|
|
RADIO DEIN Raportit 2007 joulukuu
|
Viikko 51/ 20.12. 2007 Miljoonat muslimit Mekassa Yli kaksi ja puoli miljoonaa muslimia on kerääntynyt tällä viikolla Saudi-Arabian Mekkaan vuosittaiseen pyhiinvaellukseen. Juhlan aikaan islamilaisuudessa edellytetään, ettei saarnoissa ja rukouksissa politikoida ja nostateta esiin uskonriitoja. Tänä vuonna vierailussa on kuitenkin ainakin politikoinnin sivumakua, sillä Iranin presidentti Mahmud Ahmadinejad osallistuu pyhiinvaellukseen. Hän on tunnettu vahvasta Israelin vastaisuudestaan ja edustaa pienempää islamilaisuuden valtaryhmistä, shiialaisuutta. Ahmadinejad on ainakin virallisesti ensimmäinen Iranin presidentti, joka käy islaminuskon syntysijoille. Vajaan viikon mittainen pyhiinvaellus eli hajj (hadzi) alkoi Saudi-Arabiassa maanantaina. Se on maailman suurin säännönmukainen uskonnollinen kokoontuminen. Pyhiinvaeltajat rukoilevat ensiksi Mekan tuntumassa Arafatin eli Armonvuorelle. Minan kaupungissa he kivittävät kahden päivän ajan kivipylväitä, jotka symboloivat saatanaa. Monet tulevat uskonkiihkoisiksi, kun ajattelevat vahingoittavansa paholaista. Ehkä joillakin on myös mielessä USA ja Israel, joita ääri-islamistien retoriikassa kutsutaan suureksi ja pieneksi saatanaksi. Saudi-Arabian viranomaiset pyrkivät takaamaan pyhiinvaeltajien turvallisuuden tiukoin turvatoimin. Juhlan tungoksessa suurin haaste on välttää onnettomuudet. Esimerkiksi viime vuonna yli 350 ihmistä tallautui kuoliaaksi Pyhiinvaellus on yksi islamin viidestä peruspilarista. Muut ovat uskontunnustus, rukous, paasto ja köyhille lahjoitettava almuvero. Jokaisen oikeaoppisen muslimin pitäisi jos terveydentila ja muut ulkoiset puitteet sallivat, tehdä kerran elämässään pyhä matka Mekkaan. Israelin hallitus lähetti viime viikolla nootin Egyptiin, joka salli 1.700 gazalaisen lähteä alueensa kautta Mekkaan. Israelin näkemyksen mukaan nämä palestiinalaiset olivat suureksi osaksi hamasilaisia, jotka tekevät terrori-iskuja Israelin puolelle. Suuret juhlat ovat monille islamisteille uhon aikaa. Lokakuussa päättyi tärkeä paastokuukausi, ramadan. Kun viime viikolla ääriryhmä Hamas täytti 20 vuotta, Gazassa oli kansanjuhlassa koolla ilmeisesti yli 200.000 palestiinalaisarabia. Hamas muodostettiin palestiinalaisten ensimmäisen kansannousun, intifadan myllerryksessä vuonna 1987, nyt se on palestiinalaisalueitten suurin puolue. Egyptiläinen muslimiveljeskunta on Hamasin esikuva. Sekin vastustaa tiukasti Israelin valtion olemassaoloa ja murhasi aikoinaan presidentti Anwar Sadatin, koska hän solmi rauhan Israelin kanssa. Lokakuussa ramadanin jälkeen palestiinalaisten uskonnolliset johtajat antoivat lausunnon, jonka mukaan muslimit ovat koko maailman valtiaita. Heille islam on ainoa totuus, joka tulee lopulta valaisemaan maailman, ja islamistit ottavat hallintavallan lännen vastustuksesta huolimatta.
Islamilaisuuden omaksuneet
arabikansat ovat itse huolestuneita
lähipiirissään Irakin ja Afganistanin väkivaltaisuuksien ohella
viimeaikaisista terrori-iskuista muun muassa Algeriassa. Mekkaan matkustaa muslimeja ympäri maailmaa ja he ovat kaikista eri sosiaaliluokista. Pyhiinvaelluksen aikana kaikki islaminuskoiset pukeutuvat samalla tavalla vaatimattomasti, riippumatta henkilön varallisuudesta, ihonväristä tai kansalaisuudesta. Ihmisjoukko suorittaa samat määrätyt velvollisuudet ja rukoukset. Valkoisiin pukeutuneet pyhiinvaeltajat kiertävät Mekassa Kaaban kuuluisaa mustaa kiveä. Kivipaateen on hopeaan upotettuna pyhä meteoriittikivi, jota kaikki tahtovat koskettaa. Islamin mukaan kivi oli alunperin enkeli, joka tuli liian lähelle maata. Nähdessään maailman pahuuden enkeli muuttui mustaksi kiveksi ja putosi maahan. Arafat-vuori on muslimeille pyhä paikka, sillä siellä sai Muhammed aikoinaan Jumalalta Koraanin jakeet, joiden mukaan islam syntyi. Pyhiinvaelluksen aikana muslimit oleskelevat ja rukoilevat vuorella.
