Viikko 31/ 30.07.2009
Natsirikollinen ”Iivana Julma” tuomiolla Saksassa

Juutalaisia syytetään aika ajoin natsi-Saksan holokaustin käyttämisestä välineenä, jotta sen omille tiukoille otteille palestiinalaisalueilla tai yleensä arabeja kohtaan saataisiin ymmärrystä. Ehkä joittenkin kohdalla kysymys on tästäkin. Kärsineet ajattelevat, että minua tai minun kansaani on kohdeltu huonosti, minulla on oikeus kostaa.
Minä käsittäisin kuitenkin niin, että kollektiivinen vaino on ennen muuta tehnyt kansakunnasta ennakkoluuloisen. Se on joutunut painostusten maaliksi satojen vuosien aikana, ei vain toisessa maailmansodassa. Suuri osa juutalaiskansasta ei luota ulkopuoliseen apuun ja pyrkimyksiin taata heillekin Lähi-idässä turvallinen rauhantila.
Israelissa elää vielä muutama sata tuhatta holokaustista selvinnyttä. Nämä raskaat muistot kuormittavat tietysti monia muita, ennen muuta lähiomaisia. Tämän vuoksi useat juutalaiset pitävät yhä tärkeänä, että joukkomurhiin syyllistyneitä saatetaan oikeuden eteen, vaikka tämä elossa olevien rikollisten joukko onkin huomattavasti harventunut. Muiston ei sallita hämärtyä niin, että holokaustin kieltäjät pääsevät saarnoillaan voitolle.
Tämän vuoksi natsivanginvartijaksi epäiltyä 89-vuotiasta John Demjanjukia ei ole jätetty rauhaan. Iäkästä miestä vastaan nostettiin kesäkuussa syyte Saksassa, johon hänet luovutettiin Yhdysvalloista. Häntä syytetään osallisuudesta liki 30.000 juutalaisen murhaamiseen Sobiborin keskitysleirillä Puolassa toisen maailmansodan aikana.

Demjanjukin tapaus on sikäli erikoinen, että hänet jo tuomittiin 1980-luvulla Israelissa kuolemaan. Mies kuitenkin lopulta vapautettiin Korkeimman oikeuden päätöksellä, koska todisteita ei pidetty riittävinä. Demjanjuk karkotettiin takaisin USA:han ja hänelle määrättiin elinikäinen maahantulokielto Israeliin.
Israelin alituomioistuimessa Demjanjukin uskottiin olevan Treblinkan keskitysleirin pahamaineinen vartija, josta käytettiin lempinimeä ”Iivana Julma”. Oikeutta käytiin pitkään ja Demjanjukia vastaan esitettyjä todisteita pidettiin monien oikeusoppineitten parissa riittävän vahvoina tuomioon, mutta syytetyn vapauttaminen nähtiin lopulta oikeusvaltion käytännön voittona. Epäilyt ”Iivana Julmasta” suuntautuivat lopulta toiseen henkilöön, vaikka Demjanjukin natsitaustoista saatiinkin jo tuolloin vahvoja todisteita.
Demjanjuk on kiistänyt osallisuutensa juutalaisten joukkomurhaan, holokaustiin. Münchenin tuomioistuimen käsittelyyn saatettu juttu on todennäköisesti yksi viimeisistä suurista natsioikeudenkäynneistä. Ukrainassa syntynyt Demjanjuk sanoo itse, että hänet värvättiin neuvostoarmeijaan vuonna 1941. Vuotta myöhemmin hän sanoi joutuneensa sotavangiksi Saksassa ja edelleen pakon edessä vartijaksi vankileireille.
Demjanjukin asianajajat ja omaiset ovat vedonneet syyttämättä jättämiseen, koska Demanjuk on iäkäs ja sairaalloinen. Saksalaissyyttäjät ilmoittivat kuitenkin lääkärintarkastusten osoittaneen, että Demjanjukin terveys kestää pitkän oikeusprosessin. Hänelle luetaan syytteet paikkoin, ja oikeuskäsittely käynnistynee syyskuussa. Lääkärien mukaan Demjanjuk voi osallistua oikeudenkäyntiin, kun istuntojen aikoja rajoitetaan. Mikäli todisteet osuvat häneen, hänet luokitellaan yhdeksi pahamaineisimmista vielä elossa olevista natsirikollisista.

