|
Herra, neuvo minulle tiesi,
opeta minulle polkusi. Psalmi 25:4
|
|
|
RADIO DEIN Raportit 2007
|
Viikko 34/ 23.08. 2007 Sudanin kriisi näkyy Israelissakin Sudanin sisällissota on vain yksi hyvin vakava oire kriisistä Afrikan mantereella. Maailman ruokaohjelman WFP:n mukaan noin 18.000 lasta kuolee päivittäin aliravitsemukseen ja nälkään. Hyvinvoinnin keskellä Suomessa ja muualla on vaikea samaistua siihen, miltä tuntuu olla yksi sadoista tuhansista nälkäisistä Darfurin pakolaisleireillä, vaikka toimittaja toisikin juttumatkaltaan pakolaisen tarinan olohuoneisiimme. Koskettava tarina hukkuu hetkessä valtaisaan uutistarjontaan. Israelissa sudanilaiset ovat olleet uutisissa useiden kuukausien ajan, koska asia on täällä tullut konkreettisesti lähelle. Monien ongelmien keskellä punnitaan sitä, kuinka tulisi hoitaa niitä noin 2.000 pakolaista, jotka ovat henkensä uhalla paenneet Sudanista ja se naapurimaista Israeliin etsimään turvaa. Ongelma on siitä erikoinen, että muslimijohtoisella maalla ei ole diplomaattisuhteita Israelin kanssa. Kuitenkin huhu suojasta on kantautunut sotanäyttämölle. Monet pakolaiset ovat maksaneet kaiken omaisuutensa ihmissalakuljettajille, jotka ovat tuoneet heidät Siinain autiomaan kautta Israelin rajalle. Egyptin viranomaiset ovat lähettäneet ehkä tuhansia kiinnijääneitä heti takaisin vaaran kentille ja sotilaat ovat lisäksi ampuneet suojattomia. Osa on silti päässyt livahtamaan henkensä kaupalla eteläiseen Israeliin. Täällä opiskelija- ja ihmisoikeusryhmät ja jossain määrin pienet Jeesukseen uskovien messiaaniset seurakunnat ovat pyrkineet vastaamaan tähän inhimilliseen hätään, samaan aikaan kun virallinen Israel pohtii sudanilaisten karkottamista takaisin Egyptiin ja sitä kautta lähtömaahansa. Tämä on päättäjien mielestä hyväksyttävää, kun kriisi näyttää YK:n ja Afrikan maitten omien rauhanturvaajien tuella kääntyvän jonkinlaiseen aselepoon. Kahden vuosikymmenen taisto on ollut rankinta Sudanin eteläosassa, jossa erityisesti islamistitaistelijat ovat syyllistyneet raakuuksiin. Sisällissodan uhrien määräksi arvioidaan yli 200.000 ja kotinsa jättäneitä pakolaisia lienee yli 2,5 miljoonaa. Kun kärsimys on mittavaa, on vaikea nähdä yksittäisiä tragedioita. Niiden hoitamisesta on silti lähdettävä liikkeelle. Israelissa ihmisoikeusjärjestöt ovat muistuttaneet siitä, miten Israelin kansa oli reilut 3000 vuotta sitten Egyptin orjuudessa samojen vaikeuksien kurimuksessa kuin nyt sudanilaiset. Raamatun kehotus kohdella muukalaista hyvin ja hänen ihmisarvoaan kunnioittaen kuuluu kuitenkin koko maailmalle, ei vain juutalaisille. Todellisten pakolaisten paikka ei ole vankiloissa ja leireissä, vaan turvallisissa ensikodeissa, joista päästä pian kiinni normaaliin elämään. Hauras rauha Sudanissa ja muualla voi säilyä vain, jos nälkäiset ruokitaan ja rakennetaan edellytykset perustarpeitten tyydyttämiseen. Sudanissa se merkitsee tässä vaiheessa kansainvälistä kriisiapua vuositasolla reilut miljardi euroa. Afrikassa kymmenet miljoonat ihmiset pysyvät edelleen väliaikaisissa asumuksissa ja avun varassa, koska köyhyyteen, työttömyyteen ja lukutaidottomuuteen ei osata ponnekkaasti vastata. Välinpitämättömyys rapauttaa vastaisuudessakin suurella vaivalla aikaansaatuja rauhansopimuksia, jos näihin kriisien