Viikko 48/ 26.11.2009
Yad Mordechai  ja Gaza

Yad Mordechain kibbutsi aloitti vuonna 1936 pohjoisessa Välimeren rannalla, mutta muutti seitsemän vuotta myöhemmin Nataniasta Negevin rajamaille, lähelle Gazaa. Se perustettiin kuten muutkin osuustoimintatilat ennen muuta maatalousyhteisöksi, mutta se toimi myös puolustuksellisena puskurina arabihyökkäyksiä vastaan.
Rajakibbutsi on saanut nimensä Puolan juutalaisen Mordechai Anilewitzin mukaan. Hän oli juutalaisen nuorisoliikkeen ja Varsovan gheton vastarinnan johtajia. Ryhmä nousi natsi-Saksan hirmuhallintoa vastaan. Natsit surmasivat vuonna 1943 tämän gheton sankarin, jonka muistoksi ”Hashomer Hazair” –liikkeen muut nuoret perustivat Yad Mordechain kibbutsin.
Tämän päivän asukkaista ei tunnu miellyttävältä, kun he jälleen joutuvat pohtimaan puolustamista. Vanhempi polvi ei enää tartu kivääreihinsä varjellakseen kotejaan, mutta muisto tiukoista ajoista elää. Varsinainen maanpuolustus on kuulunut jo vuosikymmeniä hyvin varustautuneelle Israelin armeijalle, jonka voimavarana ovat yhä reserviläisjoukot.

Gazalaisten rakettitulitus, jota on jatkunut vuosien ajan erityisesti Sderotin kaupungin ympäristöön, oli pääsyynä Israelin Gazan iskuun viime joulukuussa. Nyt kansainvälinen yhteisö syyttää Israelin armeijaa sotarikoksista, koska se käytti ylimitoitettua voimaa Gazaan. Tämän vuoksi alkuvuoden pommituksissa kuoli reilut tuhat palestiinalaista ja muutama juutalainen siviili ja kymmenkunta sotilasta. Gazan tiheään asutun alueen keskellä on vaikea operoida sotilaallisesti, lisäksi ääriliike Hamas käytti siviilejä ihmiskilpinä. Tästä se sai myös hiukan sapiskaa YK:n alaiselta ihmisoikeuskomissiolta, jonka tutkimus oli pohjana Israelin sotarikossyytteellä. Komission selvityksen perusteella YK:n yleisistunto antoi lokakuussa taas yhden monista Israelin tuomitsevista lausunnoistaan.
Gazasta ammuttiin vuodesta 2000 eli toisesta intifadasta, palestiinalaisten kansannoususta lähtien vuoden alkuun mennessä Israelin siviiliasutuksiin yli 8.000 rakettia. Tammikuun lopussa alkoi epävirallinen tulitauko, mutta senkin jälkeen Gazasta on ammuttu lähes 300 rakettia eli keskimäärin yksi päivässä.
Nyt keskustellaan taas korpraali Gilad Shalitin vapauttamisesta. Hamasin johtaja jopa jätti Mekan pyhiinvaelluksen väliin, koska oletetaan, että Israelin hallitus vapauttaa noin 1.200 palestiinalaista vankiloista Shalitia vastaan. Jos näin käy Hamas juhlii voittoa Gazassa.
Taistelut ovat aiheuttaneet paljon inhimillistä kärsimystä Gazassa, jossa Hamas pitää siviilejä kuristusotteessa. Mitä enemmän kansa kärsii, sitä tiukemmin se kääntää vihansa Israelin vastaan. Hamasin opetusten vuoksi itsemurhaiskijöitä juutalaiskohteisiin on ollut vuosien mittaan paljon.
Yad Mordechain kibbutsi on kolmen kilometrin päässä Gazasta, eikä Välimeren rannikon suurkaupunkiin Tel Aviviinkin alueelta ole kuin reilut 60 kilometriä. Nämä lyhyet etäisyydet kertovat, miten pieni maa juutalaisilla on hallussaan. Kibbutsin varhaiset kasvatit ovat Israelille tärkeä muistutus siitä, mitä Keski-Euroopassa tapahtui vajaat 70 vuotta sitten. Holokaustin tapahtumat jouduttivat muuttoa, joka teki mahdolliseksi juutalaisen valtion, jota he tahtovat puolustaa.
© HEIKKI KANGAS

