Viikko 26/ 26.06. 2008
RAKETTIHYÖKKÄYKSET HORJUTTAVAT GAZAN TULITAUKOA

Viime viikon tulitaukosopimus Israelin hallituksen ja palestiinalaisarabien ääriliike Hamasin väillä on odotusten mukaisesti osoittautunut hataraksi. Tiistaina Gazan alueelta ammuttiin jälleen raketteja eteläiseen Israeliin. Kaksi israelilaista loukkaantui lievästi iskuissa. Iskun tekijäksi ilmoittautui islamilainen Jihad eli Pyhä sota –järjestö, joka ilmoitti kostavansa paikallisjohtajansa surman Länsirannan Nablusissa. Länsiranta ei ole mukana tulitaukosopimuksessa. Alue on kuitenkin ollut viime aikoina Gazaa huomattavasti rauhallisempi, sillä siellä hallinnoi presidentti Mahmoud Abbasin Fatah –puolue.
Israelin hallituksen mukaan rakettihyökkäys rikkoo tuoretta tulitaukosopimusta. Hallitus päättänee lähipäivinä järeämmistä jatkotoimista, toistaiseksi rajanylityspaikkoja valvotaan tarkkaan eikä uusia avata käyttöön. Aiemmin suunniteltiin, että rajapaikkoja avattaisiin lisää humanitäärisen avun välittämiseksi Gazaan.
Palestiinalaisten pääministeri Salam Fayyad vetosi rauhan palauttamiseksi ja Gazaa hallitseva Hamas vakuutti olevansa yhä sitoutunut aselepoon. Israelissa monet ajattelevat, että Hamasille tulitauko antaa hengähdystauon varustautua seuraavia raketti-iskuja varten.
Joka tapauksessa tulitaukoon päädyttiin viime viikolla Egyptin välityksellä. Israel on harkinnut vakavasti suurhyökkäystä Gazan saadakseen kuriin raketti-iskut Israelin siviiliasutuksiin. Tämän vuoden aikana eteläiseen Israeliin on ammuttu noin tuhat rakettia. Eniten tulituksesta on kärsinyt 20.000 asukkaan Sderotin kaupunki ja sen ympäristön maatalouskylät, jotka ovat vain muutaman kilometrin etäisyydellä Gazasta.
Hiljattain palestiinalaisarabit ovat ulottaneet rakettejaan etäämmälle Gazasta muun muassa 200.000 asukkaan Ashkelonin satamakaupunkiin. Esimerkiksi toukokuussa kaupungin ostoskeskukseen ammuttiin raketti, joka teki suurta aineellista tuhoa ja haavoitti kymmenkuntaa keskuksen asiakasta. Useita kymmeniä joutui lisäksi shokin vuoksi turvautumaan lääkärinapuun. Ashkelonin isku jäi kansainvälisesti Israelin itsenäisyyspäivän uutisoinnin varjoon.

Viime päivien levottomuudet heijastuivat Saksan Berliinissä pidettyyn kansainväliseen kokoukseen, jossa suunniteltiin uutta laajaa kansainvälistä apupakettia palestiinalaisille. Kokouksessa yli 40 valtion edustajat lupasivat palestiinalaisille yhteensä 155 miljoonan euron tukea. Rahalla on tarkoitus vahvistaa palestiinalaisten oikeus- ja turvallisuusrakenteita esimerkiksi kouluttamalla poliiseja ja rakentamalla palestiinalaisalueille oikeustaloja ja vankiloita.
Israelissa näihin hankkeisiin suhtaudutaan pessimistisesti, koska aiemmat avut ovat usein ohjautuneet suoraan Israelia vastaan taisteleville ryhmille. Israelin hallitus suuntasi 1990-luvulla voimakasta taloudellisesta ja materiaalisesta apua palestiinalaisten poliisijoukoille, jotka käänsivät kuitenkin uuden vuosituhannen vaihteessa aseensa Israelia vastaan.
Rauhanneuvotteluissa sovittiin 10.000 aseistetun poliisin joukosta. Ulkomaisen tuen avulla ryhmästä kasvoi kuitenkin kymmenientuhansien asemiesten ryhmä, joka vielä hajautui palestiinalaisten keskinäisissä kiistoissa kahteen pääryhmään, Hamasin tai Fatahin kannattajiin. Nämä taistelijat ottivat vuosi sitten verisesti yhteen valtataistelussa, jonka päätteeksi Gaza jäi Hamasille ja Fatah vetäytyi suuremmalle, Länsirannan alueelle.

Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy vieraili alkuviikosta Lähi-idässä. Hän ilmaisi tukevansa palestiinalaisvaltion perustamista ja toivoi, että Israel ja palestiinalaiset jakavat kiistellyn Jerusalemin keskenään.
Sarkozy vaati Israelia jäädyttämään juutalaisten uudisasutusten rakentamisen Länsirannalle. Näitä asutuksia alettiin rakentaa 1960-luvun lopulla Jordanjoen läheisyyteen puolustustarkoituksiin. Myöhemmin osa niistä on laajentunut suuriksi kaupungeiksi. Nykyisin juutalaisia on kiistellyllä Länsirannalla kaikkiaan yli 250.000.
Ranskan päämiehen Lähi-idän vierailun päätarkoitus oli parantaa maan viileitä suhteita Israeliin. Hän painotti kolmipäiväisellä vierailullaan, että Israelin turvallisuus on Ranskan keskeinen tavoite Lähi-idässä. Sarkozy kehui samalla palestiinalaisten presidentti Abbasia rauhan mieheksi ja hän arvosteli jyrkästi Gazaa hallitsevaa Hamasia väkivallan lietsomisesta.
© HEIKKI KANGAS
    Israel

Viikko 25/19.06. 2008
JUHANNUKSEN MIES

Johannes aloitti noin 30-vuotiaana julkisen toimintansa ja saarnasi Jeesuksen tavoin, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kastettuaan Jordanissa Jeesuksen Johannes kehotti opetuslapsiaan seuraamaan Jeesusta, ja pian tämän jälkeen Herodes Antipas mestautti hänet.
Johannes Kastaja oli erikoinen persoonallisuus, voisi sanoa suorastaan Jumalan hullu, joka herätti huomiota. Hän julisti esimerkiksi: "Jolla on kaksi paitaa, antakoon toisen sille, jolla ei ole yhtään. Jolla on ruokaa, tehköön samoin."
Raamattu antaa kuvan vahvasta julistajasta, jollaisia Jeesuksen aikaan kierteli alueella paljonkin. Johannes kuitenkin erottautui näitten kiertolaisten joukosta, koska hän sai mm. Herodeksen vihan päälleen. Mutta Johanneksen keskeisin viesti koski Jeesusta: "Raivatkaa Herralle tie, tasoittakaa hänelle polut!" Hän ei rakentanut omaa karriääriä, vaan valmisti tietä Messiaalle. Silti hän todennäköisesti koki jonkinasteisen yllätyksen kohdatessaan serkkunsa Jeesuksen Jordanin virran rannalla ja saadessaan Jumalalta vahvistuksen, kuka oli Messias.
Suomalaistenkin juhannus on saanut nimensä Johannes Kastajasta, joka syntyi puoli vuotta ennen serkkuaan Jeesus Nasaretilaista. Almanakan mukaan Johanneksen nimi- ja syntymäpäivä on 24. kesäkuuta, mutta Suomessa vuoden 1955 jälkeen juhannusta on vietetty ensiksi juhannusta lähinnä olevana lauantaina, sitten kesäkuun 19. päivää seuraavana lauantaina. Johannes -nimi (hepreksi Johanan) viittaa Jumalan armollisuuteen.

