Viikko 42/15.10.2009
Gazan evakuointi on yhä vaikea asia Israelissa

Keskustelu Gazan evakuoimisesta ja armeijan vetäytymisestä elpyi Israelissa uudelleen viime talvena, kun Gazassa sodittiin. Jo ennen taisteluita useat eturivin poliitikot myönsivät, että lähtö Gazasta oli virhepäätös, kun pian sen jälkeen ääri-islamistinen Hamas otti ensiksi vaaleissa vallan koko palestiinalaisalueella ja vahvisti sitä väkivalloin.
Nyt Israel on joutunut lujille kansainvälisesti, kun YK:n ihmisoikeuskomissio on katsonut, että armeija syyllistyi sotarikoksiin tammikuisessa taistelussa. Myös Hamasin katsottiin käyttäneen sodassa siviilejä ihmiskilpinä.
Gazan vetäytymisen vastustajat ovat saaneet taas julkisuutta, sillä lupauksista huolimatta yhä yli puolet 8.000 evakuoiduista on ilman pysyvää kotia. Monien elintaso on romahtanut pahoin Gazassa asumisen ajoista.
Vetäytymisen vastustajat niin parlamentissa kuin katujen mielenosoituksissa kärsivät ennen syyskesän 2005 evakuointia mielipidetappioita. Heidän painostuksensa kansanäänestyksen järjestämiseksi eivät menneet läpi. Noin kaksi kolmannesta kansasta oli ennen lähtöä vetäytymisen kannalla. Nyt vastaajien enemmistö arvelee, että hallituksen virhesiirto kostautui sotana.
Gazan evakuointi sujui lopulta yllättävän maltillisesti, vaikka kiivaat äärikansalliset juutalaiset uhkasivat väkivallalla.
Kun Israelin hallitus on pyrkinyt uusiin neuvotteluihin palestiinalaishallinnon kanssa, Gazan tapahtumat ovat muuttaneet rauhan edellytyksiä yhä teoreettisemmiksi.

Israelin armeija toteutti vuonna 2004 massiivisen puhdistuksen terroristien työpajoissa ja räjäytti salakuljetustunneleita Gazan kaistalla. Tämän uskottiin rauhoittavan aluetta. Kävi kuitenkin päinvastoin, Hamas vahvisti parissa vuodessa valmiuttaan vastarintaan, jonka se suuntaisi raketteina Israelin eteläisiin siviiliasutuksiin. Aseistusta virtasi Egyptin kautta Gazaan. Maanalaisia käytäviä pitkin kulki käsiaseita, raketteja sekä räjähteitä. Tehokkaimmat aseet voitiin Gazasta suunnata periaatteessa jo Israelin eteläisiin asutuksiin, jopa lähelle suur -Tel Avivin esikaupunkeja.
Egypti ei ole vahvasti puuttunut salakuljetuksiin, vaikka se lupasi osaltaan auttaa rajaseudun rauhoittamisessa, kun Israelin armeija poistui Gazasta syyskesällä 2005.
Gazan hiljentäminen on Egyptin intressissä, sillä se luopui vuoden 1979 rauhansopimuksessa alueesta eikä halua ylikansoitetusta kaistaleesta uudelleen riippakiveä. Egyptiläiset pelkäävät ilmeisesti yhä Hamasin täyttävän Gazan voimatyhjiön, mikä saattaisi heijastua Egyptin omiin islamilaisiin fundamentalisteihin ja horjuttaa presidentti Hosni Mubarakin hallintoa.
Yhdysvallat on luottanut Egyptin rooliin alueen tasapainottajana. Välillä on myös puntaroitu kansainvälisten rauhanturvaajien lähettämistä Gazaan, mutta Israel ja Hamas eivät kannata tätä YK:n, Euroopan Unionin ja maltillisten palestiinalaisten esittämää valvontahanketta.
Israelin armeijan johto varoitti jo ennen vetäytymistä, että ilman kattavaa valvontajärjestelmää Hizbollahin, Iranin ja Syyrian avustamat terroristit saavat raketteineen Gazassa liian vahvan sillanpääaseman ja kykenevät entistä vaarallisemmin häiritsemään Israelin siviiliasutuksia. Juuri tästä syystä Gazan tilanne kärjistyi viime talvena sodaksi. Lisäksi Hamas ajoi Länsirannalla valtaa pitävän Fatahin turvallisuusjoukot asein ulos Gazasta. Osa poliisien valiojoukoista jopa siirtyi Hamasin rinnalle Israelin vastaiseen taisteluun.
Useat Israelin johtavat asiantuntijat ovat sitä mieltä, että palestiinalaiset käyttivät 1990-luvun lopulla rauhanneuvottelujen myönteistä ilmapiiriä hyväkseen ja valmistelivat rauhan asemasta laajempaa terrorisotaa. Ennen uutta intifadaa palestiinalaiset ehtivät myös käyttää Euroopan unionin rahoittamaa Gazan lentokenttää sekä uusia maa- ja vesireittejä Egyptistä ja Jordaniasta aseitten salakuljetuksiin.
Pettyneet israelilaiset eivät usko nyt eristämisen politiikkaan eivätkä toteutettuun yksipuoliseen vetäytymiseen. Pitävää turvajärjestelmää raja-aitoineen rakennetaan edelleen epäviralliseksi rajaksi suurempaa Länsirantaa vasten, koska palestiinalaiskansan tämänhetkinen hallitseva ideologia edelleen tähtää Israelin tuhoamiseen ja korvaamiseen omalla valtiolla. Gazan köyhyys on otollinen maaperä Hamasille, joka levittää jatkossakin juutalaisuuden ja kristinuskon vastaista islamilaisuutta 1,5 miljoonan gazalaisen joukkoon.
© HEIKKI KANGAS, Israel

