Radio Dei 1

Viikko 30/ 26.07 2007

Arabiministerien historiallinen vierailu Israeliin

Viime viikolla kerroin, miten monet täällä pelkäävät, että pian saatetaan taas sotia. Sanoin myös, että spekulointi on aina spekulointia, sillä Lähi-itä on täynnä yllätyksiä moneen suuntaan. Lisäksi ne tapahtuvat tiuhaan tahtiin.

Tämän viikon suurin uutispommi oli se, että arabiministerit kävivät ensimmäistä kertaa selostamassa rauhansuunnitelmaa Israelissa. Jordanian ja Egyptin ulkoministerit edustivat samalla puolivirallisesti Arabiliiton maita. Saudi-arabian nimissä sama esitys lanseerattiin jo vuonna 2002, jolloin Israel tyrmäsi sen palestiinalaisten väkivalta-aallon keskellä. Nyt Israel on aloitteelle suopeampi.

Arabivieraat ehdottivat israelilaisille, että Palestiinan valtion perustamiseksi laadittaisiin tarkka aikataulu. Ohjelma lupaa arabimaiden normalisoivan suhteensa Israeliin sillä ehdolla, että maa vetäytyy Kuuden päivän sodassa vuonna 1967 valloittamiltaan alueilta ja suostuu palestiinalaisvaltion perustamiseen sekä palestiinalaispakolaisten paluuseen.

Egypti ja Jordania ovat ainoat arabimaat, jotka ovat allekirjoittaneet rauhansopimuksen Israelin kanssa. Arabiministerit vetosivat Israelin hallitukseen, ettei se hukkaisi historiallista mahdollisuutta. Israelin pääministeri ja ulkoministeri olivat toiveikkaita sen suhteen, että lähitulevaisuudessa päästään neuvottelemaan vakavasti.

Pääministeri Ehud Olmertin lausuntoa pidettiin selkeänä signaalina siitä, että Israel aikoo elvyttää neuvottelut palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbasin kanssa. Ääri-islamistinen Hamas –järjestö on Israelin mukaan ulkona tästä kuviosta.

Vaikka kannanotot yhä ovat varovaisia, arabiministerien yhteisvierailu Israelissa oli joka tapauksessa historiallinen. Länsirannalta vetäytymisen ohella vieraat vaativat palestiinalaisten pakolaiskysymyksen "oikeudenmukaista" ratkaisua. Mitä tuo oikeudenmukaisuus sitten tarkoittaa, on kovin avoin ongelma. Palestiinalaisille se on merkinnyt tähän saakka minimissään noin kolmen miljoonan arabin vapaata muuttoa Länsirannan alueelle ja Gazaan sekä osalle 1940-luvun lopun muuttajia ja heidän jälkipolvelleen myös lupaa asettua ydin –Israelin alueelle muun muassa Akkoon, Haifaan ja vanhaan Tel Aviviin eli Jaffaan.

Arabien kiire saada oma esityksensä harkintaan liittyy siihen, että Lähi-idän kvartetin eli USA:n, Venäjän, EU:n ja YK:n toimeksiannosta brittien ex-pääministeri Tony Blair sukkuloi erityislähettiläänä aluetta. Samaan aikaan Yhdysvaltojen presidentti George Bush on ilmaissut halunsa kutsua syyskuussa koolle kattava rauhankonferenssi. Monet kriitikot katsovat Bushin yrittävän paikata mainettaan suurena johtajana ennen kuin hänen toimikautensa ensi vuonna päättyy. Onnistuessaan Israelin ja palestiinalaisten rauhanvälittäjänä Bush paikkaisi Irakin sodan vuoksi kolhiintunutta mainettaan.

Tällaista siis tapahtuu Lähi-idän laajemmalla foorumilla. Kansainvälisen diplomatian keskellä Israelin yhteiskunnan rattaita on rampauttanut julkisen alan yleislakko. Liki 600 000:ta valtion ja kuntien työntekijää koskeva lakko sulki muun muassa Israelin satamat ja pysäytti rautatieliikenteen.