HEIKKI KANGAS Viikko 50/ 13.12. 2007 Iranin johto puolustaa ydinohjelmaansa ja syyttää Yhdysvaltoja
Iranin presidentti Mahmud Ahmadinejad hehkutti viime viikolla voittoa Yhdysvalloista, kun amerikkalaiset julkistivat tiedusteluraportin Iranin ydinohjelmasta. Tuoreen selonteon mukaan Iran lopetti ydinaseohjelmansa jo vuonna 2003. Iran on kuitenkin jatkanut uraanin rikastamista. Iranin presidentti piti raporttia palkintona kansalleen, koska se julistaa Iranin voittajaksi maailmanvaltojen edessä. Hän myös vakuutti, ettei Iran peräänny rauhanomaisen ydinohjelman tavoitteistaan. Yhdysvaltain tiedustelulähteitten yhteisen raportin mukaan syytökset Iranin ydinaseen tavoittelusta ovat olleet kahden vuoden ajan liioiteltuja. Raportti kuitenkin arvioi, että Iran saattaa kyetä ydinaseeseen vuoteen 2015 mennessä.
Presidentti George Bush
pitää uudesta raportista huolimatta Irania uhkana Yhdysvalloille ja
haluaa tiukempia YK-pakotteita Irania vastaan. Puolustusministeri
Robert Gates myötäilee Bushia ja totesi viime viikon vaihteen
vierailullaan Bahrainissa, että terrorismia tukeva Iran on uhka myös
omalle maailmankolkalleen. Israel on varoitellut vakavasti Iranin varustelusta toistakymmentä vuotta ja pitää maata suurimpana riskinä ulkoiselle turvallisuudelleen. Iran vastustaa jyrkästi Israelin olemassaoloa ja on usein väittänyt voivansa iskeä Israeliin kauko-ohjuksin. Presidentti Ahmadinejad on lisäksi kiistänyt juutalaisten joukkomurhan, holokaustin toisen maailmansodan aikana sekä vaatinut syöpäpesäkkeen, Israelin kitkemistä maailmankartalta. Iranilaiset sanovat, että Yhdysvallat on vastuussa maailman yleiselle mielipiteelle, jos se vielä raporttinsa jälkeen vaatii käyttöön kovia keinoja.
Venäjän presidentti
Vladimir Putin odottaa, että Teheran avaa ydinohjelmansa
kansainvälisille tarkastuksille. Ulkoministeri Sergei Lavrov
totesi amerikkalaisten itse vahvistavan, ettei Iranin ydinohjelmassa ole
sotilaallista tavoitetta, ja Venäjän tulkinnan mukaan tällaista ohjelmaa
ole koskaan ollutkaan. Atomienergiajärjestö IAEA:n johtaja Mohamed el-Baradei selosti marraskuussa, että Iran edistyy kiistan ratkomisessa ja on ensi viikolla luvannut avata laitoksensa tarkastuksille.
Iran piti aiemmin
laitoksensa pitkään suljettuina IAEA:lta. Elokuisen sopimuksen nojalla
maa lupautui tekemään selkoa ydinhankkeensa yksityiskohdista niin, että
tarkastajat saavat kaikki tarvitsemansa tiedot vuoden loppuun mennessä.
