Radio Dei 1

Viikko 26/ 28.06. 2007
Tony Blair sukkuloimaan

Britannian pääministeri Tony Blair väistyi tehtävästään hyvässä työiässä, 54-vuotiaana. Kymmenen pääministerivuoden jälkeen hän siirtyy kansainväliselle uralle, aluksi Lähi-idän erityislähettilääksi, mikä on varmasti yksi ongelmallisimmista poliittisista tehtävistä tämän päivän maailmassa.

Blairin keskeisiä neuvottelukumppaneita on jatkossa Israelin pääministeri. Tuota postia hoitaa ainakin toistaiseksi Ehud Olmert.

Tiistaina olin Galileassa Israelin vesihallinnon, Mekorotin suurjuhlassa, jossa otettiin käyttöön maailman neljänneksi suurin pintavesien puhdistuslaitos. Tärkeän vihkimisjuhlan yksi kunniavieraista oli Olmert. Hänen ulkoisesta olemuksestaan paistoi väsymys, sillä merkittävä juhla oli vain välietappi suurten neuvottelujen välissä.

Edellisenä päivänä Olmert keskusteli Siinailla Jordanian kuninkaan sekä Egyptin ja palestiinalaisten presidenttien kanssa. Tiistaina ja keskiviikkona oli vuorossa Lähi-idän rauhanneuvotteluja kannustavan kvartetin eli USA:n, EU:n, Venäjän ja YK:n valtuuskuntien tapaamiset Jerusalemissa. Kvartetti laati viisi vuotta sitten alueellisen rauhanohjelman, niin sanotun tiekartan, jonka uudeksi päällysmieheksi valittiin siis kaksi päivää sitten Tony Blair. Israelin hallitus arvostaa Blairin valintaa, mikä ei ole lainkaan avu arabimaailman silmissä.

Olmert sai alkukesästä yllättävästi uutta toivoa rauhanprosessiin, kun palestiinalaisten poliittisesti vahvin ryhmä Hamas ajoi asein ulos Gazasta kilpailijansa Fatahin. Samalla presidentti Mahmoud Abbasista tuli yhä selkeämmin Israelin hallituksen keskustelukumppani. Myös Yhdysvallat ja EU hyväksyvät Fatahin, joka tunnustaa toisin kuin ääri-islamistinen Hamas Israelin valtion oikeutuksen ja kahden rinnakkaisen valtion mallin.

Gaza on tällä hetkellä eristyksissä suuremmasta Länsirannan alueesta palestiinalaisten oman sisällissodan vuoksi, mutta tiheään asuttua, köyhää kaistaletta ei voi irrottaa sovun kokonaispaketista, halusi Hamas sitä tai ei.

Jotta Gaza ei humanitäärisesti räjähdä käsiin, Israel on sallinut veden, sähkön, polttoaineitten, välttämättömien elintarpeitten ja lääkintähuollon kuljetukset alueelle.

Olmert sanoo, että Israel ei voi rankaista gazalaisia sen vuoksi, että heitä johtaa terrorijärjestö, ja vaikka heidän enemmistönsä olisi itse ryhmän valinnut.

Olmert lupasi hyvän tahdon eleenä vapauttaa Israelin vankiloista 250 palestiinalaista, jotka eivät ole ääriryhmien jäseniä ja suoraan syyllisiä veritekoihin juutalaisia vastaan. Vastaavasti hän myös muistutti, että Israelin hallitus ei luovu pyrkimyksestään vapauttaa vuosi sitten Gazassa ja Libanonissa kidnapatut kolme sotilasta.

Israelin armeijalle vastaaminen Gazan raketti-iskuihin ja itsemurhaiskun yrityksiin on juuri nyt paljon yksinkertaisempaa kuin pari kuukautta sitten, koska kaikki aseryhmät eristetyllä alueella kuuluvat Hamasin valvontaan. Siviiliuhreja on helpompi välttää.

Mutta vaivattomaksi Israelin poliittinen ja sotilaallinen taisto ei muutu. Paine kasvaa siihen, että palestiinalaisalueille rakennetaan toimiva infrastruktuuri.