Natsirikoksia vuosikymmeniä tutkineen Wiesenthal –keskuksen Israelin osaston johtaja Efraim Zuroff pitää Demjanjukin tapauksen uutta käsittelyä askeleena kohti oikeuden voittoa.
Tutkimuskeskus kantaa Simon Wiesenthalin nimeä. Hän alkoi holokaustista selvittyään tutkia keskitysleirien kauhut kokeneitten perheitten taustoja. Keskus on saattanut oikeuden eteen lukuisia natsirikollisia. Juutalaiskysymykseen keskittyneen ihmisoikeusjärjestön tavoitteena on saada iäkkäät natsit kiinni ja vastuuseen, jotta heidän uhreilleen voitaisiin tehdä vielä oikeutta.
Simon Wiesenthalin työvoittona pidetään Hitlerin tuhoamissuunnitelman toteuttajan Adolf Eichmannin vangitsemista. Tämä SS-päällikkö jäi liittoutuneiden vangiksi, mutta pääsi väärin henkilötietojen turvin livahtamaan eteläiseen Amerikkaan. Kun Israelin tiedustelupalvelu jäljitti Eichmannin Argentiinan Buenos Airesista, hänet kaapattiin kadulta ja salakuljetettiin Israeliin. Pitkän oikeusprosessin jälkeen Eichmann tuomittiin Israelin natsirikoslain perusteella kuolemaan. Hirttotuomio pantiin käytäntöön Jerusalemissa vuonna 1962.
© HEIKKI KANGAS, Israel

Viikko 30/ 23.07.2009
Palestiinalaisjohtajien puheet jatkavat Arafatin perinteitä

Muutamia vuosia sitten kuollut palestiinalaisten itsehallintoneuvoston puheenjohtaja ja presidentti Jasser Arafat antoi syksyn 1993 rauhan periaatejulistuksen jälkeen vain pari haastattelua juutalaisille toimittajille. Myöhemmin hän kieltäytyi säännöllisesti Israelin tiedotusväen tapaamisista. Hän ilmeisesti pelkäsi hankalia kysymyksiä. Tai hän saattoi myös pelätä menettävänsä kannatusta omiensa joukossa veljeilemällä juutalaisten kanssa. Vaikka hän oli palestiinalaisarabien ehdoton keulakuva, ääri-islamilaiset ja äärikansalliset arabit uhkasivat aika ajoin hänen henkeään. 
Kansainväliselle lehdistölle arabijohtaja Arafat sen sijaan avautui tiuhaan. Joskus vaikutti, että liiankin usein ja liian löysästi. Käytin kirjoituksissani 1990-luvun lopulla ilmausta Arafatin "kolme kieltä". Ensiksi hän julisti rauhaa läntisille ja muille kansainvälisille vaikuttajille, toiseksi vaatimuksia juutalaisille ja kolmanneksi Palestiinan vapautumisen iskulauseita lähipiirille eli arabijohtajille ja erityisesti rivikansalle. Siksi häntä oli mielestäni ainakin länsimaisen demokraatin vaikea ymmärtää.
Kun rauhanprosessi vielä oli kohtuullisesti raiteillaan, Arafat hämmensi kommenteillaan.  Esimerkiksi Tukholmassa hän totesi arabidiplomaateille, että palestiinalaiset käyvät psykologista sotaa murtaakseen Israelin selkärangan ja lopulta tuhotakseen valtion.
Tarkoittiko hän todella Israelin fyysistä tuhoamista? Vai tarkoittiko hän islaminuskoisten pyhää sotaa, jihadia toisuskoisia vastaan? Jihadia Arafat kuulutti omilleen jatkuvasti senkin jälkeen, kun oli allekirjoittanut ensimmäisen rauhanasiakirjan juutalaisten kanssa.
Kun israelilaiset neuvottelijat loukkaantuivat ja penäsivät Arafatilta selitystä, hän totesi tarkoittaneensa jihadilla rauhanomaista, hengellistä sodankäyntiä. Selitys oli islamilaisen teologian tulkintaa. Jihad nimittäin korostaa ennen muuta fyysisen sodan oikeutusta vääräuskoisten käännyttämiseksi tai surmaamiseksi.

