- Helmikuu -

Viikko 8/25.02.2010
ISRAELISSA PURIM-JUHLAN AIKAA

Hepreankielinen Purim –sana viittaa arvanheittoon. Purim on juutalainen juhla, jonka taustana ovat tapahtumat Persian suurvaltakunnassa 400-luvulla ennen nykyajanlaskun alkua. Kuningas Kserkseen tai Ahasveroksen neuvonantaja Haman juonitteli ja yritti tuhota koko juutalaisen kansan. Tapahtumat on kuvattu Vanhan testamentin Esterin kirjassa. Purimia vietetään keväällä, se sijoittuu läntisessä kalenterissa helmi-maaliskuulle. Tänä vuonna purim on ensi viikon lopulla, sunnuntaina 28. helmikuuta.
Purim on iloinen karnevaalijuhla, jolloin lapset ja aikuisetkin pukeutuvat naamiaisasuihin. Uskonnolliset juutalaiset lukevat Esterin kirjaa synagogassa ja antavat lahjoja köyhille. Purim ei ole yhtä merkittävä juhla kuin Vanhan testamentin Mooseksen kirjojen määrittämät juhlapyhät. Siksi purimina työnteko on yleensä sallittu.

Ester oli juutalainen, kaunis nuori nainen, josta tuli kuningas Kserkseen lempipuoliso kuningatar Vastin sijaan, joka loukkasi kuningasta hänen pidoissaan. Raamatun kertomus selvittää, miten Kserkses ei ollut tietoinen Esterin syntyperästä. Kun Esterin kasvatusisä ja serkku Mordechai kieltäytyi kumartamasta korkea-arvoista Hamania, tämä hermostui ja tahtoi kostoksi surmata kaikki Persian juutalaiset. Hän heitti purimia eli arpaa, jolla valittiin juutalaisten hävitykselle sopiva päivä. Kuningas vahvisti ministerinsä suunnitelman. Ester vetosi oman henkensä uhalla kuninkaaseen ja pelasti kansansa. Haman ripustettiin hirsipuuhun, jonka hän pystytti teloittaakseen Mordechain.
Juutalaiset saivat oikeuden puolustautua ja surmasivat sadoittain vainoojiaan. Esterin kirjan lopussa kerrotaan, miten Mordechai ja Ester määräävät purimin erityiseksi ilon juhlaksi.

Purimina ilonpito on sallittua myös useimmissa synagogissa. Joka kerta kun Haman tai joku hänen kymmenestä pojastaan mainitaan, seurakunta pitää meteliä räikillä, tömistämällä, pöytää hakkaamalla tai ampumalla nallipyssyillä. Raamatullisen tarinan sankareita puolestaan tervehditään viheltämällä tai hurraamalla. Juutalaisten keskuudessa tämä ulkoinen tapa on ollut voimassa 1200-luvulta lähtien.
Monet pukeutuvat eläimiksi, iskelmätähdiksi tai Esterin kirjan henkilöiksi. Joissakin synagogissa saatetaan niitä, jotka eivät sonnustaudu naamiaisasuun ”rangaista” ampumalla vesipyssyllä tai he saattavat joutua laulamaan laulun.
Esterin kirja käskee juutalaisten "pitää iloisia juhlia ja pitoja, lähettää toisilleen herkkuja ja antaa lahjoja köyhille". Siksi juutalaiset lähettävät toisilleen leivonnaisia ja lahjoittavat rahaa hyväntekeväisyyteen. Synagogissa järjestetään usein keräyksiä köyhien auttamiseksi.
Erityinen purimherkku on pikkuleipä, jota kutsutaan Hamanin taskuksi tai korvaksi. Kolmikulmaisen leivonnaisen arvellaan kuvastavan Hamanin hattua.
Purim on myös vuoden ainoa päivä, jolloin juutalaisen perimätieto, Talmud kehottaa juutalaisia olemaan hiukan humalassa, jotta he eivät juhlahumussa erota "kirottua Hamania siunatusta Mordechaista”. Naamiaisasun tarkoitus on peittää juhlijan henkilöllisyys. Esterin kirjassa henkilöitä luullaan toisikseen: Ester ei paljasta olevansa juutalainen, ja Haman joutuu taluttamaan Mordechaita kunnianosoituksena hevosen selässä ympäri kaupunkia, koska kuninkaan kysyessä sopivaa tapaa palkita kuninkaalle palveluksen tehnyt mies Haman luuli tämän tarkoittavan häntä itseään.
Mordechai paljasti aikoinaan kuningasta vastaan suunnatun salajuonen, minkä vuoksi hän oli hallitsijan suosiossa.