Viikko 47/ 19.11.2009
Jerusalemissa uutta mielenkiintoista arkeologiaa 

Israel on muinaistutkimuksen aarreaitta. Eri puolilta maata löytyy noin 3.500 arkeologisesti merkittävää löytöpaikkaa ja vähemmän merkittäviä vielä moninkertainen määrä.
Jerusalemissa on keskitytty viime vuosina tutkimaan Temppelialueen eteläpuolesta lohkoa, jota kutsutaan Daavidin kaupungiksi.
Israelin muinaistutkimusviraston arkeologit tekivät syksyllä useita mielenkiintoisia löytöjä tuolta alueelta. Daavidin kaupungin nimi juontaa kuuluisaan Raamatun kuninkaaseen. Daavid aloitti Jerusalemin laajentamisen israelilaisten pääkaupungiksi Millosta, jonka sotajoukot valtasivat kanaanilaiselta Jebusin heimolta.
Daavidin kaupungissa on arkeologeille työtä vuosiksi eteenpäin, kun sieltä paljastuivat valtaisan linnoituksen rauniot. Löytö ajoittuu kanaanilaiskauteen noin 1700- luvulle eKr.
Tutkimuksen johtajan, Haifan yliopiston professori Ronny Reichin mukaan nyt esiin kaivattu kahdeksan metriä korkea, pronssikautinen muuri on massiivisin, mitä Daavid kaupungista on löydetty. Koska muuri on lisäksi paksu, tutkimusryhmä päätyi oletukseen, että kyseessä on jättimäinen linnoitusrakennelma. Siinä on ilmeisesti ollut ympärysmuuri ja vartiotorni turvaamassa alueen ainoaa luonnonlähdettä, jonka vesiä johdettiin myöhemmällä ajalla Siiloan lammikkoon. Lähde oli alhaalla laaksossa suojattomalla paikalla. Kulku veden ääreen oli tämän vuoksi varjeltu muurilla. Turvareitin rakentaminen on ollut kaupungin asukkailla suuri hanke.
Pieni osa tästä linnoituksesta kaivettiin jo sata vuotta sitten, mutta sen jälkeen ei ole tehty tarkempia tutkimuksia. Reichin mukaan kanaanilaisajan rakennelma on ensimmäinen hyvin säilynyt kokonaisuus ennen Herodes Suuren aikaa Jerusalemissa.
Vanhojen historialähteitten perusteella on päätelty, että Jerusalemilla oli kanaanilaisaikaan itsehallinto kuten sen pohjoisella naapurilla Sikemillä ja Jerikolla idässä. Samalta kaudelta on löydetty vastaavanlaisia massiivisia muurirakenteita Hebronista, Sikemistä ja Gezeristä.
Ronny Reich arvioi, että nyt katsastetut muurit on massiivisuudestaan huolimatta tehty aikoinaan ennen muuta ryösteleviä autiomaan paimentolaisia vastaan. Tällainen linnoitussysteemi vaati jo hyvin toimivaa paikallista hallintoa ja laajempaa asutusta, pieni heimoyhteisö ei olisi kyennyt tällaista organisoimaan.
Tutkittu muurin osa on 24 metriä pitkä, mutta se jatkuu ilmeisesti hyvinkin pitkälle länteen nykyisten asuinrakennusten alla.