Alussa puhuin vesiprojektista, ja palataan siihen: Israel voisi auttaa naapureitaan monissa maatalouden ja teollisuuden hankkeissa, joissa tarvitaan vettä. Tätä ennen kaivataan valtavaa asennemuutosta, jotta palestiinalaiset kykenevät ottamaan viholliselta apua vastaan. Tämä kävi ilmi esimerkiksi Gazan vetäytymisen yhteydessä syksyllä 2005. Kun Israel jätti tarkoituksella taakseen juutalaiskylien julkisia rakennuksia, gazalaiset tuhosivat ne ensitöikseen. Periaatteessa niistä olisi saanut loistavia asuntoja suurperheisille tai virastoja, mutta ne eivät kelvanneet. Nyt Gazan entiset loistoasunnot ovat rakennusjätettä ja alueitten raivaus hyötykäyttöön ontuu, koska ääriryhmien tavoitteena on taistelu rakentamisen ja yhteistyön sijaan.

Viikko 25/ 21.06. 2007

Taas raketteja Libanonista

Uudet sodan pilvet ovat nousseet Lähi-itään. Palestiinalaisten sisällissodan ohella taisteluja käydään Libanonissa. Tämän viikon alussa ammuttiin lisäksi jälleen Israelin pohjoisosiin raketteja.

Aluksi kerrottiin, että iskun takana olisi eteläisen Libanonin pakolaisleirin palestiinalaisryhmä, mutta vahvat epäilyt viittaavat samaan toimijaan kuin viime kesänä eli iranilaismielisiin Hizbollah –sisseihin. Ryhmä on toistaiseksi kieltänyt osuutensa iskuun.

YK:n turvallisuusneuvosto tuomitsi alkuviikosta tulituksen, joka aiheutti aineellisia tuhoja Kirjat Shmonan kaupungissa. Pohjois-Israelin rajakaupunki kärsi tuhoista pahoin myös viime kesänä. Muutamien kymmenien kuolonuhrien ohella aineelliset tuhot olivat melkoiset. Kirjat Shmonan 24.000 asukkaasta 16.000 evakuoitiin sodan vuoksi maan keskiosiin.

Seurasin viime kesänä taistelujen ja evakuointien kulkua hyvin läheltä, sillä asun noin 40 kilometrin päässä Libanonin rajasta. Levottomuus mahdollisesta uudesta sodasta on valitettavasti alkanut heijastua paikallisiin asukkaisiin, jotka näkevät ja kuulevat koko ajan Israelin armeijan tihentyneet harjoitukset niin Libanonin kuin myös Syyrian rajan pinnassa.

Israelissa Syyria koetaan hankalana vastustajana, koska se välttää suoraa konfliktia, mutta sallii Iranin aseistaa Hizbollahia. Näitä asekuljetuksia YK ei ole onnistunut pysäyttämään.

Ainakaan vielä Israelin hallitus ei ole päättänyt vastaiskuista, vaan odottaa, kykeneekö vahvistettu YK-joukko pitämään sotaan valmistautuvan Hizbollahin poissa rajan pinnasta.

Hizbollah on voinut operoida viime viikot hiukan piilossa julkisuudelta, kun palestiinalaiset pakolaisleirien asemiehet ovat ottaneet yhteen Libanonin armeijan kanssa. Näissä levottomuuksissa on kuollut useita kymmeniä ihmisiä. Ongelman keskuksessa on Libanonin arabinaapuri. Syyriaa vastustava parlamentaarikko surmattiin joitakin päiviä sitten ja vastaavien iskujen pelätään jatkuvan, jotta hallitukseen voitaisiin poikkeustilan vuoksi nostaa syyrialaismielinen enemmistö mukaan lukien Hizbollah.