perimmäisiin, inhimillisiin syihin ei osata vastata. On myös hyvä muistaa, että 80 prosenttia nälkään kuolevista ihmisistä ei ole sodan, kriisien tai luonnonkatastrofien uhreja. He kärsivät äärimmäisestä köyhyydestä, joka vaarantaa satojen miljoonien ihmisten tulevaisuuden. Hiljaiset, äänettömät köyhät eivät kiinnosta ketään. Kuitenkin kaikilla heillä on ihmisarvo, jota tulisi kunnioittaa. Kansainvälisen yhteisön yksi tärkeimpiä tehtäviä olisi todistaa, että kärsineistä ollaan kiinnostuneita myös muulloin kuin sotakriisin keskellä. Kristilliseltä arvopohjalta muutamat ihmiset tietävät toisenlaisesta todellisuudesta. Kristillisyys on murhenäytelmien keskellä ja niitten jälkeen lähimmäisen rinnalla kulkemista, ei saarnaamista.
© HEIKKI KANGAS
Miten ääri-islam opettaa lapsiaan? Vuoden 2006 vaihteessa täällä Israelissa alkoi vakava pohdiskelu siitä, voivatko ääri-islamistiset Hizbollah ja Hamas olla demokraattisia. Molemmat ryhmät saivat pian tilaisuuden näyttää todelliset kasvonsa, kun ensiksi Hamas voitti keväällä palestiinalaisalueen väliaikaisparlamentin vaalit ja syrjäytti kilpailijansa Fatahin vallasta. Fatahin vakavana tappion syynä oli korruptio, johon Hamas vaati korjausta. Samaan aikaan Hamas lupasi kovempia otteita Israelia vastaan. Libanonissa toimiva Hizbollah -järjestö todisti terrorin maineensa aloittamalla sodan Israelia vastaan syyskesällä. Vuonna 1993 Oslosta käynnistyneen rauhanprosessin varjossa varttunut palestiinalaisarabien sukupolvi on imenyt itseensä syvää Israel-vastaisuutta. Uskonnollinen propaganda sekoittuneena kansallisiin tavoitteisiin uhkuu vihaa. Ja se ei ole vain viime vuosien tuote. Jo ennen 2000-luvun kansannousua, intifadaa pidettiin palestiinalaisalueilla jatkuvasti lastenleirejä, joissa opetettiin taistelutaitoja sekä pidettiin oppitunteja juutalaisten pahuudesta. Sama sävy on palestiinalaisten käyttämissä oppikirjoissa, joitten sisältö oli välillä Euroopan unioninkin arvioinnissa.. Euroopan maat, Suomi mukaan lukien on tukenut miljoonilla palestiinalaisten koulukirjojen painatuksia. Harmi vain, että nämä tukirahat menivät pitkään Israelin olemassaolon kieltäviin oppimateriaaleihin. Israelilaiset ekspertit pitävät arabinuorten aggressiivista asennetta paljon kauaskantoisempana ja vaarallisempana kuin takavuosina koettu väkivalta. Israelin hallitus valitettavasti epäonnistui 90-luvulla yrityksessään painostaa palestiinalaishallintoa muuttamaan kouluopetuksensa sävy rauhantahtoiseksi. Kuitenkin opetussisältöjen muuttaminen oli yksi Oslon julistuksen tärkeimpiä periaatteita. Kysymys Hamasista ja demokratiasta on mutkikas. Missä menevät todellisen demokratian rajat? Salliiko demokratia esimerkiksi ottaa tavoitteekseen toisen valtion totaalisen tuhoamisen? Nyt kun Hamas sai asevoimin yksinvaltaisesti vastuulleen pienen Gazan kaistan, se voi omassa Hamastanissaan jatkaa raivon kylvöä muun muassa oman tv-kanavan lastenohjelmissa. Televisiossa oli kevään ja kesän aikana perheen pienimpien sankarina Mikki Hiiren näköinen Farfur –hahmo, joka opetti kuukausien ajan juutalaisten pahuudesta ja miten Koraani tuomitsee juutalaiset. Heinäkuussa Farfur sarja loppui näytökseen, jossa juutalainen surmasi hiiren. Juuri ennen kuolemaansa Farfur vannotti lapsia jatkamaan taistelua Palestiinan eli koko nykyisen