Johannes oli juutalainen opettaja, jota Raamattu luonnehtii myös profeetaksi.  Islamilaisten Koraani pitää häntä myös profeettana. Vanhan testamentin viimeisessä kirjassa, Malakian kirjassa ennustetaan myös Messiaan edelläkävijää.
Kaikki evankeliumit on kirjoitettu ennen vuotta 100. Niissä kerrotaan Jeesuksen äidin Marian ja Johanneksen äidin Elisabetin kohtaamisesta, ja miten Johannes hypähti jo kohdussa, kun äitinsä sai tiedon Messiaan synnystä. On siis perusteltua olettaa, että Jeesus ja Johannes tunsivat toisensa jo lapsena. Apostolien teoissa kerrotaan, että Paavalikin vielä tapasi Johanneksen opetuslapsia. Kohtaamisesta todetaan, että nämä opetuslapset eivät tienneet Pyhän Hengen olemassaolosta. Paavali kastoi uskovat Jeesuksen nimeen.
Kun ikääntynyt Elisabet synnytti pojan, sukulaiset sekä tutut riemuitsivat hänen kanssaan. Kun myös alkujaan epäileväinen Sakarias pyysi viittomalla kirjoitustaulun ja kirjoitti siihen Johanneksen nimen, hän sai takaisin puhekykynsä, ylisti Jumalaa ja profetoi Messiaan tulemista maailmaan: ”Sinä käyt Herran edellä ja raivaat hänelle tien. Sinä johdat hänen kansansa tuntemaan pelastuksen, syntien anteeksiantamisen.” (Luuk.1:76)

Johannes asui autiomaassa, kunnes tuli hänen aikansa saarnata parannusta ihmisille.  Tämän vuoksi monet tutkijat ovat olettaneet, että Johannes olisi kuulunut essealaisten juutalaislahkoon, joka asui Juudean autiomaassa Qumranilla. Tätä teoriaa on jatkettu pitemmälle ja esitetty, että myös Jeesus olisi ollut essealainen. Nämä ajatukset selittyvät sillä, että ryhmän arvokkaita Raamatun tekstejä ja sääntökirjoituksia on tutkittu yli 60 vuoden ajan ja vieläkin osa tuloksista on julkistamatta.
Joka tapauksessa Johannes vietti Kuolleen meren läheisyydessä ja Juudean vuorimaastossa yksinkertaista elämää, ” yllään kamelinkarvavaate ja vyötäisillään nahkavyö, ja hänen ruokanaan olivat heinäsirkat ja villimehiläisten hunaja” (Matt.3:4).
Johanneksesta on mainittu myös muissa lähteissä. Ainakin juutalainen historioitsija Josefus on puhunut hänestä, hänen vangitsemisestaan, kuolemastaan sekä miten hän kastoi ihmisiä. Lisäksi merkillepantavaa on, että tiedot, jotka Josefus tuo esille, antavat Johanneksesta aivan samanlaisen kuvan kuin se, mitä voimme lukea evankeliumien teksteistä. Josefus jopa viittasi siihen, että Herodes Antipaan tappio taistelukentällä oli jumalallinen rangaistus Johanneksesta mestauksesta.

Juhannusta on vietetty kirkollisena juhlana 400-luvulta lähtien. Suomessa sen oli aikoinaan pakanallinen Ukon juhla. Katolisen kirkon alla monet tavat siirtyivät osaksi kirkollista perinnettä. Suomessa on ollut tapana pystyttää ulko-ovelle juhannuskoivu. Perinteeseen kuuluu myös osassa maata juhannuskokko ja yöttömän yön juhlinta, josta on sukeutunut nykypäivän ryyppykekkerit. Ruotsissa juhannusjuhlaan kuuluu juhannussalko sekä leikit ja kansantanhut salon ympärillä. Kaikissa pohjoismaissa juhannukseen on liittynyt myös erilaisia "taikoja" ja uskomuksia mm. säästä. Näistä juhlista on valitettavasti ajat sitten karissut liittymä parannuksen saarnaaja Johannekseen.
© HEIKKI KANGAS
    Israel