Lakko sulki Israelin raja-asemat Egyptin ja Jordanian rajoilla. Torstaina lakko laajeni hetkeksi myös Ben-Gurionin kansainväliselle lentoasemalle Tel Avivissa. Lentoliikenteen pysähtymisestä keskellä Israelin vilkkainta kesälomakautta tulee hyvin tuntuvia tappioita ja haittoja.

Israelin julkisen sektorin työntekijöitä edustaa Histadrut-ammattiliitto. Se päätti lakosta sen jälkeen, kun hallitus kieltäytyi taipumasta liiton noin 10 prosentin palkankorotusvaatimuksiin. Hallitus on tarjonnut vastineeksi lähes nollalinjaa.

Nämä ovat vain pari esimerkkiä siitä, kuinka Israelin kesästä ei puutu uutisia.

Viikko 29/19.07 2007

Olmertin piina jatkuu Libanonin sodan vuoksi

Israelissa julkaistiin keskiviikkona viime kesän Libanonin sotaa koskeva valtiontilintarkastajan katsaus, joka toisti aiempaa tuomari Winogradin komission raporttia. Tämän jälkimmäisen selonteon viralliset loppupäätelmät Libanonin sodasta julkaistaan vasta lokakuussa. Joka tapauksessa molempien raporttien mukaan pääministeri Ehud Olmert ja armeijan ylin johto syyllistyivät vakaviin virheisiin.

Tarkastaja Micha Lindenstrauss suomii pitkässä raportissaan hallitusta siitä, että se käytti suhteettomasti enemmän aikaa sotaponnistuksiin kuin suojatakseen kotirintamaa, joka joutui laajojen hyökkäysten kohteeksi heti sodan alusta alkaen.

Tilintarkastajaraportin mukaan pommisuojat olivat puutteellisia tai ne puuttuivat kokonaan ja muutenkin suojelutoimet olivat huonosti järjestettyjä. Tätä vajavuutta on viime kuukausina yritetty paikata, mutta lehtiraporttien mukaan Israelin siviilipuolustuksessa on edelleen vakavia aukkoja.

Hizbollah ampui sodan aikana Pohjois-Israeliin yli 4 000 rakettia, jotka surmasivat nelisenkymmentä siviiliä. Rintamalla kuoli reilut sata sotilasta. Sadattuhannet pohjoisisraelilaiset joutuivat jättämään kotinsa rakettihyökkäysten vuoksi.

Valtion tilintarkastaja pitää suojelutoimia erityisen epäonnistuneina, koska Hizbollahin raketti-iskuja osattiin ennakolta odottaa.

Olmertin lisäksi arvostelun kohteena ovat puolustusministeri, puolustusvoimien komentaja ja kotirintaman komentaja. Puolustusvoimien komentaja Dan Halutz erosi jo vuoden alussa. Puolustusministeri Amir Peretz hävisi kesäkuussa työväenpuolueen puheenjohtajan vaalin ja menetti samalla ministeritehtävänsä entiselle pääministerille Ehud Barakille.

Olmertin mielestä Lindenstraussin raportti on pinnallinen ja skandaalihakuinen. Pääministerin mukaan kyseessä on valtiontilintarkastajan henkilökohtainen hyökkäys häntä vastaan.

Olmert on sinnitellyt vallan syrjässä, vaikka hänen eroaan ja uusia vaaleja on odotettu pitkin kevättä ja kesää. Nyt ounastellaan, että pääministerin on aika väistyä viimeistään, kun Winogradin loppuraportti julkaistaan syksyllä.

Hieman yli kuukauden kestäneissä taisteluissa viime vuoden heinä–elokuussa kuoli noin 1.200 libanonilaista ja 160 israelilaista.