Israelin vapauttamiseksi islamille. Seuraavassa jaksossa studioon lennähti Nahool –mehiläinen, joka ilmoitti jatkavansa Farfur –serkkunsa viitoittamalla islamin tiellä ja kostavansa vääräuskoisille juutalaisille. Alle kouluikäiset myös soittavat televisiostudioon ja kertovat Koraaniin vedoten, miksi on oikein halveksia juutalaisia. Ongelman ydin ei ole lopulta taktiikassa eli tässä tapauksessa väkivallasta luopumisessa, vaan tavoitteissa. Israelin hallinnon on mahdotonta hyväksyä Hizbollah ja Hamas niitten lopullisten päämäärien takia. Nämä molemmat ryhmät ovat tärkeitä fundamentalistisessa islamliikkeessä, joka pyrkii luomaan totalitaarisen maailmanjärjestyksen. On epätodennäköistä, että vaaleilla valitut ääri-islamistit alkaisivat yhtäkkiä keskittyä kansalaistensa hyvinvointiin ja jättäisivät taistelun Israelia vastaan. Nämä ryhmät ovat kyllä saaneet taloudellisessa ahdinkotilanteessa kannatusta lupaamalla ja myös rakentamalla kouluja ja lastentarhoja, joita sitten käytetään Israel-vastaisen propagandan keskuksina. Poliittinen vallankäyttö ei rauhoita näitä ryhmiä, vaan antaa niille pikemminkin lisäperusteita jatkaa sotaisan vastarinnan linjalla, johon koulutetaan koko ajan innokkaita seuraajia.
HEIKKI KANGAS
Mietteitä radikaalista islamista Islamin radikalisoituminen on ollut tiedostusvälineitten säännöllistä materiaalia koko uuden vuosituhannen. Ja näyttää siltä, että islam ei unohdu pitkään aikaan. Sillä on myös vahva rooli, kun tulevina kuukausina elvytetään rauhanprosessia Israelin ja palestiinalaisten välillä tai yritetään rauhoittaa Irakia tai Afganistanissa Taleban –liikettä, joka jälleen nostaa päätään länsimielistä hallitusta vastaan. Tilanteen rauhoittamiseksi monet mediat koettavat taustajutuissaan aivan oikeinkin muistuttaa, että suurin osa maailman yli miljardista muslimista elää rauhanomaisesti. Silti ei pidä unohtaa, että islamin vaikutus koulutuksessa ja sitä kautta yhteiskuntien toiminnoissa on hyvin vahva. Negatiivisena ääriesimerkkinä on Gazan palestiinalaisalueella valtaan noussut Hamas. Se on määrätietoisesti kouluttanut ja kouluttaa arabilapsia hyvin pienestä pitäen juutalaisvihaan ja perustelee asiaa Koraanilla. Kyse ei ole vain maasta, vaan paljon syvemmästä hengellisestä vihasta. Monet länsimaiset islamtutkijat väittävät, että äärimuslimi ihannoi kyllä yhteiskuntamallia, jossa noudatetaan islamiin perustuvaa lakia, mutta kaikki heistä eivät pyri tavoitteeseen väkivallan keinoin. Siksi äärimuslimeja ei saisi samastaa terroristeihin, vaikka osa terroristeista väittääkin puolustavansa islamia. Eikö kuitenkin ole nähtävä, että väkivaltaisuuden juuret ovat syvällä uskonnollisessa ajattelussa? Pitääkö siitä vaieta? Vaikenemisen virheeseen syyllistyttiin karmein seurauksin esimerkiksi toisen maailmansodan aikana. Kaikkea Lähi-idän kaunaisuutta ei voi selittää silläkään, että väkivaltaisten mielenilmausten taustalla on sotkuinen vyyhti politiikkaa ja Israelin miehityksen historiaa. Minusta nimenomaan uskonnolla voi perustella suuren osa alueen dramaattisesta historiasta. Ei saa myöskään unohtaa, että islam on valtaapitävien väline siirtää huomiota pois omista yhteiskunnallista ongelmista, jolloin Israelia selitetään kaiken pahan juureksi ja yhteiseksi viholliseksi, jota vastaan on varustauduttava.