Esimerkiksi rabbi Eliyahu Kitov selittää että Purimin naamiaisten vieton taustalla on myös kannanotto siihen, että Jumalan nimeä ei kertaakaan mainita Esterin kirjassa. Siten Jumala oli "peittänyt kasvonsa" purimin ihmeen aikana, minkä muistoksi myös juutalaiset tekevät niin.
Inhimillisempänä selityksenä pidetään sitä, että Italian juutalaiset ottivat vaikutteita juhlintaansa roomalaisista karnevaaleista. Israelissa on purimina monissa kaupungeissa hilpeitä kulkueita.
Joillakin juutalaisyhteisöillä eri puolilla maailmaa on paikallisia purim -juhlia, jolloin juhlistetaan voittoa jostakin juutalaisvastaisesta, antisemitistisestä ryhmästä tai hallitsijasta.
Kaiken kaikkiaan Esterin kertomus on mielenkiintoinen. Kun Hamanin perusteita juutalaisten tuhoamisesta lukee tarkasti, sitä voi pitää yhtenä antisemitismin historian vankimpana ja varhaisimpana ohjelmajulistuksena.
Juutalaisille purim korostaa kansan yhtenäisyyttä, joka voi varjella kansan tuhovoimilta kuten tämän päivän Hamanina pidetyltä Persian eli Iranin johdolta, joka tavoittelee ydinasetta tuhotakseen Israelin.
© HEIKKI KANGAS

Viikko 6/11.02.2010
GILAD SHALIT ON MAAILMAN TUNNETUIMPIA KORPRAALEJA

Harvat suomalaiset, vaikka seuraisivatkin Lähi-idän uutisia, tietävät suoralta kädeltä nykyisen Israelin puolustusvoimien komentajan nimen. Kenraali Gabi Ashkenazia tunnetumpi kansainvälisissä uutisissa lienee korpraali, myöhemmin vankeudessa kersantiksi ylennetty Gilad Shalit.
Gazaan siepatun sotilaan kohtalo oli välillä pitkään pimennossa. Alkuun hänestä lähetettiin videopätkä ja ääninauhaa, sitten oli liki kahden vuoden tauko, kunnes taas syystalvella ääri-islamilainen Hamas –liike lähetti videon, joka vahvisti, että korpraali oli elossa.
Tämä jälkeen alkoi uutismylly jauhaa neuvotteluista, joissa väännettiin, kuinka monta palestiinalaista vankia Israel vapauttaa sotilastaan vastaan. Vaikutti jo siltä, että neuvotteluratkaisu oli saatu aikaan. Viime tipassa tammikuun lopulla Hamas kuitenkin ilmoitti, ettei se hyväksy sovintoesitystä.
Israelin hallitus olisi vapauttanut liki tuhat palestiinalaista, joista noin sata oli tarkoitus karkottaa joko Gazaan tai muualle. Hamas vaati, että vangit on päästettävä koteihinsa suuremmalle palestiinalaisten asutusalueelle Länsirannalle.
Israel ei kuitenkaan halua tätä, sillä näillä vangeilla on kaikilla verinen terroritausta. Heidän pelätään jatkavan vapauduttuaan ”vanhaa ammattiaan”. Tämän kokoinen terrorismin suunnittelijoitten joukko muodostaisi selvän lisäuhkan Israelin turvallisuudelle.