Viikko 41/08.10.2009
Israel vaihtoi naisvankeja videoon siepatusta sotilaasta

Israel vapautti viime viikon lopulla 19 palestiinalaista naisvankia ja sai vastineeksi ääri-islamilaiselta Hamasilta videon siepatusta israelilaisesta sotilaasta Gilad Shalitista, joka on ollut Gazassa vangittuna kesästä 2006 lähtien.
Videolla 23-vuotias Shalit luki tekstiä hepreaksi. Videokuvassa tekstipaperin edessä oli arabiankielisen lehden syyskuun 14. päivän numero. Shalit näytti kuvassa kohtalaisen hyväkuntoiselta. 
Video oli Israelille todiste siitä, että siepattu Shalit on elossa. Hänen kohtalonsa on ollut suuri kysymysmerkki yli kahden vuoden ajan. Edellisen kerran hänestä saatiin elonmerkkejä videolta ja audiokasetilta kesällä 2007.
Ihmisoikeusjärjestöjen ja Punaisen Ristin vetoomukset vangin tapaamisesta eivät ole tähän mennessä tuottaneet tulosta.
Israelissa on arvioitu, että vankien vaihto Shalit -videoon voi olla askel laajempaan palestiinalaisten vankien ja lopulta myös Shalitin vapauttamiseen. Israelin hallitus on korostanut kuukausia, ettei Hamasin hallitseman Gazan saartoa hellitetä lisää ennen kuin Shalit on vapautettu.

Videon vaihtaminen vankeihin on kirvoittanut Israelissa ja muuallakin laajan keskustelun. Esimerkiksi Suomessa Helsingin Sanomien nettisivulla Shalitin vangitsemisen inhimillinen puoli jäi täysin varjoon. Väittelyn kärki oli odotetusti siinä, kumpi osapuoli on kärsinyt enemmän.
Hamasin toimintametodit ja Israelin vastaiskut eivät ole rinnasteisia. Hamasin kunniakäsite on toisenlainen. Omat, suuret menetykset yhdenkin israelilaissotilaan sieppaamiseksi on arvo sinänsä. Rohkeita yrittäjiä riittää, koska heille on opetettu, miten kuoleminen marttyyrina on varma tie paratiisiin.
Käsite itsensä uhraamisesta poikkeaa myös länsimaalaisesta. Yleensä ajatellaan, että marttyyrikuolema on vastentahtoista, Hamasin ja muitten ääriryhmien ideologiassa marttyyreiksi hakeudutaan tieten tahtoen.
Palestiinalaisnuoret maksavat kallista hintaa johtajiensa ja kasvattajiensa kiihottamina. Tällaisia keinoja ovat historian kuluessa käyttäneet mahtavat tyrannit kuten Hitler, Stalin tai Mao. 1980- ja 90-luvuilla tällaista valtaa käyttivät keskinäisissä sodissaan mm. Irakin Saddam Hussein ja Iranin uskonnollinen johto.

Hamas ei ole koettanut tarjota vaihtoehtona Gilad Shalitin vapauttamista ehdoitta. Se on käyttänyt kymmenien vuosien ajan itsemurhaiskuja ja raketteja. Tammikuisen Gazan sodan jälkeenkin eteläiseen osaan Israelia on ammuttu satoja raketteja.
Nyt hamasilaiset pyytävät Shalitin hengestä vähintäänkin tuhatta palestiinalaista vapaaksi Israelin vankiloista. Tämä ei vaikuta kovin reilulta vaihtokaupalta.
Juutalaisuudessa yhden ihmisen elämällä nähdään merkitys sinänsä. Mitä olen Israelissa kokenut, tämä elämän arvostus koskee yleisesti myös niin sanottua vihollista. Taistelutilanteissa ylilyöntejä kuitenkin tapahtuu.
Rauhan edellytykset ovat kaukana, mikäli valtaa pitävät fanaattiset ääriliikkeet. Nämä ryhmät operoivat surutta siviilien keskellä ja tekevät vahvaa propagandaa, jotta vihollinen syyllistetään kaikkeen huonoon ja kärsimykseen. Vihollisella, tässä tapauksessa Israelin juutalaisilla ei nähdä mitään ihmisarvoa. Se on tuhottava suuren hyvän, Palestiinan valtion tieltä.