Viikko 24/ 12.06. 2008
SAPATTI ON IHMISTÄ VARTEN

Sapatti on juutalaisessa uskonnossa viikon kohokohta. Sillä on lepopäivänä suuri merkitys myös ei-uskonnollisten keskuudessa. Useimmissa israelilaisissa taajamissa arjen elämärytmi pysähtyy tyystin. Sapatti alkaa perjantaina auringon laskiessa ja päättyy lauantaina auringon laskiessa.
Raamatun alkukertomuksessa kuvataan, miten Jumala sai kuudessa päivässä luomistyönsä valmiiksi ja lepäsi seitsemäntenä. Se on myös muistutus liitosta, jonka Jumala teki Israelin kansan kanssa.
Kristillisessä maailmassa enemmistö on tottunut pitämään lepopäivänä sunnuntaita, mutta on jonkin verran niitä, joiden mielestä tulisi yhä pitäytyä lauantaissa.
Juutalaisen lain perustan muodostaa kymmenen käskyä, joissa muistutetaan pyhittämään lepopäivä. Toisessa Mooseksen kirjassa todetaan, että "Kuutena päivänä tee työtä ja hoida kaikkia tehtäviäsi, mutta seitsemäs päivä on Herran sinun Jumalasi, sapatti. Silloin et saa tehdä mitään työtä, et sinä eikä sinun poikasi eikä tyttäresi, orjasi eikä orjattaresi, ei juhtasi eikä yksikään muukalainen, joka asuu kaupungissasi. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaiken, mitä niissä on, mutta seitsemännen päivän hän lepäsi. Sen vuoksi Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen" (2. Moos. 20:8 - 11).
Viikoittaisten sapattien lisäksi Israelin uskonnollisessa kalenterissa oli muitakin levon juhlia, pääsiäinen, sovituspäivä, lehtimajanjuhla ym. Lisäksi joka seitsemäs vuosi oli sapattivuosi. Näitä ei kristittyjä kehoteta viettämään. Mikä sitten tekee viikkosapatista erilaisen?
Esimerkiksi adventistit tulkitsevat, että viikoittainen sapatti oli asetettu luomisviikon lopussa koko ihmiskuntaa varten. Sitä vastoin vuotuiset sapatit olivat kiinteä osa juutalaisesta juhlamenojen ja seremonioiden järjestelmästä, joka säädettiin Siinain vuorella ja sen noudattaminen päättyi Messiaan kuolemaan ristillä.