Daavidin kaupungista kaivettiin loppukesällä parkkipaikan alta esiin myös 200-luvulla rakennettu suuri roomalaisajan talo. Tämän ruhtinaan yksityiskodin tuhosi 300-luvulla maanjäristys. Tälläkin sektorilla töitä jatketaan vuosia eteenpäin.
Jo kaivetuista kohteista on löydetty suuri määrä vanhoja rahoja. Jerusalemin Vanhassa kaupungissa avattiin marraskuun alussa mielenkiintoinen kolikkonäyttely. Israelin muinaistutkimusvirasto toi ensimmäistä kertaa suuren yleisön nähtäväksi kolikkoja, jotka on löydetty Temppelivuoren tuntumasta. Mukana on kolikkoaarteita Jeesuksen aikaisen temppelin kaudelta ja rakennuksista, joita roomalaiset tuhosivat polttamalla.
Kokoelmassa on muun muassa ainutlaatuisia kolikoita, jotka on lyöty Jerusalemissa toisen temppelin kaudella. Yksi tällaisista on shekelin raha, jonka juutalaiset kapinalliset painattivat vuonna 70 vain kuukausia ennen toisen temppelin tuhoa. Näytteillä on lisäksi kolikoita laajemmalta alueelta Israelia. Kolikkojen alkuperä voi olla esimerkiksi Persiasta, pohjoisesta Afrikasta tai Ranskasta. Yhteistä näille rahoille on se, että niistä käy ilmi Jerusalemin merkitys muinaisille pyhiinvaeltajille, jotka jättivät vierailustaan jälkeensä ”matkamuistoiksi” kolikkoja.
Vanhojen rahojen kuvissa on mielenkiintoinen eroavuus juutalaisten ja muitten välillä. Usein eri kansojen rahoissa kuvataan keisaria tai muuta ruhtinasta, mutta nämä henkilökuvat puuttuvat useimmiten juutalaisista kolikoista. Niissä on sen sijaan koristeina ornamentteja, seppeleitä, valtikoita tai sotilaskypäriä.
Näytteillä on myös tuore löytö Jerusalemin pohjoispuolelta, johon rakennettiin turva-aitaa arabiasutuksia vastaan. Työn yhteydessä armeijan edustajat löysivät vanhan sarkofagin eli kivisen arkun kannen osan, jossa lukee hepreaksi Ylimmäisen papin poika. Tarkempaa nimeä ei pirstoutuneesta arkusta löytynyt. Kannen koristekuviot viittaavat joka tapauksessa toisen temppelin aikaan, todennäköisesti pappisperheen jäseneen, joka eli ennen vuoden 70 temppelin hävitystä.
Juutalaisille tämä löytö on identiteetin kannalta tärkeä, sillä viime aikoina arabimaailmassa ovat voimistuneet väitteet, että arkeologia ei vahvista Jerusalemin juutalaisia juuria, vaan kaupunki kuuluu islamille.
© HEIKKI KANGAS

Viikko 46/12.11.2009
Messiaanisen perheeseen suunnattu pommiattentaatti selviämässä

Länsirannan Arielissa asuva Ortizin perhe sai lokakuun lopussa kevennytystä kokemaansa draamaan, jossa heidän ovensa edessä räjähti pommi. Poliisi pidätti juutalaismiehen epäiltynä murhan yrityksestä. Samainen mies on ollut ilmeisesti osallisena lukuisissa väkivallanteoissa Israelissa niin juutalaisia kuin palestiinalaisarabeja vastaan.
Helmikuussa 2008 Ami –poika avasi perheen ovelle kiikutetun purim- karnevaalin lahjakorin, johon kätketty pommi räjähti hänen silmilleen. 17-vuotias Ami Ortiz on joutunut käymään läpi lukuisia leikkauksia ja raskaan toipumisjakson.
Lehdistötilaisuudessa loka-marraskuun vaihteessa Ortizin perheen jäsenet vaativat Israelin viranomaisia tekemään äärikansallisen ja uskonnollisen Yakov Teitelin tapauksesta varoittavan esimerkin, mitä viha toisinajattelijoita kohtaan saa aikaiseksi.
Teitel on kuulusteluissa myöntänyt rikoksensa. Hän ei kadu tekojaan, vaan katsoo toimineensa Jumalan rangaistusten välikappaleena. Hänen vihansa on kohdistunut messiaanisten lisäksi muihinkin vähemmistöihin kuten homoseksuaaleihin ja arabeihin.
Teitel ilmeisesti murhasi Hebronissa vuonna 1997 kaksi palestiinalaista. Hän asetti syyskuussa 2008 pommin myös heprealaisen yliopiston professorin Zev Sternhellin ovelle. Peace Now –rauhanliikkeen aktivisti haavoittui iskussa lievästi jalkaan. Hänen mukaansa Teitelin pidätys oli suuri päivä demokratialle. Sternhell toivoo, että oikeus tuomitsee Teitelin kuten muutkin terroristit. Äärimmäisen tiukkaa rangaistusta odottavat myös palestiinalaisuhrien omaiset. Kun juutalaisterroristi pidätettiin, hänen kotoaan löytyi aseita ja pommien kotiverstas. Väkivaltaiskujen tekijä asuu Länsirannalla lähellä Arielia.