Poliittinen valtataistelu Libanonissa kiihtyi lähes sisällissodaksi jo viime marraskuussa, kun vahvan poliitikkosuvun Pierre Gemayel murhattiin. 34-vuotias teollisuusministeri oli parlamentin syyrialaisvastaisen enemmistön tukija. Gemayel lukeutui Libanonin kristittyjen vähemmistöön, jolla on historiallisesti merkittävä asema maan politiikassa.

Syyrian kädet ovat libanonilaisten enemmistön mukaan yhä kaikkialla Libanonissa.

Entisen pääministerin Rafik Haririn murhan jälkeen helmikuussa 2005 sunnien ja kristittyjen yhteiset, spontaanit mielenosoitukset painostivat Syyrian joukot vetäytymään maasta. Mielenosoituksiin osallistui parhaimmillaan yhtä aikaa noin miljoona Libanonin neljästä miljoonasta kansalaisesta.

Nyt kansakunta on jakautunut selvästi kahtia: Syyrian kannattajiin ja vastustajiin. Sisällissodan vuosina hajaannuksen kirjo oli paljon laajempi. 1970-luvun puolivälissä yksittäiset heimoporukat ja uskontokuntien lahkot rettelöivät toisiaan vastaan ja sodan laajentumisen syynä oli lopulta vahvasti aseistautuneitten palestiinalaisten tulo maan eteläosaan, Israelin vastaiselle rajalle. Useimmilla näistä ryhmistä oli vahvempi aseistus kuin Libanonin muodollisella armeijalla.

YK:n turvallisuusneuvoston tuoreessa lausunnossa korostettiin, että kahden raketin isku Israeliin rikkoi selvästi sovittelupäätöstä, joka lopetti Israelin ja Hizbollahin viime kesänä käymän sodan. Tuota yhteenottoa libanonilaisryhmä on pitänyt suurena voittonaan.

Hizbollahin rakettihyökkäys oli ensimmäinen sitten kesäsodan. YK:n rauhanturvaajat joutuvat nyt mahdollisesti tiukkaan testiin, pystyvätkö ne pitämään aseryhmän loitolla rajasta vai vetäytyvät uuden sodan jaloista? Tuossa joukossa palvelee myös kaksisataa suomalaista.

Viikko 24/ 14.06 2007

Vuoden 1967 kesäsota pohjana
Lähi-idän ontuville rauhanprosesseille

Muutama viikko sitten Israelissa juhlittiin juutalaisen kalenterin mukaan Jerusalemin yhdistymistä. Samalla se merkitsi, että niin sanotusta kuuden päivän sodasta tuli kuluneeksi 40 vuotta. Naapurimaissa tätä muistetaan surun päivänä, koska arabit menettivät alueita juutalaisvaltiolle.

59-vuotisen nykyhistoriansa aikana Israel on käynyt useita täysimittaisia sotia arabivaltoja vastaan. Kuuden päivän sota kesäkuussa 1967 oli kaikkein merkittävin. Se loi nykyisen strategisen asetelman, josta pyritään vääntämään rauhaa Lähi-itään.

Huolimatta rauhansopimuksista Egyptin ja Jordanian kanssa Israelin suhteet koko ympäröivää arabi- ja muslimimaailmaan ovat hyvin kireät. Tälläkin hetkellä uutisanalyyseissa ruoditaan valmisteluja uuteen konfliktiin Syyrian kanssa ja toisaalta pohditaan mahdollisuuksia rauhaan, mikäli hallitus luovuttaa Golanin kukkulat naapurilleen.

Alueen mahdollinen luovuttaminen on yhä vaikea pala sotilasstrategeille, sillä ennen vuotta 67 syyrialaisten tykistö ja tarkka-ampujat häiritsivät jatkuvasti Israelin siviiliasutuksia. Maat ovat olleet sotatilassa vuodesta 1948 lähtien, jolloin Israel itsenäistyi.

Kun juutalaiset valtasivat Syyrialta Golanin, siellä oli kolme vahvaa bunkkerivyöhykettä. Kukkuloilla oli lisäksi hyökkääjiä vastassa piikkilankaesteet ja miinakentät. Bunkkerilinjan kukistuttua Israelilla oli periaatteessa tie avoinna Syyrian pääkaupunkiin Damaskokseen, joka on reilut 50 kilometriä Golanilta koilliseen.