Vaikka kristinuskonnossakin
on paljon vanhoja arvoja ja pinttyneitä tapoja, tappaminen tai sillä
uhkaaminen ei kuulu todelliseen kristilliseen oppiin. Toki
nimikristillisyyden nimissä tehtiin paljon pahaa erityisesti pimeällä
keskiajalla, jolloin mm. inkvisitio surmasi valtavat määrät ihmisiä ja
ajoi juutalaisia ulos Euroopasta. Tuon ajan vaikutteena poltettiin lisäksi
harhaoppisina pidettyjä kirjoja. Jälleen on syytä muistuttaa, että tärkein ero islamin ja kristinuskon välillä on suhtautumisessa Jeesukseen. Jeesus on Koraanissa yksi suurista profeetoista ennen Muhammedia. Islam on jyrkästi sitä mieltä, että yhden, ainoan Jumalan rinnalle ei saa asettaa ketään muuta. Islam pitää kristillistä kolminaisuusoppia jumalanpilkkana.
Tunnustavat kristityt taas eivät voi
hyväksyä sitä, että Jeesuksen jälkeen olisi tullut uusi profeetta, joka
korjaa juutalaisten ja kristittyjen ilmoituksessa pieleen menneet kohdat
ja pitää uutta uskontoa täydellisenä. Islamin perusopetuksesta puuttuu luottamus aidosti armolliseen Vapahtajaan, jonka suosiota ei voi ansaita omilla teoilla. Näin Koraanin säädösten tulkinnasta on monissa islamilaisissa maissa tullut osa yhteiskunnallista alistamista ja vallankäyttöä. Tällaista valtaa vastaan on mahdotonta taistella länsisimaisen demokratian ihantein.
