Kaikuja Golanilta        
                                                               
 
 
Takaisin

Qatsrin, Israel 26.07. 2006
 

SOTAA JA LISÄÄ DIPLOMATIAA

Hizbollahin ja Israelin joukkojen kiivaat taistelut ovat jatkuneet Etelä-Libanonissa. Gazassa Israelin sotatoimet ovat puolestaan vaatineet liki 20 kuolonuhria, eniten kahteen viikkoon. 
Israelilaistietojen mukaan kahdeksan sotilasta kuoli ja ilmeisesti useita kymmeniä haavoittui, kun Hizbollah hyökkäsi Israelin hallinnassa olleeseen Maroun al-Rasin kylään. Hizbollahin tappiot olivat samaa luokkaa. Toisella rintamalla kuoli myös yksi israelilaissotilas.
Israelin televisiossa haastateltu entinen Etelä-Libanonin armeijakunnan sotilas kertoi ymmärtävänsä hyvin Israelin maajoukkojen vaikeudet Hizbollahia vastaan. Sissit tuntevat erinomaisesti kotikontunsa ja ovat Israelin vetäydyttyä vuonna 2000 voineet häiritsemättä rakentaa muun muassa maanalaisia verkostoja taistelutilanteita varten ja miinoittaa aluetta.
Kun tältä nykyisin Israelissa asuvalta entiseltä palkkasoturilta kysyttiin eikö hän voisi paikallisena asiantuntijana lähteä Israelin armeijan avuksi, hän totesi, ettei tehtävä kiinnosta häntä eikä muita Libanonissa toimineita Israelin liittolaisia. Työ olisi entistä vaarallisempaa juuri Hizbollahin pitkän vapaan varustautumisajan vuoksi.
Taisteluja on käyty myös Bint Jbeilin kaupungin tuntumassa, jonka Israel valtasi tiistaina. Hizbollahin tukikohtana tunnettu pikkukaupunki on strategisesti merkittävä. Israel pyrkii luomaan turvallisuusvyöhykkeen Libanonin eteläosaan, kunnes kansainväliset rauhanturvajoukot ottavat vastuun alueella.

Hizbollah on jatkanut rakettien ampumista Israeliin Haifaan, Tiberiakseen ja Safediin. Keskiviikkoa tuli Galilean alueelle yli 120 rakettia, jotka haavoittivat kymmeniä ihmisiä.
Hizbollah on vaatinut välitöntä tulitaukoa sekä epäsuoria neuvotteluja sieppaamiensa israelilaissotilaiden vaihtamisesta Israelin vankiloissa oleviin Hizbollahin jäseniin ja kannattajiin. Ilman vankeinvaihtoa Hizbollah aikoo jatkaa taistelua. Ryhmän johtaja Hassan Nasrallah varoitti, että jatkossa raketit kantavat Haifaakin syvemmälle Israeliin. Syyrian ja Iranin aseistamalla Hizbollahilla saattaa olla raketteja, jotka kantavat aina Tel Aviviin ja jopa eteläiseen Beershevaan, yli sadan kilometrin päähän. 

Israelin sotatoimet jatkuvat Libanonin lisäksi keskiviikkona Gazassa. Keskiviikon kuolonuhrien määrä oli palestiinalaislähteitten mukaan 19, mikä on suurin kahteen viikkoon. Kuolleista noin puolet oli militantteja. Lisäksi useita kymmeniä loukkaantui.
YK:n hätäavun koordinaattori Jan Egeland on arvostellut kansainvälistä yhteisöä välinpitämättömyydestä palestiinalaisalueilla, jossa Israel tuhoaa infrastruktuuria.