Arafat joutui monet kerrat selittelemään sanomisiaan. Hän myönsi Israelissa sattuneiden vakavien itsemurhaiskujen jälkeen, että PLO ja noihin aikoihin voimakkaan poliittisen marssinsa aloittanut ääriliike Hamas tekivät epävirallisen liiton.
Arafatin kuten tänä päivänä hänen seuraajansa Mahmoud Abbasin puheissa jäi ja jää epäselväksi, mikä on sopimusten todellinen luonne. Arafatin aikaan Hamas sai vapaat kädet toimia väkivaltaisesti niillä alueilla, jotka eivät olleet vielä palestiinalaisten väliaikaishallituksen kontrollissa, toisin sanoen juutalaisasutuksissa niin Länsirannalla, Gazassa kuin ydin -Israelissa.
Arafat selitti itsemurhaiskujen aallon korkeina vuosina, että hän katkaisi yhteistyön Hamasin taistelusiiven kanssa välittömästi ensimmäisten tuhoisien itsemurhapommien jälkeen. Myöhemmin tämä osoittautui perättömäksi väitteeksi.
Israelilaisten on vaikea uskoa arabien välillä moniselitteistä puhetta. Ovatko palestiinalaisjohtajat vakavissaan rauhanpolitiikassaan? Vai tähtäävätkö he edelleen Arafatin tavoin "pienin askelin” kohti PLO:n perustamisasiakirjan tavoitteita, itsenäistä Palestiinaa, jonka pääkaupunkina on Jerusalem. Tässä prosessissa Hamas voi toimia omalla tahollaan ja PLO:n pääliike Fatah pyrkii samaan tavoitteeseen diplomatian tietä ja vahvistuessaan voi käyttää aseita.

Joka tapauksessa olen perustellut luennoilla ja jutuissani, että Lähi-idässä neuvottelun kieli on tyystin erilainen mihin lännessä on totuttu. Siksi meidän on vaikea ymmärtää, kun joku kuuluttaa tänään kuolemaa juutalaisille ja on huomenna valmis ainakin sanojen tasolla antamaan kaiken apunsa terrorismin kitkemiseksi rauhanprosessin tieltä.
Toisaalta muistan erinomaisen hyvin niitä ruohonjuuritason haastatteluja, joita olen tehnyt lukuisia 20 vuoden aikana Israelissa ja palestiinalaisalueilla. Esimerkiksi 1990-luvun alussa Jerusalemin vanhassa kaupungissa fiksunoloiset kadunmiehet kannattivat rauhansopimusta Israelin kanssa, mutta lähes samaan hengenvetoon nämä Alit ja Muhammedit muistuttivat: "Israel on aina vihollinen eikä sopimusta vihollisen kanssa tarvitse pitää."
Samaan asiaan viittasi aikoinaan Arafat. Hän vertasi Israel -neuvotteluja profeetta Muhammedin sopimukseen Mekan asukkaitten kanssa. Niin kauan kun kaupunki oli sotilaallisesti ylivoimainen, rauha säilyi, mutta kun Muhammedin joukot vahvistuivat, he valloittivat Mekan.
Israel on toiminut lähes koko olemassaolonsa ajan turvallisuuspoliittisella riskirajalla. Israelin 1970-luvun pääministeri Golda Meir uskoi rauhaan arabien kanssa, mutta oli samalla varma siitä, että vastapuoli ei suostu rauhansopuun heikon Israelin kanssa. Meirin mukaan, jos Israel ei ole vahva, ei tule mitään rauhaa. © HEIKKI KANGAS, Israel

