä helikoptereita ja liki 1500 amerikkalais- ja irakilaissotilasta. Yhdysvaltain ja Irakin hallituksen sotilaat haluavat laajalla ilmaoperaatiolla nujertaa Pohjois-Irakissa Samarran alueen aseistautuneet kapinalliset.
Yhdysvaltojen puolustusministeriö Pentagon on arvioinut, että kapinallisten alueella piileskelee myös al-Qaida-verkoston ulkomaisia taistelijoita.
Asevoimat ovat kertoneet pidättäneensä etsinnöissä kymmeniä ja löytäneensä asekätköjä operaation aikana. Yhteenotot kapinallisten kanssa eivät ole ainakaan vielä olleet avoimia.
Irakissa on ollut jatkuvasti pommi-iskuja, mutta tilanne kiristyi pahemmaksi sen jälkeen kun Samarran merkittävä shiiapyhäkkö turmeltui pahoin pommi-iskussa helmikuussa. Pommitus johti shiia- ja sunniryhmien välisiin yhteenottoihin ja lietsoi pelkoa sisällissodasta.
Yhdysvaltain sotilasjohto uskoo, että valtaosa Irakin valvonnasta voidaan siirtää irakilaisille turvallisuusjoukoille kesän loppuun mennessä. Presidentti Turvallisuuden valvonnan siirtäminen irakilaisille tarkoittaisi sitä, että amerikkalaiset voisivat vetää merkittävän osan joukoistaan pois Irakista mahdollisesti jo tämän vuoden puolella. On kuitenkin epätodennäköistä, että tämä toteutuu. Irak on läntisten joukkojen poistuessa nimittäin suuressa vaarassa ajautua kaoottiseen sisällissotaan, josta eivät välttämättä ole ulkona edes Saddam Husseinin entiset kannattajat.

No 11/ RADIO DEI 13.03. 2006
Vesipula on lisäuhka Lähi-idän rauhalle

Minulla on Suomessa melkoisen runsas joukko tuttavia, jotka muistavat säännöllisesti kysyä, mikä on Israelin ja erityisesti Gennesaretin järven vesitilanne. Lähi-idän asioita seuraavilta tuo kysymys on hyvin ymmärrettävä.
Makean veden puute on ollut Lähi-idässä vuosituhantinen vitsaus. Siitä ovat kärsineet niin ihmiset kuin eläimetkin. Paimentolaisten vaellukset kulkivat vesilähteeltä toiselle. Vesi on ollut autiomaiden ympäröimässä Aasian, Afrikan ja Euroopan kohtaamispisteessä syynä useisiin väkivaltaisiin selkkauksiin. Vesi on keskeinen teema myös Israelin ja arabien nykyisissä rauhanneuvotteluissa.
Hedelmällisen puolikuun alueella syntyivät aikoinaan ensimmäiset korkeakulttuurit. Viljellyn maan alaa opittiin laajentamaan keinokastelun avulla. Kun vesivaroja pumpattiin liian syvältä, se suolasi maaperän. Näin taantui viljely Mesopotamiassa Eufrat- ja Tigrisvirtojen varsilla. Tänä päivänä Lähi-idän vesiluonnon tasapainoa uhkaa muun muassa Niiliin 1970-luvulla valmistunut Assuanin jättipato. Turkki puolestaan on kahlinnut padoillaan Eufratin ja Tigrisin virtaamia ja sai 1990-luvulla kiukkuisiksi jokien alajuoksuilla Irakin ja Syyrian.
Vesipulaa syventävät täällä vähäsateiset talvet, jotka toistuvat vääjäämättä. Vaikka viime vuosikymmeninä on vastaavasti saatu ennätyssateita, ne eivät korjaa runsaan väestönkasvun alueella merkittävästi vesitaloutta. Vajausta on tullut vuosikymmenien ylipumppausten vuoksi kriittisiin pohjavesiin. Nyt pitäisi olla periaatteessa pysyvän säännöstelyn aikaa, mutta viranomaisetkin näyttävät unohtavan hyvinä sadekausina pitkän tähtäimen suunnitelmat.