Neljä YK:n sotilastarkkailijaa kuoli YK:n asemaan osuneessa Israelin ilmaiskussa. Kuolleiden joukossa oli myös tarkkailupisteessä työskennellyt suomalainen, muut uhrit olivat kiinalainen, itävaltalainen ja kanadalainen tarkkailija.
YK:n pääsihteeri Kofi Annan järkyttyi iskusta, jota hän piti tahallisena ja vaati Israelia selvittämään asian. Selvitystä on vaatinut myös EU. Israelin YK-lähettiläs Danny Gillerman totesi Annanin syytteet perusteettomiksi ja ennenaikaisiksi. Hänen mukaansa Annanin on turha pyytää tutkimusta, jos hän jo ennakkoon tuomitsee Israelin syylliseksi. Joka tapauksessa Israel on pahoitellut pommitusta ja sanonut, ettei se ollut tahallinen. Armeija on aloittanut tapahtuman tutkimukset.
Maanantaina neljä ghanalaista YK-sotilasta haavoittui Israelin panssarivaunun ammuttua kohti UNIFIL -tukikohtaa. Vaateet tulitauosta varmasti vahvistuvat, kun YK –miehistä tuli satojen libanonilaisten siviilien ohella sodan uhreja.
Tasavallan presidentti Tarja Halonen tuomitsi ulkoministeri Erkki Tuomiojan tavoin Israelin iskun. Halonen antoi tiedotteen, jossa hän sanoi Suomen edellyttävän Israelilta täyttä selvitystä tapahtuneesta. Hänen mukaansa Israelin iskulle ei ole mitään oikeutusta. Pääministeri Matti Vanhanen toisti tutkimusvaatimuksen soittaessaan israelilaiskollegalleen Olmertille.
Roomassa koolla ollut kansainvälinen kokous haluaisi saada tulitauon Libanoniin mahdollisimman nopeasti. Israelia vaaditaan pidättymään sotatoimista, Hizbollah on puolestaan riisuttava aseista. Kokousedustajien mukaan Libanonin hallituksen on kontrolloitava koko maata, myös eteläosia, joissa Israel haluaa tuhota Hizbollah -sissien asemat.
Yhdysvaltain ulkoministeri Condoleezza Rice sanoi olevansa erittäin huolestunut Iranin roolista Hizbollahin tukijana ja rahoittajana. Rice totesi, että tulitauko pitää saada kestävälle pohjalle, joka ei perustu vanhoihin valta-asetelmiin. Ricen mukaan sekä Iranin että Syyrian on päätettävä, millaisen roolin ne haluavat Lähi-idän rauhanratkaisussa.
Myös Kofi Annanin mukaan Iran ja Syyria on otettava mukaan, kun ratkaisua Israelin ja Hizbollahin välille yritetään saada aikaan. Annan vaatii alueelle kansainvälisiä joukkoja mahdollisimman nopeasti.
Ricen mukaan kokouksen osanottajamaat olivat samaa mieltä siitä, että Etelä-Libanoniin tarvitaan YK:n rauhanturvajoukkoja. Kuitenkin monet ilmaisivat pettymyksensä, kun kokous ei saanut aikaan konkreettisia esityksiä. Mukana oli myös Suomen ulkoministeri Tuomioja EU-puheenjohtajamaan ominaisuudessa.
Kokoukselta oli oikeastaan turha odottaa kovin kummoisia tuloksia, koska kriisin varsinaisista osapuolista vain Libanon oli kutsuttu paikalle. Israel ja Syyria jätettiin ainakin tässä vaiheessa ulkopuolelle.
Rooman kokouksen jälkeen Tuomioja katsoi, että kansainvälisten joukkojen pitää tukea Libanonin hallitusta saamaan koko maa valvontaansa, ja vastaamaan rajavalvonnasta. Tuomiojakaan ei uskonut, että tulitauko syntyisi pikaisesti ja valitti jokaisen päivän tuovan lisää siviiliuhreja.
Tuomioja tapaa torstaina Israelin pääministerin Ehud Olmertin. Hän korostaa, että Libanonin ohella pitää päästä käsiksi laajemmin Lähi-idän kriisiin ja Israel-Palestiina -kysymykseen. Tuon rauhanprosessin lopputuloksena on Tuomiojan mukaan itsenäinen ja elinkelpoinen palestiinalaisvaltio.

© HEIKKI KANGAS

Ylös

©
Heikki Kangas