Sapatti on lepopäivä, jonka tulkinnassa on ehkä mahdotonta vetää tarkkaa rajaa lain ja armon uskon välille. Sapatin puolustajia on syytetty lakihenkisyydestä, mutta he vetoavat mm. siihen, ettei kristitty voi esim. kumartaa epäjumalia tai tehdä moraalittomia tekoja. Heidän mielestään myöskään sapatin viettoa ei pidä rinnastaa lain tekoihin, vaan uskoa osoittaviin tekoihin.
Uudessa testamentissa ei ole kohtia, joissa selvästi käskettäisiin viettämään sapattia Jeesuksen kuoleman jälkeen. Paria poikkeusta lukuun ottamatta maininnat sapatista liittyvät siihen, miten fariseukset moittivat Jeesusta ja opetuslapsia sapattisäädösten rikkomisesta.
Sapattia on perusteltu myös sillä, että Jeesus ja opetuslapset viettivät sapattia. Heille asia oli selkeä, sillä he olivat juutalaisia. Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen apostolien oli luontaista edelleen kokoontua sapattina, joka oli yleinen levon päivä.
Sapatti oli aikoinaan selvästi lauantai. Historialliset dokumentit viittaavat siihen, että katolinen kirkko paavin arvovallalla määräsi sunnuntain kristittyjen lepopäiväksi. Selvää raamatullista perustetta tälle muutokselle ei löydy. Vaikka Jeesus nousikin ylös sunnuntaina, se oli varhaisille kristityille tavallinen työpäivä. Maininnat kristittyjen kokoontumisista viikon ensimmäisenä päivänä, eivät ole täysin pitäviä perusteita lepopäivän vaihtamiseen.
Kristityt johtajat halusivatkin todennäköisesti pyhittää sunnuntain, jotta saataisiin pesäero juutalaisten juhliin. Kirkkoisät selittivät sapatin olleen tilapäinen järjestely juutalaisia varten. Sapatin pitäminen merkitsisi siten palaamista takaisin vanhaan liittoon.
Raamatusta ei löydy yksiselitteistä vastausta siihen, pitäisikö sapattia enää viettää. Kuitenkin on hyvä muistaa, että Jumala antoi kehotuksia sapatin viettoon jo ennen juutalaisten seremonialakeja ja että Hän itse antoi esimerkin luomistyön yhteydessä.
Seitsenpäiväinen viikko- ja vuosirytmi näytti sopivan erinomaisesti ainakin varhaiseen viljelystyöhön, samoin se tukee ihmisen palautumista työn rasituksista. Sapatin vietto ei ole pelastuksen kannalta ratkaiseva tekijä, mutta se on tarkoitettu ihmisen hyvinvoinniksi. Jeesus sanoi, että sapatti on ihmistä varten, eikä ihminen sapattia varten. Se on levon, virkistyksen ja palautumisen päivä, jonka pyhittäminen Jumalalle lataa ihmisen akkuja tulevia toimia varten, on se sitten lauantai tai sunnuntai.
© HEIKKI KANGAS
    Israel

Viikko 23/ 05.06. 2008
SHAVUOT – VIIKKOJUHLA 

Juutalaiset viettävät ensi viikon alussa shavuotia eli viikkojuhlaa. Kristillisessä kulttuurissa se on helluntain eli Pyhän Hengen vuodatuksen ja seurakunnan perustamisen juhla-aikaa. Juutalaisten on tapana shavuotjuhlaa edeltävänä aikana myös käydä merkittävien henkilöi­den haudoilla. Pari viikkoa sitten oli Lag Baomerin eli tulien juhlan aika. Palokunnilla oli tiukan valvonnan jakso, kun ei-uskonnollinen väki poltti satoja tuhansia nuotiota kuivilla niityillä ja pelloilla sekä kotipihoissaan. Yli 200.000 uskonnollista juutalaista ruuhkautti jälleen täällä pohjoisessa Israelissa Safedin pikkukaupungin alueen, kun he kävivät rukoilemassa rabbi Shimon Bar-Yohain haudalla Meronin vuoren kupeessa.
Muita käyntikohteita ovat mm. Tiberiaassa rabbi Meirin ja Shimon Ha­Tsaddikin haudat sekä Jerusalemin kukku­loilla profeetta Samuelin oletettu hautapaikka. Pyhien ja kunnioitettujen ihmis­ten hautamuistomerkeillä rukoileminen ei ole ollut juutalaisten tapana vain Pyhässä maassa, vaan myös kaikkialla itämaissa. Juutalaisten profeettojen ja kansan johtajien hautamuistomerkkejä löytyy niin Irakista, Iranista kuin Jordaniasta. Näihin paikkoihin juutalaisten on tosin vaikea, jollei mahdotonkin mennä tänä päivänä.
Tänä vuonna Lag Baomeriin liittyi ikävä episodi, kun uskonnollisten juutalaisten poliittinen puolue Shas organisoi seuraajiaan polttamaan juhlan yhteydessä Uusia testamentteja. Tämä kirjanpoltto sai aikaan vilkasta keskustelua puolesta ja vastaan. Eräässä nettiuutisen kommentissa todettiin, että tapahtuma vie väkisin muistot natsi-Saksan kirjarovioihin, joissa juutalaisten omia kirjoja poltettiin. Israelilaiskirjoittaja pitikin tätä piirrettä pelottavana ja toivoi, että vapaus Israelissa voisi edelleen vallita eikä rehellisen uskovaisen tarvitse pelätä toisuskoisten kirjallisuutta.