©
HEIKKI KANGAS
Diplomatia kiihtyy Lähi-idän rauhanprosessissa Viime viikolla kerroin Jordanian ja Egyptin ulkoministerien yllätysvierailusta Israeliin. Tällä viikolla Yhdysvaltojen ministerit tulivat puolestaan sukkuloimaan Lähi-itään tositarkoituksella. Ulkoministeri Condoleezza Ricen ja puolustusministeri Robert Gatesin kohteina ovat olleet sekä Israel että arabimaat, joissa pohjustetaan syksyn suurta rauhankonferenssia. Osana tätä hanketta Yhdysvallat on taivutellut läheisiä ja etäisiä liittolaisiaan Iranin vastaiseen rintamaan. Israel on jo pitkään varoitellut USA:n rinnalla erityisesti Iranin ydinasetavoitteista. Täkäläistä hallitusta kiusaa lisäksi jatkuva uhkailu Israelin tuhoamiseksi. Arabimaat ovat nihkeitä suututtamaan Irania, samoin suurvalloista erityisesti Venäjä ja Kiina, joilla on muun muassa asekauppoja shiiajohtoisen Iranin kanssa. Lähi-idässä presidentti George Bushin lähettiläät pehmittivät maltillisimpina pidettyjä arabimaita laajalla sotilaallisen avun lupauksella, joka tasapainotetaan Israelin kasvavalla aseavulla. Kyse on yhteensä noin 50 miljardin euron apupaketista. Israelin ohella merkittävää tukea saavat Egypti, Saudi-Arabia ja Persianlahden pikkuvaltiot. Yhdysvaltojen kongressissa näin suurta apua varsinkin saudeille on kuitenkin kovasti vastustettu. Yhdysvaltojen hallitus näyttää osaksi tavoittelevan sitä, että islaminuskoisten sunnienemmistö nousisi Iranissa valtaa pitävää shiialaisuutta vastaan. Iran on elvyttänyt suhteita Irakiin, jossa Saddam Husseinin kukistuttua hallitusvaltaan nousivat shiialaiset poliitikot. Iran on lujittanut yhteistyötään myös Syyrian kanssa, vaikka uskonnollinen vallankäyttö ei ainakaan vielä näy Israelin rajanaapurissa lisääntyneen. Sen sijaan Libanonissa shiialaisuus on Hizbollah ryhmän masinoimana vahva voima, joka muun muassa kesällä 2006 operoi sodan Israelin pohjoisosiin. Amerikkalaiset odottavat, että uudella Lähi-idän sovittelukierroksella Israel taipuisi arabimaitten rauhanehdotukseen, mikä tarkoittaisi Palestiinan valtion perustamista ja Israelin vetäytymistä vuoden 1967 sotaa edeltäneille rajoille. Nyt rauhanteolla katsotaan olevan edellytyksiä, kun ääri-islamistinen Hamas eristi väkivaltaisesti itsensä pienelle Gazan kaistalle ja länsimaitten kannatusta nauttiva presidentti Mahmud Abbas pitää valtaa palestiinalaisten pääasuinalueella Länsirannalla. Viime viikolla jo arvioin sitä, miten presidentti Bushin profiilin nosto on ilmeisesti yhteyksissä Irakin erittäin vaikean sotatilanteen kanssa. Bushin uusi tyyli on kuitenkin ristiriidassa hänen aiempiin linjapuheisiinsa, joitten mukaan Yhdysvallat ei suosi diktatuureja edes arabimaissa. Nyt harvainvaltaiset maat kuten Egypti, Saudi-Arabia ja Persianlahden pienet emiirikunnat ovat kuitenkin saamassa aseita. On ikävää, että Israelinkin osalta vakautta pyritään vahvistamaan syytämällä tänne lisää aseita. Monet jännitteiset merkit USA:n ja Venäjän suhteissa viittaavat siihen, että kylmän sodan vuodet saattavat palata, nyt tuon varustelukierteen kenttänä on taas selkeästi Lähi-itä. Jotkut analyytikot sanovat, että aseistautumista merkittävämpi juttu nykytilanteessa on se, että Washington ja Valkoinen talo ovat valmiimpia monenkeskisiin neuvotteluihin ja poliittiseen kaupankäyntiin. Tällöin maailmaa ei enää jaeta vuosituhannen alun suurterrori-iskujen tapaan jyrkästi pahoihin ja hyviin valtioihin. Vihamielisyydestä huolimatta amerikkalaisilla on jo ollut neuvotteluyhteyksiä jopa Iraniin.
Arabimaat karsastavat
Iranin vallan kasvua Lähi-idässä, mutta toisaalta ne haluavat säilyttää
kohtuulliset välit maahan. Vaikka Iran edustaa shiialaisuutta, suuri
joukko ääri-islamilaisia sunneja pitää Iranin vuoden 1979 vallankumousta
erinomaisena esimerkkinä siitä, mihin muslimimaailman tulee pyrkiä.
HEIKKI KANGAS © Heikki Kangas |