Kesäkuussa uudet uhkakuvat nousivat jälleen Israelin pohjoiselle rajalle, kun palestiinalaisten sisällissodan ohella taistelut alkoivat palestiinalaisten pakolaisleirissä pohjoisessa Libanonissa. Samaan aikaan ammuttiin pitkän tauon jälkeen jälleen raketteja Israelin pohjoisosiin.

YK:n turvallisuusneuvosto tuomitsi nämä uudet tulitukset, joitten takana arvellaan jälleen olevan Hizbollah –sissijärjestön. Tällä kertaa raketit aiheuttivat aineellisia tuhoja Kirjat Shmonan kaupungissa, joka kärsi suhteellisesti pahimmin tuhoista myös viime kesänä. 24.000 asukkaan rajakaupungista 16.000 evakuoitiin sodan vuoksi maan keskiosiin.

Herkkä ulkopoliittinen tilanne on pitänyt Olmertin hataraa hallitusta kuin ihmeen kaupalla kasassa eikä edes mielipidemittausten selvä ykkössuosikki, oikeistolaisen Likudin johtaja Benjamin Netanjahu ole vielä kiirehtinyt uusia vaaleja. Nyt ilmeisesti pohjustetaan asemia syksyllä käynnistyvään todelliseen vaalitaistoon.

Monet israelilaiset analyytikot pelkäävät, että pian alueella saatetaan taas taistella. Tällä kertaa arvioidaan, että yhteenotto kehittyy suoraan Israelin ja Syyrian välillä eikä taisteluja viedä Libanonin maaperälle. Siinä olisi laajemman konfliktin ainekset, sillä Iran ilmoitti äskettäin, että sillä on valmiina Israelia varten 600 ohjuskohteen ohjelma, joka toteutetaan myös siinä tapauksessa, että Israel uhkaa Iranin lähiliittolaista Syyriaa.

Mutta spekulointi on aina spekulointia. Räjähdysherkkä Lähi-itä on täynnä yllätyksiä moneen suuntaan.

Viikko 28/12.07 2007

Vuosi Libanonin sodasta

Vuosi sitten oli täällä pohjoisessa Israelissa hyvin kriittinen kuukausi. Satoja tuhansia ihmisiä oli sodan vuoksi liikkeellä molemmin puolin rajaa. Libanonin taistelujen keskellä seurasin, miten monet ystävät lähtivät evakkoon eteläiseen osaan Israelia ja jotkut ulkomaille, Suomeenkin.

Libanonin islamistinen Hizbollah -järjestö hyökkäsi rajan yli Israelin puolelle rajapartion kimppuun, sieppasi kaksi sotilasta ja vetäytyi takaisin Libanoniin. Kaappausta seuranneessa tulitaistelussa kuoli kahdeksan Israelin sotilasta.

Israel aloitti kiivaan pommituksen, joka jatkui elokuun lopulle saakka. Sodassa kuoli Libanonissa noin 1.200 ja Israelissa vajaat 200 ihmistä.

Vaikka Hizbollahin hyökkäys oli selvä provosointi, täysimittaista sotaa harvat osasivat ennakoida. Israel sai operaatiostaan rajua kansainvälistä arvostelua.

Tuhoisa sota päättyi elokuun lopulla YK:n turvallisuusneuvoston sovittelulausumaan, jonka perusteella Libanoniin lähetettiin yli 10.000 rauhanturvaajaa, heidän joukossaan 200 suomalaista.

Tilanne on edelleen jännitteinen, vaikka rajalla on ollut sodan jälkeen vain pari välikohtausta Israelin armeijan ja Hizbollahin välillä. Pahimmin tilannetta on repinyt Libanonin omat sisäpoliittiset kiistat. Maa on ollut hyvin lähellä romahtaa vuosien 1975–1990 sisällissodan kierteeseen. Tälläkin hetkellä Libanonin armeija ja pakolaisleirien palestiinalaississit ottavat yhteen maan pohjoisosissa.

