Qatsrin, Israel
Perjantai 14.07. 2006

SOTA LAAJENI LIBANONIN RINTAMALLE

Parhaillaan kun näitä rivejä kirjoitan taustalla kuuluu panssarien jyly ja rakettien ammuntaa Libanonin rajalta. Meiltä Qatsrinista on näihin rajapisteisiin noin 30 kilometriä. Osasta rajapinnan asutuksia tuhansia israelilaisia on lähtenyt maan keskiosiin evakkoon. Toinen rintama on sitten vastassa etelässä, jossa Israelin joukot etenivät kaksi viikkoa sitten Gazan kaistalle pistääkseen kuriin Hamasin asejoukkoja, jotka puolestaan ampuvat raketteja Israelin eteläisiin kaupunkeihin Välimeren tuntumassa.
Libanonista tulleissa iskuissa on kuollut muutamia ja loukkaantunut kymmeniä. Israelin vastaiskuissa kuolonuhreja on useita kymmeniä. Täkäläisten viranomaisten mukaan Libanonissa kuolleet ovat pääosin Hizbollahin asemiehiä, joita vastaan Israelin hyökkäys on suunnattu. Tosin Israel pitää tapahtuneesta vastuullisena koko Libanonin hallitusta ja parlamenttia, joissa iranilaismielinen Hizbollah on yhtenä suurista puolueista.
Iranilta aseistuksensa saava Hizbollah on ampunut raketteja lähes kaikkiin asutuksiin rajan pinnassa, noin 30-40 kilometrin säteelle. Tv-uutislähetyksessä selvitetään parhaillaan (noin klo 19), miten ensimmäiset pitkän kantaman ohjukset jysähtivät Haifaan, joka on vajaat 60 kilometriä rajasta.
Minä vein juuri tänään kaksi pienintä tytärtämme siskonsa luokse yökylään pariksi päiväksi. Nyt sitten Haifan seudun asukkaita kehotettiin viettämään yö pommisuojissa. 10- ja 6-vuotiaat kuin myös reilu parikymppinen isosiskonsa eivät olleet kuitenkaan huolissaan vaan jatkavat ”normaalia” arkea, toisin miettien tarkkaan, mennäkö haukkaamaan happea leikkipuistoon vai ei.
Käväisin Haifasta palatessa iltapäivällä kuvaamassa rinnepaloja Safedissa, johon oli juuri ammuttu useita raketteja. Ne osuivat mm. maahanmuuttajien vastaanottokeskukseen ja sytyttivät kaupungin tuntumassa vuorenrinteitä palamaan. Israelilaisen vävymme Liorin äiti työskentelee tuossa muuttokeskuksessa etiopianjuutalaisten hepreankielen opettajana.
Safedin kaupunki oli hiljainen, koska väestöä kehotettiin pommisuojiin. Liikkeellä oli lähinnä pelastus- ja sotilasajoneuvoja. Safedin raketti-iskuissa oli illan uutistietojen mukaan kuollut ainakin yksi ja loukkaantunut kymmenkunta ihmistä. Monista rajan pinnan taajamista on lähtenyt tuhansia asukkaita evakkoon.
Kirjoitin eräällä toimittajaystävälleni Suomeen päivällä vastauksen, kun hän kyseli Israelin asevoimista eikä voinut ymmärtää ylimitoitettua voimankäyttöä. Tuossa kirjeessään hän muun muassa totesi, ettei tällaisia tekoja voi tehdä armollisen Jumalan nimeen.
Se on totta, väkivalta ei lähde Jumalasta, vaan tässä maailmassa riehuvasta toisesta lähteestä, saatanasta. Israelin Jumalan nimeen vetoaminen väkivallan käytössä on mielestäni aina väärin. Ymmärtääkseni Israelin hallitus ei ole nykyisissä ratkaisuissa Jumalan ohjeisiin edes vedonnut. Tässä mielessä korkean jumalallisen moraalin odotus Israelilta on mielestäni ihan samaa kuin odottaa korkeaa moraalia islamin hallitsemalta arabimaailmalta.
Vaikka Raamatussa (Vanhassa testamentissa) ja juutalaisuudessa on selkeästi löydettävissä armollinenkin Jumala, se on vielä eri asia kuin Jeesuksen opettama armollisuus. Ihmiselle näyttää olevan vaikeaa ylipäätään kääntää toinen poski, kun häntä lyödään. Toisaalta jos on aito luottamus Jumalaan, minä ainakin uskon, että Jumala korjaa vääryydet ilman ihmisen omaa tarvetta väkivallan käyttöön.
Tulee mieleen myös Vanhasta testamentista Joonan tapaus. Hän sai tehtävän viedä sanomaa Niiniven suurkaupungin asukkaille. Jumala uhkasi hävittää kaupungin. Niinive säästyi, kun Joonan viestin vaikutuksesta kaupunki teki moraalittomuudestaan parannusta. Eli Jumalan moraalisäännöistä poikenneilla niin juutalaisilla kuin arabeillakin on Joonan kirjan esimerkin mukaan mahdollisuus parannuksen tekoon ja alkaa rakastaa lähimmäistä (naapuria).
Historia osoittaa, että kristillisyyden nimissäkin on tehty paljon pahaa, esimerkkeinä ristiretkien ajat tai Hitlerin Saksan holokausti. Noissa vaiheissa Jeesuksen vuorisaarnan opetusten etiikkaa ei ole sovellettu käytäntöön. Keskiajan ns. kristittyjen toteuttamissa vainoissa joutuivat Euroopassa ja Lähi-idässä kärsimään niin juutalaiset kuin muslimitkin. Tämä kristillisyyden ruma kuva heijastuu vieläkin tämän alueen ihmisten ajattelussa. Kristillisyys yhdistetään erityisesti arabimaissa edelleen läntisen kulttuurin turmeltuneisiin puoliin.