Viikko 29/ 16.07.2009
ISRAEL TEKI TENNISHISTORIAA

Israelin tennismaajoukkue valmisti viikonloppuna jättiyllätyksen voittamalla arvostetun Davis cup turnauksen välierässä maailman huippuihin kuuluvan Venäjän. Voitto viiden pelin ottelurupeamassa merkitsi pääsyä neljän parhaan joukkoon maailmassa. Seuraavaksi Israel kohtaa Espanjan. 
Aiemmassa pudotuspelissä maaliskuussa Israel voitti Ruotsin. Tuo koitos ylsi otsikoihin ennen muuta Gazan sodan vuoksi, sillä ruotsalaiset päättivät turvallisuussyistä, ettei ottelua avata lainkaan yleisölle, vaan se pelattiin vain tuomarien, huoltajien ja vähäisen järjestelijäjoukon läsnä ollessa Malmössä. 
Myöhemmin kansainvälinen tennisliitto määräsi ruotsalaiset maksamaan muutamia kymppitonneja korvauksia sekä epäsi Malmöltä viideksi vuodeksi oikeuden järjestää Davis cupin otteluita.
Israelin ja Ruotsin pelistä käytiin laajaa keskustelua. Monien nettikeskustelijoitten ja asiantuntijoittenkin mielestä ottelu olisi pitänyt tuomita Ruotsin tappioksi ilman pelaamista, koska Ruotsi pilasi maaottelun politikoinnilla ja esti Israelin kannattajien pääsyn katsomaan ottelua.
Malmö valmistautui laajoihin levottomuuksiin. Mielenosoituksessa tennishallin luona oli lopulta noin 5.000 ihmistä. Heidän joukossaan oli parisataa naamioitunutta hulinoitsijaa, jotka yrittivät lietsoa väkivaltaa. Kaduilla oli satoja poliiseja. Poliisi pidätti kuusi rähinöitsijää.

Voittamalla karsintakierroksilla ensin Ruotsin ja nyt Venäjän Israel eteni ensimmäistä kertaa historiassaan maajoukkueitten epävirallisessa MM-turnauksessa välieriin. Penkkiurheilijoitten huomio kiintyi erityisesti lauantain puolivälierän nelinpeliin, jossa kaksikko, Andy Ram ja Jonathan Erlich, kukisti venäläiset tiukasti erin 3-2. Venäläiskaksikon toinen pelaaja Marat Safin on parhaimmillaan ollut kaksinpeleissä maailmanlistan ykkönen ja voittanut mm. ammattilaisten epävirallisena MM-kilpailuna pidetyt Australian ja Yhdysvaltain avoimet tennisturnaukset.
”Kaikilla on suuria unelmia ja Venäjän voittaminen oli juuri sellainen. Teimme sen”, israelilainen Erlich hehkutti yli 11.000 katsojalle Ramat Ganin Nokia –areenalla, joka on paremmin tunnettu koripallojoukkue Makkabi Tel Avivin kotinäyttämönä Euroopan seurajoukkueitten turnauksissa. Israelilaisjoukkue on voittanut Euroopan mestaruuden useita kertoja ja näissä huippupeleissä halli on miltei aina täynnä ja tunnelma sen mukainen. Israelilainen urheiluyleisö on tottunut pitämään ääntä. Nytkin tennisottelun aikana tuomarin oli vaikea saada yleisö hiljenemään, jotta pelaajat saivat suorituksiinsa keskittymisrauhan.
Andy Ram totesi, miten ottelun tunnelma suuren yleisön edessä sai hänet pelaamaan neljä kertaa paremmin, mihin hän on kyennyt viime aikoina.
Kokenut nelinpelikaksikko on tottunut menestykseen. Se muun muassa juhli vuonna 2008 Australian avointen voittoa, mutta Ehrlich on kärsinyt viime aikoina loukkaantumisista eikä kaksikko ole kyennyt sen vuoksi parhaimpaansa.