Tällöin Syyria kiirehti Egyptin ja Jordanian rinnalle hyväksymään YK:n tulitaukoehdotuksen. Tarkkoja lukuja kaatuneista ei ole koskaan vahvistettu. Arabiarmeijoitten arvioidaan menettäneen yhteensä noin 30.000 sotilasta, juutalaisia kaatui 700.

Juutalaiset arvostavat Kuuden päivän valtauksista eniten Jerusalemin vanhaa kaupunkia. Ensimmäistä kertaa lähes 2000 vuoteen juutalaisilla oli mahdollisuus vapaasti mennä rukoilemaan Herodes Suuren rakennuttaman temppelin läntiselle suojamuurille, Itkumuurille. Se on juutalaisen uskonnon pyhin paikka. Kuningas Salomo rakensi samalle kukkulalle jo lähes 3000 vuotta sitten temppelin. Tuolla paikalla on nykyisin islaminuskoisten Kalliomoskeija.

Islaminuskoiset pitävät Israelin valtion syntyä syvänä loukkauksena. Heille nykyinen Israel on osa suurta, jakamatonta ja pyhää islamin maata. Vaikka Palestiinan vapautusjärjestö, PLO ja muutamat arabihallitukset valitsivat aluksi 1990-luvulla neuvottelutien, ääriuskonnolliset ryhmät kuuluttavat yhä jihadia, pyhää sotaa Israelia vastaan. Radikaalit islamilaiset liikkeet ovat usein ristiriidassa myös omien hallitustensa kanssa. Nyt palestiinalaiset jopa taistelevat keskenään, vaikka ylintä valtaa käyttääkin ääri-islamistinen Hamas –ryhmä.

Aikoinaan Israelin armeijan nuori kenraali Yigal Yadin kysyi ensimmäiseltä pääministeriltä David Ben-Gurionilta, täytyykö hänen valmistella armeijaa kolmanteen maailmansotaan. Ben-Gurion lohdutti pessimististä puolustusvoimien komentajaa kehottamalla häntä vain keskittymään arabeihin. Pääministeri oli oikeassa, eikä perusasetelma Lähi-idän problematiikassa ole tästä 60-luvun tilanteesta juuri muuttunut.

Arabimaat ovat sotilaspoliittisesti löysässä liitossa. Arabiliitto antaa suosituksia, mutta sidos on ennen muuta ideologinen, islamin uskonto. Poliittisesti valtiot ovat usein kiistoissa keskenään. Tiukassa paikassa ne silti liittoutuvat yleensä Israelia vastaan.

Israelin tiedustelupalvelun mukaan suurin uhka on tällä hetkellä Iranin ydinaseen valmistelu. Tavanomaisessa aseistuksessa ovat vaarana Syyrian ja Iranin uuden polven pitkän kantaman ohjukset sekä aseistus, jolla Iran vahvistaa Syyrian kautta Libanonissa operoivaa Hizbollah -järjestöä.

Vaikka israelilaiset kaipaavat syvästi rauhaa, se näyttää tällä hetkellä todella kaukaiselta haaveelta. Tarvitaan jumalallista ihmettä, jotta Israelin naapurit taipuvat sopuun.

Viikko 23/ 07.06 2007

Maahanmuuttajien hauras elämä Israelissa

Olen seurannut hyvin läheltä pian 20 vuotta juutalaisten maahanmuuttoa Israeliin ja sitä, miten he ovat kotiutuneet tai jääneet kotiutumatta osaksi yhteiskuntaa. Itä-Euroopan rautasalvat alkoivat murtua vuonna 1989, jolloin sadoille tuhansille juutalaisille avautui mahdollisuus lähteä entisestä Neuvostoliitosta.

Israeliin on muuttanut Venäjältä, Ukrainasta, Valko-Venäjältä, Kaukasukselta ja muualta reilusti yli miljoona äidinkielenään venäjää puhuvaa juutalaista. Jokaisella muuttajalla on oma tarinansa. On köyhiä työläisiä ja korkeasti koulutettuja ihmisiä. Koulutuskaan ei ole taannut helppoa sijoittumista uuteen kotimaahan.

