Nofit, Israel ja Kokkola, Suomi 08.08. 2006
SOTA ON MASENTAVAA 

Tulimme perheenä Israelista Suomen lomalle heinäkuun lopussa. Nyt olemme alkaneet tajuta, miten näännyttävää on ollut elää sodan keskellä. Vaikka meitä ei ainakaan tietoisesti pelottanut emmekä joutuneet pahoihin läheltä piti tilanteisiin edes riskialueilla liikkuessamme, useita viikkoja jatkunut stressi jättää omat jälkensä ja sisäiset tuntemukset. On luonnollista kysellä, miten läheisemme voivat, entä sotarintamalle komennetut ystävät?
Kun lähdimme "lomalle", Saana tyttäremme jäi Jimi -miehensä kanssa Israeliin. Sovimme, että he yhdessä toisen israelilaisvävymme kanssa raportoivat meille päivänkohtaisia tapahtumia niiltä osin, mitä ei kerrota esimerkiksi saamissamme Israelin hallituksen lehdistötiedotteissa, palestiinalaisten ja libanonilaisten tai kansainvälisten uutiskanavien annissa.

Ihan parina viime päivänä Saana ei ole enää jaksanut raportoida päivän tapahtumia kirjallisesti. Raskaana oleva nuori nainen on luonnollisesti huolissaan, onko vauvalla kaikki hyvin. Miten omat vahvat tunteet vaikuttavat pienokaiseen? Tukaluutta lisää se, että pommihälytysten vuoksi on viranomaisten kehotuksesta pysyteltävä lähes koko ajan sisätiloissa ja joka paikassa on hikisen kuuma. Saana kertoi juuri yhden naisen alkaneen synnyttää ennen aikojaan säikähtäessään pommin räjähdystä. Toinen nainen kuoli sydänkohtaukseen.
Pari iltaa sitten hälytyssireenit soivat taas muutaman tunnin sisällä puolenkymmentä kertaa Haifan seudulla, jossa pariskunta asuu. Pian neljän viikon ajan on rakettien vuoksi tullut päivittäin 5 -10 hälytystä, siksi ei aina edes jaksa vetäytyä suojaan. Nuori äiti meni tällä kertaa keittiöön tiskaamaan ja kuuntelemaan räjähdyksiä, joita tuli 11 peräjälkeen. Tuona sunnuntai-iltana kaivettiin Haifan seudulla yhden pommitetun kerrostaloalueen raunioista esiin toistasataa ihmistä. Välittömiä kuolonuhreja tuli kolme ja enemmän tai vähemmän loukkaantuneita noin 160. 
Saanan naapuri ehdotti, että hän hajottaisi väliseinän asuntojen väliltä, jotta perhe pääsisi hälytyksen tullessa nopeammin lasten kanssa yhteiseen pommisuojaan. Pientalon ainoa sirpalesuoja on nimittäin Saanan ja Jimin pienessä kodissa ja sisustettu heidän olohuoneekseen. Seinän rikkominen ei ole kuitenkaan heidän vallassaan, koska he asuvat vuokralla. Joka tapauksessa naapurit ovat saaneet avaimen tyttäremme asuntoon, jotta voivat kiirehtiä milloin tahansa suojaan. 15 sekuntia riittää siirtymiseen, kun raketti iskee maahan noin minuutin kuluessa hälytyksestä.
Saanan ystävä myös soitti ja halusi tulla tapaamaan häntä. Vierailusta ei kuitenkaan tullut mitään, sillä ystävän mies oli lähtenyt pari päivää aiemmin Libanoniin eikä vaimo ollut saanut siitä lähtien mieheltään viestiä. Itkunpuuskan ja masennuksen vuoksi nuori nainen ei pystynyt ajamaan autoa ja tulla tapaamaan Saanaa.