Ortizin perhe kuuluu Israelissa Jeesukseen uskovien, messiaanisten pieneen vähemmistöön. David -isä on rohkeasti todistanut vuosien varrella uskostaan niin palestiinalaisalueilla kuin myös juutalaisille. Tämän vuoksi alkuun epäiltiinkin, että attentaatin takana olisivat olleet joko palestiinalaisalueitten muslimit tai uskonnolliset juutalaiset.
New Yorkista Israeliin yli 20 vuotta sitten muuttanut David Ortiz perheineen toivoo hartaasti, että tästä tapauksesta, jossa ensimmäistä kertaa maan historiassa juutalainen asetti pommin toisen juutalaisen ovelle, otettaisiin opiksi ja siitä tulisi varoittava malli. David ei kuitenkaan syyttänyt ortodoksijuutalaisten yhteisöä, vaan sanoi ymmärtävänsä, että kyseessä on yksittäisen rikollisen toimi, ja hän kuuluu hyvin pieneen vähemmistöön.
Perheen Ami –poika totesi tv-haastattelussa, että häntä satutti kovasti, kun kuuli, että rikoksen takana on toinen juutalainen. Amista tuntui, että “oma veli” teki pahaa. Amin mukaan onnettomuuden trauma teki hänestä varautuneen. Hän tarkkailee aina liikkuessaan ympäristöä, ettei läheisyydessä ole ketään joka pyrkisi vahingoittamaan. Hyökkäys muutti myös urheilullisen nuoren elämäntapaa. Hän käy edelleen säännöllisesti sairaalan kontrolleissa ja häntä on leikattu 14 kertaa. David –isän mukaan poika aikuistui yhdessä yössä onnettomuuden tapahduttua.
Davidin mukaan järkytyksestä huolimatta pommitapaus on rohkaissut heidän perhettään. He tohtivat entistä helpommin todistaa uskostaan. Se kuului viime kesänäkin, kun tapasin Ortizit Beershevassa.
David puhui kaikkien vainottujen uskovien puolesta ja totesi, että heidän perheenä kokemansa on vähäistä moniin muihin verrattuna. Siksi hän rohkaisi kaikkia Jeesukseen uskovia seisomaan vahvana vakaumuksessaan. Ortiz puhui tilaisuudessa, jossa käsiteltiin Beerhevan messiaanisten ja paikallisen ylirabbin välistä oikeuskiistaa.
Davidilla oli mukanaan kokouksessa kuivettunut nahkainen leili. Näyttäessään sitä, hän muistutti, että Jumala haluaa antaa uskoville uudet leilit, jolloin niihin laskettu Pyhän Hengen viini ei pakahduta nahkaista nassakkaa.
Arielissa Ortizin perhe on saanut henkistä tukea kaikista ryhmistä, myös uskonnollisten juutalaisten johtajilta.
© HEIKKI KANGAS