Esimerkiksi Valeri -ystäväni Galileassa tietää kokemuksesta, miten muuttajien elämään liittyy paljon tuskaa ja ahdistusta. Yli sadasta maasta profeetallisesti nyky-Israeliin palanneet juutalaiset ovat yksilöitä, joissa on kaipuu Jumalan yhteyteen. Arjen ongelmat ovat saattaneet monet lähestymään Jumalaa.

Tuon Jumalkaipuun täyttyminen on Israelissa kuitenkin monien kohdalla vaikeaa. Muuttajien parissa on paljon seka-avioliittoja, jossa toinen puolisoista ei olekaan syntyperältään juutalainen ja saattaa lisäksi tunnustaa kristillistä uskoa. Vuosikymmenten ajan maahanmuuttajien virallisia asioita ovat valvoneet uskonnolliset ortodoksijuutalaiset, joille kristityt merkitsevät hengellistä vihollista. He ovat vaikeuttaneet monien kotiutumista Israeliin.

Vuosisatojen takaiset vainot ja tuoreimpana Hitlerin natsi-Saksan joukkomurhat ovat jättäneet jälkensä. Kristinusko ja ristin kuva herättävät yhä katkeruutta, jopa aggressioita.

Tämän historian taakan vuoksi Israelissa tarvitaan runsaasti rakkauden tekoja, jotka hälventävät ennakkoasenteita ja rakentavat siltaa juutalaisten ja kristittyjen välille. Yli 50 vuotta Israelissa asunut, edesmennyt suomalainen raamattutyön pioneeri Kaarlo Syväntö neuvoi aikoinaan, miten kristityn tulisi suhtautua juutalaisiin. Hän totesi, että uskovien tulee vastata silloin kuin uskon perustusta kysytään ja elää niin, että kysytään. Tässä mielessä kristityn aito elämä juutalaisen rinnalla on paras ja usein ainoa saarna, joka puhuttelee.

Mutta kerron vielä hiukan Valerista, joka lähti teini-ikäisenä seuraamaan Jeesuksen opetuksia ja muutti vuonna 1992 Ukrainasta Luvattuun maahan. Hän joutui aluksi kohtaamaan monia vaikeuksia, jotka johtuivat osaksi hänen uskonvakaumuksestaan. Kun klassisen kitaransoiton opettaja etsi turhaan ammattiaan vastaavaa työtä, hän palasi takaisin Ukrainaan, jossa kihlasi kuvataiteita opiskelleen Tanjan.

Kun kihlattu viimein uskalsi jättää Ukrainan, hän joutui kohtaamaan Israelissa karun arjen. Tanja sai muuttopapereihinsa ei-toivotun maininnan: kristitty. Tällöin häneltä evättiin maahanmuuttajan oikeudet eikä hän saanut useisiin vuosiin työlupaa. Tämä turhautti Valeria ja nuoripari kävi vielä yhden uuden kierroksen Ukrainassa.

Kymmenen vuotta sitten pariskunta halusi kuitenkin vakiinnuttaa kotinsa Israeliin, kun Tanja alkoi odottaa vauvaa. Valeri uskoi, että levottomat muuton ajat ja oman paikan etsiminen olivat nyt ohi.

Muutamia vuosia sitten kun haastattelin Valeria lehtijuttuun, hän totesi, että ensimmäistä kertaa pitkinä Israelin vuosinaan hänellä on rauha myös ulkoisista olosuhteista. Etsinnän aika on ohi. Vaikka elämä on niukkaa, heillä on sisäinen rauha, jonka motoksi sopii Psalmin 126 jakeet 5 ja 6: ”Jotka kyynelin kylvävät, ne riemuiten leikkaavat. He menevät itkien, kun kylvösiemenen vievät, he palajavat riemuiten, kun lyhteensä tuovat.”

Ylös