Tämä keskikesä on Israelissa muutoinkin suuren urheilujuhlan aikaa, sillä maassa on tällä hetkellä yli 6.000 juutalaisurheilijaa eri puolilta maailmaa. Nyt on nimittäin Makkabi -kisojen aika. Nämä joka neljäs vuosi pidettävät juutalaisolympialaiset keräävät monia kansainvälisiä huippu-urheilijoita. Useille urheilijoille osallistuminen makkabealaisiin on uran huippuhetkiä. Esimerkiksi yhdysvaltalainen 33-vuotias Jason Lezak jätti väliin samaan aikaan pidettävät uinnin maailmanmestaruuskisat. Hän koki kunniaksi osallistua makkabealaisiin ja totesi, että MM-tasolla hänellä on vielä mahdollisuuksia päästä mukaan, mutta makkabealaiset ovat erityinen tapahtuma, johon hänelle ei välttämättä avaudu enää toista tilaisuutta. 
USA:n uinnin valmennusjohto hiukan kritisoi Lezakin valintaa, sillä amerikkalaisille hänen poisjääntinsä MM –kisoista merkitsi heikennystä viestijoukkueeseen.
Lezak on ollut uinnin huipulla pitkään, mutta nousi suuriin otsikoihin viime kesän Pekingin olympialaisissa, joissa hän varmisti maanmiehensä Michael Phelpsin tärkeän kultamitalin USA:n sekaviestijoukkueen ankkurina sadasosasekunnin erolla. Phelps rohmusi Pekingissä peräti kahdeksan kultaa, mikä on enemmän kuin yksikään toinen urheilija on kyennyt yksissä kisoissa. 
Aiempaa olympiaennätystä, seitsemän kultaa yksissä kisoissa, piti hallussaan 1970-luvun uimari Mark Spitz. Hänkin on muuten Lezakin tavoin syntyjään juutalainen.
© HEIKKI KANGAS, Israel

Viikko 28/ 09.07. 2009
FORMULAPOMO KOHAHDUTTI HITLER -KEHUILLAAN

Urheiluintoiset suomalaiset ovat parin viime vuosikymmenen aikana seuranneet kovasti formula-autojen sirkusta, koska radoilta on tullut suomalaismenestystä useisiin maailmanmestaruuksiin saakka. Formulat kiinnostavat myös Israelissa, mutta eivät siinä mitassa kuin Euroopassa.
Formula ykkösten kaupallisten oikeuksien haltija, miljardööri Bernie Ecclestone kohahti viime viikon vaihteessa otsikoihin täällä Israelissakin kehumalla toisen maailmansodan aloittajaa, Saksan diktaattoria, Adolf Hitleriä hyväksi johtajaksi. Ecclestone sai ymmärrettävästi juutalaisjärjestöt kiukustumaan eri puolilla maailmaa.
Nyt Ecclestone on yrittänyt pehmentää puheitaan muun muassa kansainvälisen juutalaisyhteisön nettisivujen haastattelussa.  Hän pahoitteli olleensa sanoissaan ajattelematon idiootti ja totesi olevansa aidosti pahoillaan. 78-vuotias Ecclestone vakuutti, ettei hän ole koskaan kannattanut Hitleriä, joka valtansa loppupuolella oli mielipuoli.

