Kinneret Tours

Qatsrin, Israel
Maanantai 17.07. 2006

ARKEA RAKETTIEN KATVEESSA

Sotatila Libanonissa ja Israelissa käy hurjemmaksi. Ihmiset kärsivät ja pelkäävät, mutta koettavat samalla pitää kiinni arkisista rutiineista. Täällä Israelissa on päätetty ainakin pelastaa monien lasten kesäloma. Esimerkiksi Naharian kaupunki, joka on aivan rajan pinnassa, lähettää 800 lasta kesäleireille eteläiseen osaan maata. Naharian asukkaat saivat niskaansa ensimmäiset Hizbollahin raketit ja siellä tuli myös sodan ensimmäiset israelilaiset siviiliuhrit.
Tänään kävin Tiberiaassa tapaamassa ystäviä ja oli kummallista nähdä tämän maan yksi vilkkaimmista kesäkaupungeista niin hiljaisena. Kinneretin (Gennesaret) järven rannalla ei ollut paistattelijoita eikä järvessä uimareita tai järven selällä yhtään venettä tai laivaa. Vastakohtana hiljaisuudelle tuon vierailun aikana järven rannan tuntumaan iskeytyi yksi raketti.
Oudolta tuntui myös ajaa tuttuja katuja ja nähdä, miten monista kodeista ihmiset olivat lähteneet turvallisemmille seuduille tai olivat viranomaisten ohjeitten mukaisesti pommisuojissa. Tiberiaaseen on osunut tähän mennessä parisenkymmentä ohjusta. Se on vähän, jos vertaa muihin Galilean kaupunkeihin. Esimerkiksi maan tärkeimpään teollisuuskaupunkiin Haifaan iskeytyi tänään maanantaina sarjassa viitisenkymmentä ohjusta.
Kun uhka on päällä, ihmisiä ei lohduta välttämättä edes tietoisuus siitä, että vastustajan raketit käyvät vähiin ja että Israelin armeija on onnistunut tuhoamaan noin 30 prosenttia Hizbollahin koko materiaalivoimasta. Asiantuntijat sanovat, että 50 prosentin tuhoaminen lamaannuttaa Hizbollahin.
Vaikka vastaiskut vähenisivät, sotilaat saattavat joutua taistelemaan rajalla vielä viikkoja, jollei kuukausia. Toinen, pelottavampi skenaario on, että Syyria ja Iran lähtevät aktiivisesti sotaan. Vuosien ajan ne ovat tyytyneet aseistamaan Hizbollahia Israelia vastaan.

Ehkä jotakin syvempää ymmärrystä yksilön näkökulmasta antanee ote Susanna-vaimoni kirjeestä (16.7.) ystävillemme:
”Minulle ensimmäiset päivät olivat raskaimmat, koska tajusin, että tästä oli tullut sota. En olisi millään jaksanut alkaa tähän prosessiin. On raskasta kun ulkona ei voi enää liikkua normaalisti.
Koko kansan yllä aistii jännityksen, emme vielä tiedä kuinka pahaksi tilanne ajautuu. Jos Syyria tai Iran tulee mukaan, saammeko kaasua? Laittaako Israel silloin vastineeksi jotakin rajumpaa?

No nyt ollaan tässä junassa, emme muuta voi. Israel sanoo jatkavansa, kunnes Hizbollah on saatu kuriin. Minä voin ymmärtää sen. Israelilaiset ovat kestäneet terroria monta vuotta, pyrkineet rauhaan ja toisaalta tiedostaneet, että vastapuoli haluaa heidät pois kansakuntana maailman kartalta.
Onkohan Suomeen kerrottu kuinka laajalti, että viimeisen vuoden aikana Gazasta ampuivat läheiseen Sederotin kaupunkiin 1000 rakettia. Sitten palestiinalaiset alkoivat pommittaa Askelonin kaupunkia, kaivoivat tunnelin Israelin puolelle ja sieppasivat israelilaisen sotilaan ym.
Palestiinalaiset väittävät mediassa, että Israel pitää vangittuina heidän lapsiaan ja naisia. Tietenkin Israel koettaa vangita näitä itsemurhaiskuihin valmistautuneita, joitten joukossa on myös muita kuin täysikasvuisia miehiä. Palestiinalaisille on noussut uusi sukupolvi joka on kasvatettu kouluissa vihaamaan Israelia. Israelilaiset eivät ainakaan niissä kouluissa, joihin me olemme tutustuneet, opeta lapsiaan vihaamaan arabeja.
Saana, miehensä ja pikkutyttömme ovat nukkuneet pommisuojassa Haifassa. Tytöt olivat kylässä isosiskonsa luona. Olemme mekin jo siivonneet pommisuojaa, mikäli tilanne täällä Golanillakin vaatii sen käyttämistä. Tytöille aion ostaa jotakin kivaa suuhunpantavaa, jos joudumme olemaan suojassa pitkän aikaa. Pommisuojassamme on lisäksi tällä hetkellä nuorimman tytön (6 vuotta) leikkihuone ja se on täynnä leluja, joten meillä on hyvät valmiudet siihen, että tyttöjen traumat ei kasva suuriksi. Ensimmäisenähän meillä tietenkin on Jumala ja turva hänessä. Sen kaikki lapsemme tietävät.
Uutisissa kerrotaan parhaillaan pommista, joka tuli Haifaan toiselle päälinja-autoasemalle ja rautatielle (myöhemmin tarkentui, että iskun kohde oli junavarikko, ja että iskussa kuoli kahdeksan työntekijää).
Saana -tyttäremme soitti juuri, että todennäköisesti emme enää pääse aamulla heidän luokseen, tiet on osin suljettu. Saana ja tytöt saivat yllättäen kuusi lisävierasta kotiinsa, koska heidän kyläänsä Haifan vieressä myös osui raketti ja tuon neljän asunnon pientalon ainoa pommisuoja on heidän pienessä asunnossaan. Yläkerran ihmisillä oli vieraita ja kaikki tulivat Saanan pieneen olohuoneeseen, pommisuojaan 2,5m x 4m. Lapset piirtävät, toiset itkevät. Kukaan ei uskalla tai saisi liikkua nyt ulkona. Siinä kylässäkään ei osattu uskoa, että pommisuojia tarvitsisi oikeasti käyttää. Saana juuri muutti miehensä kanssa uuteen vuokra-asuntoon ja sisusti pienkerrostalon yhteisen pommisuojan pieneksi kauniiksi olohuoneekseen.”