Sota Israelia vastaan yhdisti ohimenevästi, mutta sisäinen tiukka valtataisto on jakanut libanonilaiset pääpirteissään kahtia. Pääministeri Fouad Siniora johtaa Syyrian vastaista ryhmää, jossa on sunnimuslimeita, kristittyjä ja druuseja. Hizbollahin luotsaamassa oppositiossa ovat enemmistönä iranilaismieliset shiiamuslimit, mutta heihin on myös liittynyt osa kristityistä ja palestiinalaisia. Tässä mielessä tilanne muistuttaa hyvin pitkälle sisällissodan aikaa. Pienet aseryhmät taistelevat vallasta ja liittoutuvat omien etujensa mukaisesti päältä katsoen jopa omien poliittisten intressiensä vastaisesti.

Syyria ja Iran tukevat vahvaa Hizbollah –vetoista oppositiota, joka saa yllättävästi kannatusta myös kenraali Michel Aounia johtamilta kristityiltä. On myös niitä, jotka eivät kuulu kumpaankaan kilpailevaan pääleiriin, vaan syyttävät kaikkien rintamien poliitikkoja omien etujensa ajamisesta.

Nykyinen kriisi syntyi, kun Hizbollah alkoi vaatia viime syksynä lisää ministerisalkkuja, jolloin se voisi käyttää veto-oikeutta hallituksessa. Kun pääministeri Siniora torjui perusteet, Hizbollah ja toinen vahva shiiapuolue, Amal lähtivät hallituksesta.

Hizbollah julistautui viime kesän sodan voittajaksi ja nautti hetken aikaa suurta kansansuosiota. Ryhmän kannatus alkoi kuitenkin heiketä, kun se alkoi liittolaisineen tehdä poliittisia murhia. Tuoreessa muistissa on erityisesti kahden vuoden takainen, entisen pääministerin Rafik Haririn murha, jonka seurauksena Syyria joutui vetämään sotilaansa ulos Libanonista. Kahden vuoden kuluessa on tapettu ainakin seitsemän näkyvää Syyrian-vastaista poliitikkoa. Viimeksi kesäkuussa autopommi surmasi yhden kansanedustajan.

Rafik Haririn murhaa tutkimaan perustettiin kansainvälinen tuomioistuin, mutta oppositio ei sitä hyväksy. Samoin Syyriaa jänistää, sillä muun muassa YK-tutkinta on viitannut siihen, että Syyrian hallitus on sekaantunut murhaan.

Nyt Libanonissa on pyritty pääsemään keskinäiseen sovitteluun Ranskan tuella. Politiikan rakennuspalikat ovat kuitenkin sen verran pahoin sekaisin, että maassa tuskin on odotettavissa kattavaa rauhansopimusta. Enemmänkin kansalaiset vaikuttavat tällä hetkellä uskovan siihen, että libanonilaisten sisäiset kärhämät johtavat uudelleen yhteenottoon Israelin kanssa. Yhteinen vihollinen on usein yhdistänyt pienissä ja suurissa arabimaissa poliittisia ryhmiä.

Viikko 27/05.07 2007

Peresille viimein kunniavirka

Viime vuoden lopulla Israelin tiedostusvälineet pursusivat juttuja hallitustason seksiskandaaleista. Räikeimpänä oli esillä presidentti Moshe Katsavin tapaus, jossa häntä syytettiin naisalaistensa raiskaamisesta ja seksuaalisesta häirinnästä. Presidentti kiisti syytteet, kuten olettaa sopi. Oikeuskanslerin loppulausunto on vielä lukematta, mutta maan korkein syyttäjäviranomainen ilmoitti jo julkisuuteen, että Katsavin asianajajien kanssa on tehty sopuratkaisu. Sen mukaan presidentti myöntää ahdistelut, jolloin hänet vapautetaan rankemmasta eli raiskaussyytteestä. Tätä osa kanteen nostajista pitää oikeusmurhana.