Iranilaismielinen Hizbollah –järjestö ilmoitti Haifan sunnuntaipommituksia kostoksi eteläisen Beirutin ilmaiskuista. Tunnin sisällä oli toinenkin hälytys ja yhteensä tuolle alueelle tuli 29 rakettia, osa lisäksi isompia ja hyvin tuhovoimaisia.
Ihmiset ovat allapäin ja peloissaan. Koko ajan kuolee ja loukkaantuu ihmisiä, uhka on aito. Sireenien soidessa raketit pian räjähtävät jossakin. Sen jälkeen useimmat soittelevat omaisilleen ja haluavat tietää, onko kaikki hyvin. Kun vielä olimme Israelissa, toisen aikuisen tyttäremme 5-vuotias Tomer –poika soitti Saanalle ja kysyi, oletteko te kuolleita siellä ja onko teidän talonne hajonnut. Nyt Tomer on tullut kanssamme Suomeen, mutta kantaa yhä huolta tätinsä ja hänen aviomiehensä voinnista.
Saanan mies työskentelee kokkina. Hänen työpaikkansa on harvoja liikeyrityksiä, joka vielä toimii tuossa pikkukaupungissa, noin 15 kilometrin päässä Haifasta. Me olemme kummastelleet, miksi sitä ei ole suljettu niin kuin muitakin tuolla vaara-alueella. Ravintolan omistajat livahtivat itse jo kolme viikkoa sitten turvallisemmalle alueelle Tel Aviviin.
Eräänä iltana ravintolassa istui kaksi miestä illallisella. Toinen sai ruokailun aikana puhelun, jossa ilmoitettiin, että hänen kotipihaansa oli tullut raketti. Miehet jatkoivat tiedotuksen jälkeen ruokailua ikään kuin mitään ihmeempää ei olisi tapahtunut. Ehkä tällainen käytös on myös osa puolustusmekanismia, kun ihmiset eivät jaksa olla päivästä toiseen sirpalesuojissa. Päivällä Saana koetti käydä neuvolassa. Matkalla terveydenhoitajan luokse tuli jälleen hälytys. Toiset autoilijoista ajoivat kovaa, toiset pysähtyivät, tulivat ulos ajokeista, kyselivät toinen toisiltaan, mitä tehdä. He katselivat taivaalle ja Saana kuvasi, miten inhottavalta tuntui seistä keskellä tietä ja vain odottaa, milloin ja missä räjähtää.

Rakettitulet ovat aiheuttaneet runsaasti tulipaloja Israelissa. Vaikka kuivat niityt syttyvät normaalioloissakin herkästi, nyt on ollut neljän sotaviikon aikana jo enemmän tulipaloja kuin viimeisten viiden vuoden aikana yhteensä. Metsiä ja peltoja on palanut paljon ja on arvioitu, että kestää yli 50 vuotta, kunnes metsitetyillä alueilla palovahingot korvautuvat.
Saana kertoo, miten masentavaa sota on kaikilla tavoin. Hän ja Jimi ovat saaneet viestejä lukuisista ystävistä, jotka on kutsuttu rintamalle. Pari päivää sitten lähti läheinen armeijakaveri, ja myöhään maanantaina tuo kutsu osui Jimin kohdalle.
Hänet määrättiin kokoontumisyksikköönsä seuraavaksi aamuksi kello 7. Jimi sai kuitenkin lykkäystä ainakin muutamaksi päiväksi ja häntä kehotettiin lähettämään vaimonsa raskaustodistus esikuntaan.
Asia on korkeammassa kädessä. Lain mukaan sotaan on kriisitilanteessa kutsun tullessa lähdettävä, vaikka vakituisesta palveluksesta olisi kulunut vain muutamia kuukausia, yleensä ei edes katsota perhetilannetta. Lähipäivät näyttävät, pitääkö Jimin lähteä vai voiko jäädä vielä kokin töihin ja vaimonsa tueksi viimeisiksi raskausviikoiksi.

© SUSANNA ja HEIKKI KANGAS