Mutta takaisin shavuotiin, joka on yksi vanhimmista juutalaisista pyhistä. Shavuot on monikkomuoto viikosta ja tämän vuoksi puhutaan viikkojuhlasta. Sitä vietetään seitsemän viikkoa pääsiäisen, pesachin jälkeen, jolloin muistellaan, miten Jumala antoi Tooran eli lain Israelin kansalle Siinain vuorella. Toisessa Mooseksen kirjassa kerrotaan, että Mooses nousi vuorelle ja sai laintaulut, joissa oli kymmenen käskyä.
Shavuot on ulkoisesti sadonkorjuun juhla. Muinaisina aikoina aloitettiin elon­korjuu heti pääsiäisen jälkeen ohranleik­kuulla. Siitä seitsemän viikon kuluttua oli aika leikata hitaammin kypsyvä vehnä. Shavuotista puhutaan myös ensihe­delmien päivänä, koska vehnänleikkuun aikaan myös varhaiset hedelmät kypsyi­vät puihin ja viiniköynnöksiin.
Viides Mooseksen kirja luettelee seitsemän la­jia, joista jokaisesta oli tuotava sadon ensihedelmät kiitosuhriksi Jumalalle. Nämä lajit ovat vehnä ja ohra, viinirypäle, viikuna, granaattiomena, oliivi sekä taateli.
Perimätieto kertoo, että entisaikaan Jerusalemissa oli tapana mennä Siionin vuorelle lukemaan Psal­mien kirjaa sinä shavuotin päivä­nä, jolloin kuningas Daavid oletettavasti kuoli. Muinaisen Jerusalemin kaduilla johdatti kulkue shavuotina kansaa Temppeliin, kun ihmiset kantoivat sinne maan hyvillä antimilla täytettyjä koreja. Nyky-Israelissa järjestetään myös kulkueita, joissa valkoisiin vaatteisiin puetut ja kukkasin koristetut lapset kantavat hedelmäkoreja. Aiemmin maatalousyhteisöt kuten kibbutsit pitivät yllä tätä perinnettä, nyt siitä on alettu rahtusen luopua.
Myös Israelin ulkopuolella juutalaiset kodit ja synagogat somistetaan usein vihrein oksin ja kukkasin. Synagogassa luetaan Ruutin kirjaa, jonka tapahtumat keskittyvät sadonkorjuuaikaan.
Shavuotin perinneruokaa ovat juusto- ja rahkapiiraat sekä muut maidosta valmistetut herkut. Raamatussahan Israelia kuvataan ”maana, joka vuotaa maitoa ja hunajaa “. Perimätieto kertoo, että israelilaiset saatuaan käskyt Siinainvuo­ren juurella liharuokien sijaan söivät nopeasti valmistettavia maitoruokia.
Juutalaiset pitävät shavuotia iloisimpana uskonnollisena juhlanaan. Silloin ei muistuteta vaikeista ja murheellisista asioista kuten autiomaavaelluksen kapinoinnista ja sitä seuranneesta 40 vuoden ”sakkokierroksesta”. Pääsiäisenä Jumala va­pautti israelilaiset orjuudesta, sha­vuotina Jumala teki heidän kanssaan liiton ja antoi Tooran eli lain, jonka kymmenen käskyä on tänäkin päivänä läntisen oikeuskäytännön perustana.
© HEIKKI KANGAS
    Israel                                

                                                 Ylös

                                                 © Heikki Kangas