Tänä päivänä kärsii kroonisesta vesipulasta yli 50 valtiota maailmassa. Lähi-idän öljyrikkaat valtiot ovat ratkaisseet osan ongelmastaan tislaamalla merivedestä makeaa. Israel liittyy näitten joukkoon. Tekniikka on kuitenkin toistaiseksi liian kallista laajamittaiseen käyttöön, mutta ensimmäisen tislaamolaitoksen pitäisi valmistua lähiaikoina. Yksityinen laitos tuottaa vuodessa vähintään 55 miljoonaa kuutiota tislattua vettä. Laitoksen tuotantokustannukset ovat noin 60 senttiä vesikuutiolta eli kolme kertaa enemmän kuin pinta- ja pohjavesistä valtakunnan verkkoon pumpattava vesi.
Toinen konsti vesipulan ratkaisemiseksi Israelissa on veden osto Turkista, josta aiotaan tuoda tankkereilla juomakelpoista vettä. Israel haluaa ostaa Turkista vuosittain noin 50 miljoonaa kuutiota eli saman verran mitä merivesitislaamo tuottaa. Nämä uudet hankkeet tyydyttävät kuitenkin vain kymmenisen prosenttia Israelin vuosittaisesta makean veden tarpeesta. Israel pyrki Turkin kanssa vesikauppoihin jo 80-luvulla, mutta silloin sopimus kaatui arabimaitten vastustukseen.
Alueen asiantuntijat ja poliittiset johtajat ovat pelotelleet toistuvasti kuivuuden johtavan seuraavaan suursotaan. Egyptin presidentti Anwar Sadat julisti Israelin kanssa solmitun rauhansopimuksen jälkeen keväällä 1979 naapureilleen, että vesi on ainoa syy, joka voi vetää hänen maansa uuteen alueelliseen sotaan. Egyptin johtajat haluavat yhä varmistaa, ettei Niilin yläjuoksua padota Sudanissa ja Etiopiassa, vaikka nämä Afrikan maat kärsivät jatkuvasti veden vähyydestä. Tilanne on ristiriitainen. Niilin runsaat vedet virtaavat alueitten halki, mutta miljoonia ihmisiä menehtyy nälkään, kun sadot tuhoutuvat kuivuuden vuoksi.
Israelin ja arabien suhteissa vesi oli yhtenä osasyynä vuoden 1967 kuuden päivän sotaan. Syyria yritti muitten arabivaltojen tukemana kääntää Jordanjoen virtaussuunnan poispäin juutalaisten alueilta.
Israel ja Jordania ovat neuvotelleet hyvinä vuosina palestiinalaisten kanssa vesien jakamisen laajemmista periaatteista. Suuren osan makeasta vedestä Israel saa Juudean ja Samarian vuorten reunamilta. Nämä pohjavedet valuvat maaperään palestiinalaisten asuinalueilla, joissa Israel on rajoittanut syvien kaivojen poraamista. Vesi tulee riittävän lähelle maanpintaa vasta Välimeren rannan tuntumassa. Israel on taannut palestiinalaisille juomaveden, mutta antanut niukasti kasteluvettä viljelyksille. Siksi arabit ovat syyttäneet Israelia vesiensä varastamisesta.
Vesisopimuksista saattaa vielä syntyä suuria ongelmia. Alueen pohjavesialtaissa on suuri vajaus. Vettä on laihoina sadevuosina käytetty suruttomasti kasteluun. Jos pumpataan liian paljon, pohjavedet suolottuvat ja pilaavat lähteet kymmeniksi, pahimmillaan sadoiksi vuosiksi. Paikoitellen näin on jo käynyt.
Israel ja Jordania käyttävät yhä yli 70 prosenttia makeasta vedestä maatalouteen. Veden tarve kasvaa lisäksi rajun väestönkasvun vuoksi.