HEIKKI KANGAS
Hanukka on Temppelin vihkimisen muistojuhla
Syksy ja alkutalvi ovat Israelissa juhlien aikaa. Usein juutalaisten ja kristittyjen sekä muslimien suuret juhlat ovat joulukuulla lähes samaan aikaan, mutta tällä kertaa islaminuskoisten paastokuukausi ramadan osui jo varhain syys-lokakuulle, jolloin oli myös juutalaisten lehtimajanjuhla. Tällä viikolla alkoi juutalaisten kahdeksan päivän hanukka ja kristittyjen jouluun on vielä aikaa reilu pari viikkoa. Nämä viimemainitut juhlat osuvat vuoden pimeimpään aikaan. Rooman suurvaltakunnassa vietettiin aikoinaan sydäntalven juhlaa. Monet ovatkin väittäneet, että erityisesti joulu sijoitettiin samaan, pimeimpään ajankohtaan, jotta juhla voitiin luontevasti yhdistää Roomassa harjoitettuihin pakanariitteihin, varsinkin siinä vaiheessa, kun kristinuskonnosta 300-luvulla tuli hyväksytty valtionuskonto. Joka tapauksessa tänä päivänä vaihtelevat juhla-ajat johtuvat juutalaisten ja islamilaisten noudattamasta kuun kiertoon perustuvasta kalenterista, joka juutalaisuudessa tasoitetaan auringon kiertorytmiin määräajoin karkauskuukausilla. Hanukassa ja joulussa on paljon samoja ulkoisia elementtejä. Molemmat ovat valon juhlia ja niihin kuuluvat kynttilät ja lahjat ja ne ovat myös leimallisesti lasten juhlia. Samaan aikaan kun Suomessa lapset valmistelevat joulunäytelmiä päiväkodissa tai koulussa ja sytyttävät adventin aikaan kynttilöitä, juutalaislapset viettävät perheiltoja ja sytyttävät kahdeksanhaaraiseen hanukkakynttelikköön ilta illan jälkeen yhden uuden kynttilän. Hanukan taustalla on valoon liittyvä ihme, joka tapahtui yli 2000 vuotta sitten Jerusalemin temppelissä. Juhlan historia alkaa itse asiassa antiikin Kreikan voittokulusta Lähi-idän kautta Intiaan. Vuonna 332 ennen ajanlaskumme alkua Aleksanteri Suuri valtasi Juudean - ja kreikkalainen ja juutalainen elämäntapa alkoivat sekoittua. Aluksi tämä yhdentyminen sujui ilmeisesti ilman suurempia ongelmia, kunnes noin 150 vuotta myöhemmin kreikkalais-syyrialainen kuningas Antiokus Epifanes kielsi kaiken juutalaisen uskonnon harjoittamisen. Hän häpäisi temppelin, pystytti paikalle Zeuksen patsaan ja pirskotti pyhäkköön myös epäpyhän eläimen, sian verta. Kuningas uhkasi myös surmata kaikki ne, jotka eivät palvoneet Zeus-jumalaa. Juutalaisten sissiliike, makkabealaiset onnistui kukistamaan varustukseltaan ja miesvoimaltaan selvästi vahvemmat valloittajat. Historiallisen Modiinin alueelta, Jerusalemin länsipuolelta on löydetty viime vuosina uusia todisteita makkabealaisajan asutuksesta. Oliiviöljyllä oli reilut 2000 vuotta sitten keskeinen osa niin sanotussa hanukan ihmeessä. Kun Jerusalemin temppeli puhdistuksen ja korjauksen jälkeen piti vihkiä uudelleen käyttöön vuonna 164 ennen ajanlaskumme alkua, juutalaiset huomasivat, ettei heillä ollut riittävästi puhdasta, pyhitettyä oliiviöljyä. Öljyä tarvittiin temppelin seitsenhaaraiseen kynttilänjalkaan, menoraan, joka paloi taukoamatta. Temppelin läheltä löytyi vain pieni tilkka öljyä, jonka olisi periaatteessa pitänyt riittää vain yhdeksi vuorokaudeksi. Tuossa vaiheessa tapahtui ihme. Öljytilkka paloikin kynttelikössä kahdeksan vuorokautta ja tuona aikana papit kykenivät valmistamaan uutta pyhitettyä öljyä. Hanukkana Israelissa on tapana sytyttää monilla julkisilla paikoilla isoja yhdeksänhaaraisia kynttelikköjä ja kodeissa kynttilät sijoitetaan mieluusti näkyvälle paikalle, ikkunan läheisyyteen. Kynttelikössä käytetään nykyisin usein tavallisia vahakynttilöitä. Mutta kaikkien kynttilöiden tulee olla samalla korkeudella – täkäläiset sanovat, että se viittaa juutalaiseen käsitykseen yhteiskunnallisesta tasa-arvosta. Vain shamas, eli palvelijakynttilä, jolla muut kynttilät sytytetään, voi sijaita eri tasolla. Hanukka on Mooseksen kirjan jälkeinen juhla eikä sillä ole varsinaisesti uskonnollista luonnetta. Siksi siihen ei myöskään kuulu työskentely- tai liikkumiskieltoja. Lapsilla ei ole koulua, mutta aikuisille se on normaali työviikko. Hanukan tapahtumista kerrotaan yksityiskohtaisesti muun muassa Raamatun apokryfisissä Makkabelaiskirjeissä. Uudessa testamentissa Johanneksen evankeliumissa mainitaan, miten Jeesus oli hanukan aikaan Jerusalemissa. Johannes toteaa kirjansa kymmenennessä luvussa: "Silloin oli temppelin vihkimisen muistojuhla Jerusalemissa, ja oli talvi. Ja Jeesus kuljeskeli pyhäkössä, Salomon pylväskäytävässä".
HEIKKI KANGAS © Heikki Kangas |