Israelissa näistä vapauttamisen ehdoista ja periaatteista on käyty pitkään julkista keskustelua. Olin mukana äskettäin tilaisuudessa, jossa Shalitin vapautusta ajavan kampanjan johtaja ja vapautusta vastustava toimittaja keskustelivat monitahoisesta ongelmasta.
Shimson Leibman kuvasi, miten asetelma vankien vaihtokaupassa Hamasin kanssa on nurinkurinen. Nyt lasketaan, että yksi israelilainen sotilas vastaa noin tuhatta arabia. ”Meidän moraaliarvomme ovat erilaiset kuin arabien. Jos vastapuolellakin päästäisiin samaan ajatteluun, että yksi ihminen on arvokas, paljon voisi muuttua. Israelissa armeija on me, asevelvollisuus koskettaa suurinta osaa perheistä. Israel katsoo sotilaita veljinä, sisarina, perheenjäseninä. He ovat lapsiamme, vaikka eivät toki sotilaina virheettömiä”, Leibman selittää.
Hänen mukaansa Shalit on enemmänkin, vaikka 2.000 vangin arvoinen. Kyse on ystävyydestä, huolehtimisesta ja arvoista, joita eivät tankit ja lentokoneet korvaa. Uhrautumiseen toisen puolesta kätkeytyy suuri, salainen voima.

Israelilaistutkimukset osoittavat, että nuoret ovat yhä motivoituneita palvelemaan armeijassa. He ajattelevat, että yhteisö on valmis tekemään kaikkensa heidän auttamisekseen, kun taistelukentällä tulee ongelmia. Leibman pelkää, että motivoituminen kansanarmeijan velvollisuuksiin laskee, jos näin ei toimita. Ongelma on hankala, sillä todistetusti kymmenet aiemmin vapautetut ovat jatkossa syyllistyneet uudelleen terrorismiin.
Haaretz –lehden toimittaja Amir Oren totesi, että Israelin ongelma saattaa olla ikuinen, pitkä sota. Se on kuin 50 -eräinen nyrkkeilyottelu, josta on jo taisteltu monta erää ja nähty, millainen on vastapuoli.
Oren ajattelee, että molemmissa nurkissa kehää - Israelin ja arabien joukossa - on enemmistö maltillisia voimia, jotka eivät halua taistella. Nämä maltilliset ovat kuitenkin pehmoja, joille fanaatikot eivät anna tilaa. He käyttävät kaikkia keinoja alistaakseen pehmeät.
Orenin mielestä pitäisi palestiinalaisten kanssa päästä samaan, johon Egyptin presidentti aikoinaan suostui eli kirjalliseen rauhansopuun. Vain se voi olla perusta vankien vapauttamisille.

Jotkut poliitikot ovat Shalit keskusteluissa huomauttaneet, että heitä ei reserviläisinä pidä vapauttaa, jos jäävät vihollisen vangeiksi. Leibman sanoo, ettei hänelle moraalisesti ole edes oikeutta kuunnella tällaista puhetta. ”Minun pitää vain tehdä kaikkeni vapauttaakseni perheenjäseneni. Sotilasta ei voi jättää tantereelle.”
”Lähi-itä on hullu alue, jossa tarvitaan viisauden voimaa. Jos välitämme ihmisistä, otamme riskin.”
Kun 1970-luvulla neuvoteltiin Ugandan Entebben panttivangeista, israelilaispoliitikot saivat evästystä, että on neuvoteltava ja sovittava pöydässä maksusta, jollei ole varmuutta sotilaallisesta onnistumisesta. Tässä tapauksessa riski otettiin ja Israelin erikoisjoukot onnistuivat päästämään Entebben kaappauskoneen vangit.
Tätäkin vaihtoehtoa Shalitin vapauttamiseksi on Israelissa toki harkittu, mutta siinä riskit ovat todella suuret. Gazalaisia kuolonuhreja voi tulla tuhansia eikä operaatio ole riskitön Israelin sotilaillekaan.
© HEIKKI KANGAS, Israel