Vesi ei ole kiistakapula vain Israelin ja arabimaiden suhteissa. Lähi-idän maissa on yli 160 miljoonaa vedenkäyttäjää. Hydrologit uskovat kuitenkin yhteistyön, kasteluteknologian kehityksen ja suunnitelmallisen käytön takaavan vettä vielä pitkälle tällä vuosituhannella. Turkin ohella vain Libanonilla on alueella hyvät vesivarat. Mutta ennen kuin päästään suunnitelmalliseen vedenkäyttöön, tarvitaan kiistelevien osapuolten välille kattava rauhansopimus.
Vedenkäytön tarpeet lisäävät saastumisen vaaraa. Valtiot eivät ole kiinnittäneet paljon huomiota jätevesien puhdistamiseen. Israelissa ja palestiinalaisalueilla virtaa keskeiseltä vuoriylängöltä länteen neljä pientä jokea, jotka muuttuvat ennen Välimereen laskua avoviemäreiksi. Sekä teollisuuslaitokset että taajamat laskevat niihin jätevetensä lähes sellaisenaan. Israelin naapureissa tilanne on vielä kehnompi. Niissä on ollut koleraepidemioita, kun jätevettä on käytetty vihannesten kasteluun.
Israelissa jätevedet osataan puhdistaa ja kierrättää tehokkaasti viljelysten käyttöön, mutta tässä teknologiassa on sama ongelma kuin suolaveden tislaamisessa. Veden kierrätys tulee kalliiksi. Se on kuitenkin pakollinen osa, jos Lähi-idän vesiongelmat halutaan ratkaista sopuisasti.

No 10/ RADIO DEI 06.03. 2006
Vaalikuume nousee Israelissa

Israelin pääministeri Ariel Sharonin vakava sairastuminen vuoden vaihteessa varmistui jo viikkoja sitten senlaatuiseksi, ettei hän enää palaa politiikkaan. Virkaa tekevä pääministeri Ehud Olmert on luotsannut uuden keskustapuolueen, Kadiman, viime hetken vaalikampanjaan ja joutuu ennen muuta torjumaan entisten puoluetovereittensa hyökkäyksiä. Oikeistolainen Likud pyrkii osoittamaan, että Kadima on hampaaton ilman karismaattista perustajaansa Sharonia.
Viime viikkojen epävarmuus palestiinalaishallinnossa on hiukan kohentanut Likudin ja sen johtajan Benjamin Netanjahun asemaa, mutta edelleen Kadima näyttää nimensä mukaisesti kulkevan eteenpäin ja kohti selvää vaalivoittoa. Viime viikonlopun mielipidemittaukset osoittivat puolueelle liki 40 kansanedustajaa tulevaan parlamenttiin, kun lähimmät kilpailijat Likud ja Työväenpuolue saisivat molemmat alle 20 paikkaa.
Israelin hallitus ajautui syksyllä kriisiin, kun tiukan linjan oikeistolaiset irtautuivat Sharonin johtamasta Likudista. He vastustivat muun muassa Israelin vetäytymistä syyskesällä Gazasta. Talousministeri Netanjahu hävisi tämän jälkeen ylimääräisen puheenjohtajakilvan Sharonia vastaan.
Ennenaikaiset parlamenttivaalit pidetään 28. maaliskuuta. Sharonin hallituskumppanina toimineessa työväenpuolueessa ammattiyhdistysliikkeen pomo Amir Peretz syrjäytti yllättäen maan nykyhistorian pitkäaikaisimman poliittisen vaikuttajan Shimon Peresin, joka on ollut parlamentissa 1960-luvun alusta lähtien.
Hävittyään työväenpuolueen sisäisen kilvan Peres siirtyi lähes saman tien Kadima –puolueeseen, joka kannattaa palestiinalaisvaltion perustamista Israelin rinnalle. Uusi keskustaryhmä näkee, että Israelin mahdollisuus turvallisiin rajoihin on lopulta kahden valtion mallissa. Kadiman reunaehdot ovat kuitenkin tiukemmat, mitä työväenpuolue tarjosi vielä vuonna 2000 palestiinalaisille. Silloinen pääministeri Ehud Barak oli rauhan nimissä jopa valmis luovuttamaan palestiinalaisten pääkaupungiksi osia Jerusalemista.