Israelin demokraattisen yhteiskunnan hyväksi on luettava näissä seksikohuissa ainakin se, että julkisuuden henkilöitä ei ole säästelty kovisteluilta ja asioita painettu veran alle. Korkeassa asemassa olevat poliitikot ovat jonkin tason keulakuvia rivikansalaisille. Heiltä tulee edellyttää korkean etiikan ja moraalin esimerkkiä. Aiemmin lievemmästä seksuaalisesta häirinnästä tuomittu oikeusministeri ja seremoniallista valtaa omaava presidentti ovat tällaisia roolimalleja.

Katsav jätti jo vuoden alkupuolella virkatehtävänänsä ja vt. presidenttinä toimi kesään saakka parlamentin puheenjohtaja. Pari viikkoa siten presidentiksi valittiin pitkänlinjan poliitikko, 83-vuotias Shimon Peres, joka on turhaan tavoitellut kymmenkunta kertaa joko Israelin pääministerin, työväenpuolueen puheenjohtajan tai presidentin asemaa. Tällä kertaa parlamentin äänestyksessä Peres valittiin ylivoimaisella enemmistöllä 7-vuotiseen kunniavirkaan.

Edellisissä vaaleissa vuonna 2000 parlamentti nosti yllättäen iranilaissyntyisen Katsavin ohi Peresin. Sitä ennen Katsav oli melko tuntematon oikeistolaisen Likudin kansanedustaja.

Ennen Peresin valintaa Israelissa pohdittiin vakavasti, pitäisikö presidentiksi valita epäpoliittinen henkilö. Tämän vuoksi virkaan kaavailtiin muun muassa ortodoksijuutalaisten entistä päärabbia Israel Lauta. Hänellä ei olisi todennäköisesti ollut työpaikalla samoja ongelmia kuin Katsavilla. Laulle suurempi julkinen ongelma olisi nimitäin se, ettei hän uskonnollisen taustansa vuoksi suostu kättelemään puolta valtion kansalaisista eli naisia. Peresille tämä ei ole ongelma.

Shimon Peres on Israelin nykyhistorian pitkäaikaisin poliittinen vaikuttaja, joka on ollut parlamentissa 1960-luvun alusta lähtien. Hänellä on lukuisista ministerisalkuista ja jopa pääministeriasemasta huolimatta ikuisen häviäjän maine, joka kohentui vasta presidentin vaalissa. Tätä ennen Peres hävisi merkittävän vaalin keväällä 2006, kun oikeistolaisen Ariel Sharonin hallituskumppanina toimineessa työväenpuolueessa ammattiyhdistysliikkeen johtaja Amir Peretz syrjäytti yllättäen Peresin.

Hävittyään työväenpuolueen sisäisen kilvan Peres siirtyi saman tien pääministeri Ehud Olmertin johtamaan Kadima –puolueeseen, joka kannattaa palestiinalaisvaltion perustamista Israelin rinnalle. Keskustaryhmä näkee, että Israelin mahdollisuus turvallisiin rajoihin on lopulta kahden valtion mallissa. Kadiman reunaehdot ovat kuitenkin tiukemmat, mitä työväenpuolue tarjosi vielä vuonna 2000 palestiinalaisille. Silloinen pääministeri Ehud Barak oli rauhan nimissä jopa valmis luovuttamaan palestiinalaisten pääkaupungiksi osia Jerusalemista.

Nyt neuvotteluasetelmaa tekee entistä kiintoisammaksi se, että Barak nousi juuri takaisin työväenpuoleen johtajaksi ja saman tien monipuoluehallituksen puolustusministeriksi.

Monet israelilaiset pelkäävätkin, että nykyinen johtotroikka Olmert, Barak ja kansainvälisesti arvostettu Peres luotsaavat Israelin liian riskeihin aleluovutuksiin ja sitä kautta ulkopoliittiseen kriisiin. Tämä asia vahvistunee viimeistään syyskuukausien aikana.

Ylös