Ecclestone tyynnytteli juutalaisyhteisöä muun muassa kertomalla, miten häneen teki Jerusalemin matkalla syvän vaikutuksen Juutalaisvainojen, Jad Vashem -museo. Hän totesi, ettei itke herkästi, mutta muistomerkillä käynti toi itkun silmään.
Ecclestone sanoi, että monet hänen ystävistään ovat juutalaisia. Formulapohatta selitti nettisivulla myös, mitä hän oikeasti tarkoitti Hitler -lausunnoillaan. Hänen mukaansa Hitler teki hyvää työtä valtansa alkuvaiheessa nostamalla Saksan vararikosta supervallaksi nopeassa ajassa. 
Ecclestone totesi myös, että ongelmana on sanan diktaattori käyttö. Ihmiset haluavat johtajaa, eivät diktaattoria, koska useimmat diktaattorit saavat asioita tapahtumaan terrorisoimalla ihmisiä. Kun taas vahvat johtajat kuten takavuosien brittipääministeri Margaret Thatcher saavat asioita tapahtumaan, koska ihmiset kannattavat heitä ja uskovat, että heitä johdetaan oikeaan suuntaan. Vahvat johtajat saavat asiat tehdyiksi. Tämän päivän johtajia hän arvosteli heikoiksi. 
Formulapomo piti The Times –lehden haastattelussa erheenä myös Irakin johtajan Saddam Husseinin syrjäyttämistä voimakeinoin, koska hän oli ainoa, joka pystyi kontrolloimaan maata. Hän kritisoi myös Afganistanin taleban –hallinnon syrjäyttämistä, koska länsimaista puututtiin tilanteeseen tuntematta syvemmin maan kulttuuritaustaa. Formulajohtaja väitti lisäksi, että samaan aikaan Afrikan maissa nähdään nälkää ja sitä vain katsotaan lännessä sivusta.

Lehtihaastattelussa Ecclestone kertoi kallistuvansa enemmän totalitarismiin demokratian sijaan. Puheet vahvasta johtajuudesta liittyvät formuloitten taustajärjestön, kansainvälisen autoliiton FIA:n väistyvään johtajaan Max Mosleyyn, jossa Ecclestone näkisi jopa hyvää ainesta brittien pääministeriksi. Ecclestonen hyvää ystävää Max Mosleytä on syytetty formulatallien piirissä diktaattorin otteista. Hänen isänsä, Sir Oswald Mosley oli toisen maailmansodan alla perustetun brittien fasistiunionin johtaja, joka oli erityisen vaikutettu Italian diktaattorin Benito Mussolinin aikaansaannoksista. Hänellä oli sodan aikaan myös yhteyksiä Hitleriin, minkä vuoksi hän oli vankeudessa sodan päättymiseen saakka.
Kun Max Mosley todennäköisesti väistyy syksyllä FIA:n johtajan paikalta, kansainvälisen Autoliiton uudeksi johtajaksi on esitetty mm. suomalaista rallilegendaa Ari Vatasta, joka on hankkinut kansainvälisiä kannuksia europarlamentaarikkona. 
Erikoisten lausuntojensa jälkeen Ecclestonea on vaadittu eroamaan formula ykkösten johtotehtävästä. Hän ei ole itse aikeissa erota. Muun muassa maailman juutalaiskongressin johtaja Ronald Lauder totesi alkuviikolla, ettei Ecclestone ole kelvollinen  johtamaan formulakisoja. Lauder kehottaa talleja, kuskeja ja formulaykkösten sarjan isäntäkaupunkeja jäädyttämään yhteistyönsä Ecclestonen kanssa.
Sarjan kaupallisten oikeuksien kautta formuloita komentava Ecclestone on osannut kohauttaa aiemminkin. Hän on muun muassa vaatinut naisia pukeutumaan vain valkoiseen, "kuten kaikki muutkin kodinkoneet". Viime vuoden tummaihoista formulavoittajaa Lewis Hamiltonia hän on myös näpäyttänyt rasistisin lausein. Hän on muun muassa sanonut, että formuloihin tulisi saada huippukuljettaja, joka on musta, juutalainen ja nainen.
© HEIKKI KANGAS, Israel

