Kaikuja Golanilta        
                                                               
 
 
Takaisin

Qatsrin, Israel 25.07. 2006
KANSAINVÄLISET JOUKOT RATKAISUKSI?

Samaan aikaan kun kiivaat taistelut jatkuivat Libanonissa, on Israelissa ja eri puolilla maailmaa käyty neuvotteluja tulitauon ehdoista ja rauhan turvaamisesta tulevaisuudessa.
Israelissa esimerkiksi on esitetty, että Libanoniin tarvittaisiin 20.000 kansainvälistä rauhanturvaajaa. Luku on kaksinkertainen siihen verrattuna, mistä Euroopan valtiot ovat alustavasti puhuneet. Tällä hetkellä YK-joukkojen vahvuus on 2.000, mutta se on jäänyt täysin sotatoimien jalkoihin. Israel on myös syyttänyt Unifil –joukkoja veljeilystä Hizbollahin kanssa.
EU:n ulkopoliittinen edustaja Javier Solana uskoo, että Libanoniin mahdollisesti lähetettävän rauhanturvajoukon periaatteet ratkeavat jo keskiviikkona Rooman kokouksessa. Eurooppalaisten ja Naton roolia punnitaan tarkkaan, jotta libanonilaisetkin hyväksyvät hankkeen.
Televisiokanava CNN:n kertoi, että USA:n ulkoministeri Condoleezza Rice kannattaisi aluksi 10.000:n sotilaan joukkoa, joka koostuisi turkkilaisista ja egyptiläisistä ja toimisi YK:n ja Naton komennossa. Myöhemmin Hizbollahin hallitsemalla alueelle lähetettäisiin vahvistuksia muista maista.
Israel on ilmoittanut valvovansa itse turvavyöhykettä siihen saakka, kunnes monikansalliset joukot saadaan alueelle. Israelin puolustusministeri Amir Peretz kävi tiistaina tervehtimässä tykistöjoukkoja rintamalla. Hän arvioi vierailun yhteydessä, että kansainväliset sotilaat voivat tulla alueelle kahden viikon kuluessa siitä, kun länsimaat ovat tehneet päätöksen asiasta. Peretzin mukaan Israelin armeija aikoo pitää Etelä-Libanonissa suojavyöhykettä siihen saakka valvonnassaan. Vyöhykkeen arvioidaan muodostuvan noin 3-4 kilometrin levyiseksi. Kansainvälisten joukkojen yksi tärkeimpiä tehtäviä on Israelin viranomaisten mukaan valvoa Syyrian rajaa, jotta Hizbollahia ei enää varusteta sitä kautta.
Israel toisti tänään rajoittavansa maavoimien hyökkäykset Etelä-Libanoniin. Tähtäimessä on vallata Hizbollahin taistelijoiden asemat lähellä rajaa. Aamulla ilmoitettiin, että joukot onnistuivat mm. tuhoamaan 15 rakettien laukaisualustaa. Israelin radion mukaan sotilaat valtaisivat sissien tukikohtana toimineen Bint Jebeilin kylän. Yhteenotot kylän läheisyydessä jatkuvat, vaikka suurin osa sissien asemista on jo israelilaisten hallussa. Päivän yhteenotoissa sai armeijan mukaan surmansa ainakin 20 Hizbollahin jäsentä. Useita taistelijoita on myös otettu vangiksi.

Haifan satamakaupunkiin Pohjois-Israelissa tuli tiistaina jälleen mittavin rakettien sarja. Iskuissa haavoittui noin 30 ihmistä. Useimmat raketeista osuivat aukeille alueille. Hizbollahin raketteja osui armeijan edustajan mukaan myös muihin pohjoisen kaupunkeihin kuten Nahariaan, Safediin, Tiberiaaseen ja Akon läheisyyteen. Haifassa kuoli yksi ja Karmielin lähellä arabitaajamassa yksi siviili.
Israel jatkoi myös Libanonin pääkaupungin Beirutin pommittamista. Kaupungin eteläosaa pidetään Hizbollahin merkittävimpänä tukialueena. Pommituksissa oli hetken tauko, kun Yhdysvaltain ulkoministeri vieraili Beirutissa.
Libanonin pommituksissa on loukkaantunut puolenkymmentä YK:n rauhanturvaajaa.  Myös pakolaisleiri joutui maan eteläosassa maanantaina iskun kohteeksi, ja kuusi ihmistä haavoittui. YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestön, UNRWA toimii alueella ja on tuominnut iskut. Palestiinalaisia pakolaisia asuu Etelä-Libanonissa 12 leirissä.
Libanonissa on noin puoli miljoonaa ihmistä joutunut jättämään kotinsa sotatoimien takia. Pohjoisen Libanonin lisäksi osa paenneista on mennyt rajan yli Syyriaan. EU on vaatinut, että Libanoniin avataan turvallisia kulkureittejä avustustyöntekijöille.

Syyrian armeija on ollut jo muutaman päivän korkeassa hälytysvalmiudessa. Se on varoittanut muutamaan kertaan, ettei se pysyttele sivussa taisteluista, mikäli Israel etenee lian lähelle rajaa ja uhkaa pääkaupunki Damaskosta.
Saudi-Arabian kuningas Abdullah varoitti tiistaina, että palestiinalaisalueen ja Libanonin sotatoimet voivat sytyttää Lähi-idässä laajan sodan. Hänen mukaansa se on ainoa vaihtoehto, jos rauhanponnistelut kaatuvat Israelin ylimielisyyteen.
Abdullahin mielestä arabit ovat tehneet kohtuullisen ehdotuksen rauhasta ja jättäneet huomiotta ääriaineisten näkemykset. Hän viittasi lausunnossaan arabien suunnitelmaan, joka tarjoaa Israelille rauhaa, jos se luopuu vuonna 1967 miehittämistään alueista. Saudi-Arabia lupasi tänään avustaa Libanonia yli 1,2 miljardilla eurolla. Palestiinalaisalueiden jälleenrakennukseen se on lisäksi luvannut yli 210 miljoonaa euroa.
Sodan kuolonuhrien määräksi arvioitiin tiistaina Libanonissa yli 390 ihmistä, joista valtaosa on siviilejä. Israelilaisia siviilejä on kuollut noin 20 ja sotilaita samoin noin 20. Haavoittuneita on kaikkiaan noin 2.000, heistä 1.600 Libanonissa ja runsaat 300 Israelissa.
Pääministeri Ehud Olmert tapasi tiistaina Yhdysvaltojen ulkoministerin. Hän sanoi lehdistötilaisuudessa, että Israel jatkaa taistelua Hizbollahin nujertamiseksi. Hän korosti kuitenkin, etteivät vihollisia ole Libanon ja sen kansa.
Ulkoministeri Rice toisti Yhdysvaltain kannan, ettei tulitauko auta, ellei ääriryhmiä laiteta kuriin. Hän sanoi, ettei hänellä ole mitään halua palata kolmen viikon, kolmen kuukauden tai puolen vuoden päästä, kun asevoimansa säilyttäneet ääriainekset aikovat taas horjuttaa rauhaa.
Palestiinalaisten presidentille Mahmoud Abbasille Rice lupasi, ettei nykyisessä kriisissäkään unohdeta tavoitetta perustaa palestiinalaisvaltio. Abbas puolestaan vaati tapaamisessa välitöntä tulitaukoa sekä Gazaan että Libanoniin.

 © HEIKKI KANGAS

Ylös

©
Heikki Kangas