Viikko 45/05.01.2009
Rabinin murha on yhä kansallinen tragedia

1990-luvun puolivälissä israelilaiset seurasivat tiiviisti ulkopolitiikkaansa. Maassa elettiin murrosvaiheita, kun palestiinalaisten johtaja Jasser Arafat ja Israelin pääministeri Jitzak Rabin olivat allekirjoittaneet Oslon puitesopimuksen. Samanaikaisesti rauhaa vastustavat voimat niin arabien kuin juutalaisten leireissä radikalisoituivat.
Juutalaisten ääri-ilmausten huipennuksena uskonnollinen lakitieteen opiskelija murhasi suuren rauhanjuhlan yhteydessä marraskuussa 1995 Rabinin. Kun itse uutisoin Suomeen tuota surullista draamaa, kerroin tunnetusta kansanlaulusta, josta tuli murhan symboli. Rabin lauloi tupakoinnin karhentamalla äänellään toivon laulua vain hetkeä ennen kuolemaansa.
Pohdiskelin tuota maallisen laulunikkarin tekstiä. Tuossa juutalaisessa Rauhanlaulussa oli yllättäviä yhtenevyyksiä muun muassa Jeesuksen vuorisaarnaan. Poliittinen murha kirvoitti Israelissa syvää itsetutkistelua ja monenlaisia tunteita; häpeää, suuttumusta, surua ja ikävä kyllä joidenkin mielissä myös iloa.
Neljässätoista vuodessa on ehtinyt tapahtua Israelin politiikassa paljon. Pääministerit ovat vaihtuneet, orastaneen rauhan mahdollisuudet on hukattu ja Israel on ajautunut uudelleen ja uudelleen pahoihin sisäisiin kiistoihin.

Kriisit tuottavat usein sovinnon puheita. Niin oli Rabinin murhan jälkeenkin. Myönteinen retoriikka oli hetken voitolla. Varsinkin kun ruma poliittinen kielenkäyttö oli aiheuttanut kansan riveissä aggressiivisuutta.
Pian Rabinin murhan jälkeen oikeisto-opposition johtajat pyrkivät häpeissään selittämään, etteivät he tukeneet niitä mielenosoittajia, jotka muun muassa syyttivät Rabinia "Juutalaisten murhaajaksi" tai "Kavaltajaksi" sekä vaativat häntä vastuuseen rauhanneuvotteluissa tekemistään kompromisseista.
Muutaman vuoden poliitikot jaksoivat muistuttaa, että kansankunnan täytyy löytää laaja yhteisymmärrys. He siteerasivat Rabinia, joka rauhanponnistelujen aikana mm. totesi, että Israel ei saa hyväksyä väkivaltaa; ei arabien ja juutalaisten välillä eikä juutalaisten ja juutalaisten välillä.

Kun kirjoitin Suomeen tunnelmista heti Rabinin kuoleman jälkeen, olivat mielessäni juutalaisten paljon varhaisemmat sisäpoliittiset kiistat. Kansalla oli raskas elämänvaihe, kun Rooman suurvalta miehitti silloista Israelia 2000 vuotta sitten. 
Ulkoiset uhat ja aseelliset hyökkäykset olivat tuolloin arkipäivää, mutta yhtä paljon kansa kärsi sisäisistä erimielisyyksistä. Kun juutalainen nousi juutalaista vastaan, Rooman sotakoneistolla oli helppo työ vain viimeistellä vuonna 70 kansan keskinäinen taistelu, jossa kuoli satoja tuhansia ihmisiä. Ikään kuin hävityksen sinetiksi roomalaiset polttivat ja murskasivat maan tasalle juutalaisten uskonnollisen ja kansallisen ylpeyden, Jerusalemin temppelin.
Jos kansa pysyy epäyhtenäisenä, se on katastrofi. Jos traumasta otetaan opiksi, se jää juutalaisille vain vakavaksi muistutukseksi siitä, miten sisäinen väkivalta on yhteiskunnan järkyttävä vihollinen. Se antaa valtteja ulkoisille vihollisille. Uskon, että Israelia ympäröivät arabinaapurit eivät edes positiivisen rauhanprosessin aikana epäilisi käyttää juutalaisten sisäistä heikkoutta hyväkseen ja hyökätä maahan.