Viikko 05/ 04.02.2010
ISRAELIN TURISMISSA ODOTETAAN SUURIA

Vaikka Israelissa ei viime vuonna ihan ylletty edellisvuoden yli 3 miljoonan turistin ennätyslukemiin, täällä oli silti matkailullisesti hyvä vuosi. Matkailu toi maahan yli kuusi miljardia dollaria. Israel selvisi muutoinkin muita länsimaita pienemmin kolhuin Yhdysvaltojen viitoittamasta taantumasta. Kansainvälinen talouden kehitystaantuma heijastui Israeliin, mutta sitä enemmän matkailun ja kaupankäynnin tulosta söi viime vuoden alussa käyty Gazan sota. Se ehti pelottaa monia perumaan kevääksi suunnitellun matkan, vaikka loppujen lopuksi jopa taistelujen kiivaimpana aikana tammikuussa uhka-alue oli vain pienessä osassa Israelia. Konflikti myös lykkäsi joitakin ulkomaisia investointeja.

Asiantuntijat tietävät, että Israelissa olisi matkailussa potentiaalia paljon parempaan, mitä toistaiseksi on koettu. Aihetta korosti mm. Jerusalemin uusi pormestari Nir Barkat, jonka kansliassa äskettäin vierailin. Barkat vertasi osuvasti Israelia vieläkin pienempään merinaapuriinsa Kyprokseen, jonka kreikkalasipuolella käy vuosittain noin 10 miljoonaa matkailijaa. Israel on saarivaltion tavoin saarroksissa, tänne ei voi matkustaa kuin lentäen tai laivoilla. Harvat risteilymatkustajat Euroopasta ottavat oman autonsa mukaan kalliille laivamatkalle.
Pormestari Barkat muistutti, miten hän toivoisi sydämestään rauhaa, jonka puitteissa kolmen monoteistisen uskonnon, juutalaisuuden, kristillisyyden ja islamin kannattajat vierailisivat entistä enemmän Jerusalemin pyhillä paikoilla. Uskontojen syntykehto, Jerusalem ympäristöineen on uniikki paikka maailmassa.

Israelin matkailun luvut ovat siis yhä kaukana visionäärien toiveista. Mikäli olosuhteet pysyvät suhteellisen rauhallisina, pelkästään Jerusalemiin odotetaan uuden kymmenluvun alkaessa jo parin vuoden sisään viittä miljoonaa matkailijaa. 
Paluu 1990-luvun huippuvuosiin ja ylikin on ollut jo muutaman vuoden ajan turismissa tosiasia, vaikka palestiinalaisalueitten vaaleissa vuoden 2006 alussa ääriliike Hamasin voitto ja vahva valtaannousu Gazassa sekä Libanonin kesäsota toivatkin tienoolle uusia epävarmuustekijöitä.
Hotellien huonevaraukset ja bussifirmojen ajotilaukset ovat edelleen nousussa. Samoin ravintolat ja myymälät ehtivät uudelleen ehostaa rapistuneita tilojaan eri puolilla maata. Uusi, vilkastuva sesonki alkoi vuonna 2008 myös suomalaisten matkanjärjestäjien osalta maan eteläisessä osassa, Punaisen meren lomakeitaassa Eilatissa.
Turistimäärät ovat olleet voimakkaassa kasvussa erityisesti Aasian maista kuten Koreasta, Japanista ja Kiinasta. Samoin on tullut suuria kristittyjen ryhmiä Afrikan Nigeriasta. Matkailijamääriä Venäjältä lisää uusi viisumivapaus.