Palestiinalaiset ovat lyhyessä historiassaan lähes poikkeuksetta valinneet väärän vaihtoehdon eli väkivallan. Mahdollisuuksia on tarjottu parempaankin muun muassa Camp Davidin rauhanprosessissa syksyllä 2000. Tuolloin heidän johtajansa Jasser Arafat hylkäsi tarjotun itsenäisen valtion ja puolet Jerusalemista. Tämän katkeran valinnan tuloksia seuraamme tämän päivän Lähi-idän uutisissa.
Palestiinalaisten kansannousu, intifada ei ole ollut vain kiviä heittelevien nuorten spontaania vastarintaa miehittäjää vastaan. Se on ollut nähdäkseni linjavalinta, joka on varmistanut väkivallan jatkumisen. Israel on ollut aika ajoin väkivallan edessä taipumaton, mutta viime aikoina esimerkiksi pääministeri Benjamin Netanjahun aloitteet uusista rauhanneuvotteluista ovat olleet perusteiltaan hyviä. Hän on muun muassa luvannut jäädyttää kiisteltyjen uudisasutusten laajentamiset määräajaksi ja tutkia, löytyykö palestiinalaisleiristä tuona koekautena oikeasti rauhantahtoinen kumppani. Minusta se oli aika reilu tarjous, jonka palestiinalaisjohto tyrmäsi tuoreeltaan. Tähän palestiinalaiset voisivat osoittaa rauhantahtoisuuttaan ja vastata vapauttamalla Gilad Shalitin ehdoitta.
© HEIKKI KANGAS, Israel

Viikko 40/01.10.2009
Lehtimajanjuhlan aika Israelissa

Juutalaisessa ajanlaskussa käytetään kuukalenteria eli vuosia mitataan kuun kierron mukaan. Siksi läntiseen kalenteriin verrattuna tietyissä juhla-ajoissa on viikkojen heittoja.
Syyskuun lopulla alkoi juutalainen vuosi 5770. Tämän juutalaisen vuoden alussa on tärkeä uskonnollisten juhlien jakso. Keskeinen juhlapäivä on Jom Kippur, suuri sovintopäivä, jolloin lähes koko kansakunta on syömättä ja juomatta. Tähän paastoon liittyy myös Israelin nykyhistorian raskas muisto, kun Egyptin ja Syyrian armeijat aloittivat Jom Kippurina vuonna 1973 salamasodan Israelia vastaan. Armeijalla oli juhlapäivän vuoksi vain mitätön puolustusvalmius rajoilla. Israelilta kaatui useita tuhansia sotilaita.
Viiden päivän kuluttua jom kippurista alkaa viikon mittainen lehtimajanjuhla. Perjantaina, 2. lokakuuta on tänä vuonna juhlan ensimmäinen päivä.
Lehtimajanjuhlan hepreankielinen nimi on sukkot. Se on yksi juutalaisen vuoden kolmesta sadonkorjuujuhlasta, jolloin oli tapana viedä Jerusalemin temppeliin kiitosuhri. Tästä kerrotaan Raamatussa viidennessä Mooseksen kirjassa ja sen luvussa 16. Juhlan kynnyksellä korjataan nykyisin lähinnä rypäle- ja taatelisatoa. Muut sadonkorjuujuhlat ovat kevätpuolella pääsiäinen eli hepreaksi pesach sekä viikkojuhla, shavuot.

Sukkot on yksi juutalaisuuden iloisimmista juhlista. Sen tärkein symboli on yksinkertainen maja, jonka katto on oksista ja lehvistä. Lehtimaja on muistutus Israelin 40 vuoden autiomaavaelluksen aikana käyttämistä tilapäisasumuksista. Lähes poikkeuksetta juutalaiset lapset rakentavat lehtimajan vanhempiensa kanssa kotiensa pihaan, terassille tai parvekkeelle. Samoin tehdään majoja kouluihin ja lastentarhoihin.
Juhlasymboleina ovat lisäksi kirpeät sitrushedelmät ja myrttipensaan oksat, joita sidotaan palmunlehvään. Näitä heilutetaan kiitokseksi Jumalan antamasta kasvusta. Heilutus neljään ilmansuuntaan kertoo myös Jumalan hallitsevan kaikkialla. Lehtien havina muistuttaa sateesta, joka antaa sadolle kasvun.
Israelissa on ollut neljä viimeistä vuotta keskimääräistä vähäsateisemmat. Maan tärkeimmän makeanveden altaan, Kinneretin järven pinta on kriittisen alhaalla. Siksi monet juutalaiset ovatkin pitkään rukoilleet kunnon pitkäjaksoisia ja säännöllisiä sateita, jotka kääntyisivät luonnolle ja viljelyksille siunaukseksi.