Täällä pitkään asuneena ymmärrän ehkä hiukan pintaa syvemmältä, mistä on kyse. Nykyisen kriisin epäluottamuksen ilmapiiri on rakentunut vuosikymmenten kuluessa. Historiaa voisi kelata pitkälle taaksepäin ”alkaen Aabrahamista” ja hänen poikiensa Ismaelin ja Iisakin perintökiistoista.
Tässä tilanteessa riittänee kuitenkin paluu Israelin itsenäistymisen vuoteen 1948, joka oli erittäin kova pala arabeille ja laajemmin islamilaiselle maailmalle. Kun ne eivät halunneet tunnustaa juutalaisten oikeutta omaan maahan, sodan kierre alkoi ja on jatkunut ja jatkunut.
Oslon sopimus vuonna 1993 näytti tuovan edistystä, mutta palautti vuonna 2000 toisen intifadan myötä surullisen realismin. Minä uskon, että pitävää rauhanratkaisua ei synny, vaikka Israel luovuttaisi koko Länsirannan Gazan ohella palestiinalaisten itsenäiseksi valtioksi.
Islamilaisen maailman on mahdoton tunnustaa Israelia ja etenkin Jerusalemia maan pääkaupunkina. Tähän viittaavat mm. Hamasin, Syyrian ja Iranin poliittiset teesit, joitten taustalla on vahva uskonnollinen viritys.
Israelin tunnustaminen merkitsee monille islamilaisille samaa kuin tunnustaa Muhammedin ja islamin olleen väärässä. 600-luvulla sotimalla vallattu Jerusalem ja sitä ympäröivät maat eivät voi heidän ajattelussaan kuulua vääräuskoisille juutalaisille.
Tämän tiukan tulkinnan takana eivät ole vain muutamat islamilaiset ääriliikkeet, todellista Israelin hyväksymistä on vaikea löytää edes arabien maltillisista riveistä. Tätä ovat vuosien mittaan minulle vahvistaneet lukuisat tekemäni haastattelut niin Egyptissä, Jordaniassa kuin palestiinalaisalueilla.
Epäluottamuksen ilmapiiri on Lähi-idässä niin syvässä, että osapuolet ovat lukkiutuneet bunkkereihinsa, luottavat omaan asevoimaansa eivätkä usko toistensa pyrkivän todelliseen rauhaan. Tätä on vaikea murtaa, jos rauhantahtoisuutta ei lähdetä opettamaan lastentarhoista ja alaluokilta alkaen.

Mitä tulee Israelin pääministeri Ehud Olmertiin. Hän on edeltäjäänsä Ariel Sharonia maltillisempi. Täällä ei ole kuitenkaan minkään hallituksen tapana neuvotella kaappaajien kanssa. Sitä pidetään päättymättömänä tienä, koska arabimaailma tulkitsee mahdolliset vankivaihtokaupat Israelin heikkouden osoitukseksi. Israelin sotilaitten kaappauksiin syyllistynyt Hizbollah esimerkiksi kuulutti voittoa heikoista juutalaisista, kun Israel yksipuolisesti vetäytyi eteläisestä Libanonista vuonna 2000. Samalla ryhmittymä kehotti palestiinalaisia jatkamaan heidän viitoittamallaan väkivallan linjalla, jonka edessä Israelin on antauduttava.

Tämän synkän realismin ja ihmisen pahuuden vuoksi nyt taas soditaan. Olette varmaan uutissähkeistä myös huomanneet, ettei Libanonin kahakan lähtökohtana ollut vain kaksi kaapattua sotilasta, vaan Hizbollahin hyökkäyksessä Israelin alueelle sai surmansa kahdeksan Israelin sotilasta. Samoin tänä aamuna kuoli Hizbollahin raketti-iskuissa yksi ja loukkaantui toistakymmentä siviiliä. Tämän vuoksi jo eilen torstaina aloitettiin mm. meidän asuinpaikkakunnallamme Golanin Qatsrinissa opettaa päiväkotilapsia, miten vetäytyä hälytyksen tullessa pommisuojiin.

© HEIKKI KANGAS