Tämän kuun lopun vaalien suuri häviäjä on aivan varmasti keskustalainen Shinui, joka menettänee lähes kaikki 17 edustajapaikkaansa. Protestiliikkeen johtaja Tommy Lapid jätti politiikan, kun hän ei kyennyt lunastamaan lupauksiaan esimerkiksi suhteessa pahimpiin vastustajiinsa uskontopuolueisiin. Shinui oli Sharonin hallituksessa, mutta jäi jo yli vuosi sitten oppositioon.
Shinuin vakavin vastustaja, ortodoksijuutalainen Shas –puolue on tunnettu räväköistä kannoistaan maallistumista vastaan. Puolueen hengellinen johtaja, rabbi Ovadia Josef on vaalikuumeen kohotessa pyrkinyt vetoaman israelilaisten uskonnollisiin tunteisiin. Joitakin päiviä sitten hän korosti, että Shas –puolueen äänestäminen varmistaa taivasosuuden. Shasia kannattavat ortodoksit äänestävät hyvin uskollisesti Ovadian kehotusten mukaan.
Nykyisessä murroksessa parlamenttivaalien henkilöratkaisut tulevat vaikuttamaan pitkälle tulevaan. Virkaa tekevä pääministeri Olmert on edelleen suurin suosikki pääministeriksi. Netanjahu tuskin kykenee samanlaiseen yllätykseen kuin kymmenen vuotta sitten, jolloin palestiinalaisalueitten kasvava väkivalta auttoi hänet pääministeriksi.
Nyt Israelin kansan enemmistö haluaa sellaista vakautta, jota Sharon heille edusti palestiinalaisten aseellisen taistelun vaikeimpina vuosina uuden vuosituhannen alussa.
Tammikuun palestiinalaisvaaleissa valtaan noussut ääri-islamilainen Hamas ei halua neuvotella rauhasta juutalaisten kanssa, vaikka sen johtajat kävivätkin Moskovassa äskettäin todistamassa maltillisuuttaan. Maltillisuus on kuitenkin hyvin näennäistä, sillä Hamas ei tunnusta Israelin olemassaoloa ja haluaa jatkaa aseellista taistelua.
Israelin parlamentin juutalaispuolueet ovat nykyisin yksimielisiä siitä, että palestiinalaisten ja Israelin asutukset tulee eristää toisistaan. Tämän vuoksi hallitus salli noin neljä vuotta sitten aloittaa useita satoja kilometrejä pitkän turva-aidan rakentamisen. Kansainvälistä huomiota ja jopa YK:ssa tuomitsevan päätöslauselman aiheuttanut puolivalmis aita on israelilaispäättäjien mukaan todistanut tarpeellisuutensa. Varmuudella useita kymmeniä terrori-iskun yrityksiä on kilpistynyt tuohon pääosin teräsverkkoiseen ja sähköisin tunnusanturein varustettuun aitaan.
Aitaa on vastustettu, koska se paikka paikoin jättää arabiviljelyksiä mottiin Israelin puolelle. Toisaalta monet näkevät suoja-aidan tosiasialliseksi rajalinjaksi tulevaisuudessa Israelin ja Palestiinan valtioitten välillä. Rajoista ei ole vielä päästy lähellekään poliittista sopua. Turva-aidan linjaus noudattelee pääsääntöisesti rajoja, jotka olivat käytössä ennen vuoden 1967 sotaa lukuun ottamatta Jerusalemia ja suurimpia juutalaisasutuksia Länsirannan alueella.
Israelilaiset ovat aina joutuneet sopeutumaan levottomaan arkeen. Siitä huolimatta tälläkin kertaa vaalin ratkaisee ulkopolitiikka. Työväenpuolue on koettanut kääntää vaaliteemoiksi työllisyys- ja sosiaalikysymykset, mutta kansalaisten enemmistö ajattelee, että ilman rauhallisia ja turvallisia rajoja sisäpolitiikka aina ontuu.