Viikko 27/ 02.07. 2009
USKONNOLLISIA KIISTOJA ISRAELISSA

Israelin ulkopoliittisten kuumien aiheitten varjossa on käyty kesäkuun aikana kovaa vääntöä mm. sapatista. Ortodoksijuutalaisten käsittelyssä ovat saaneet osansa myös Jeesukseen uskovat, messiaaniset juutalaiset.
Negevin pääkaupungissa Beershevassa oli kesäkuussa kaksi käräjäoikeuden istuntoa. Poikkeuksellisesti paikallinen messiaaninen seurakunta haastoi kaupungin päärabbin vastaamaan siitä, provosoiko hän hyökkäyksen uskovien kokouspaikkaa vastaan jouluna 2005. Tämä mahdollisesti tapahtui yhteistyössä Yad Lachim –järjestön kanssa, joka taistelee lähetystyötä ja Jeesukseen uskovia juutalaisia vastaan. Monin paikoin Israelin messiaanisia on ahdistettu ennenkin, mutta Beeshevan tapaus oli suora hyökkäys kokoustilanteeseen.  Nyt tutkitaan, oliko häirintä ”kotirauhan rikkomista”? 
Messiaaniset syyttävät päärabbia siitä, että hän olisi valheellisesti ilmoittanut kaupungissa toimiville synagogille messiaanisten aikovan kastaa linja-autolasteittain juutalaisia lapsia kristityiksi! Tätä kastetapahtumaa uskonnolliset juutalaiset ryntäsivät sadoittain estämään.
Suuria kastettavien joukkoja eikä linja-autojakaan ollut paikalla, mutta ortodoksit hyökkäsivät pastorin ja kokousväen kimppuun, rikkoivat omaisuutta ja repivät kirjoja.
Syntynyttä kahakkaa tuli rauhoittamaan yli 50 poliisia. Seurakunnan kokouspaikan muurien sisälle säntäsi muutamia satoja ortodokseja, ja samanmoinen joukko metelöi ulkona kadulla. He myös estivät seurakuntalaisten pääsyn sisään portista.
Poliisi vangitsi kolmetuntisen kahakan aikana kolme hyökkääjää, mutta messiaanisten tulkinnan mukaan päärabbi onnistui saamaan nämäkin vapaaksi käsiraudoista puhuttuaan poliisiupseerin kanssa.
Viranomaiset jättivät asian sikseen vuoden ajaksi. Kun kaupungin rabbit suunnittelivat uutta suurmielenosoitusta helmikuussa 2007, messiaaninen seurakunta haastoikin päärabbin oikeuteen aiemmasta mellakasta. Mielenosoitus peruuntui ja siitä lähtien messiaaninen seurakunta on saanut toistaiseksi kokoontua rauhassa.

Päärabbi oli 6. kesäkuuta oikeusistunnossa suurehkon kannattajajoukon kanssa, mutta he eivät saaneet viranomaisilta lupaa mielenilmaisun järjestämiseen oikeussalin ulkopuolella.
Päärabbin asianajajat väittivät hänen tulleen rukoilemaan messiaanisten kokouspaikalle eikä yllyttämään mellakkaan. Levottomuutta rauhoittamassa ollut poliisi todisti, että ortodoksimiehet rynnäköivät seurakunnan suljetulle pihamaalle. Myös rabbi tuli tälle eristetylle alueelle.
Paikalla olleet messiaaniset kuvasivat tapahtumaa. Näitä video-otoksia oikeus katsoi todistusaineistona kesäkuun toisessa istunnossaan. Tuomari myönsi, että kyse oli vakavasta mellakasta. Kuitenkin seurakunnan haasteena on nyt todistaa päärabbin yhteys jouluiseen mellakkaan, koska hänen puolustuksensa pyrkii näyttämään, että rabbi tuli paikalle vasta mellakan alettua ja esiintyi sovittelijana. Oikeus ei kahdessa istunnossaan vielä kuullut päärabbia itseään, vaan käräjäoikeuden kolmas kokoontuminen päätettiin pitää tämän vuoden marraskuussa.

Samaan aikaan kun Beershevassa puitiin oikeusjuttua, Jerusalemissa ortodoksijuutalaiset osoittivat kiihkeästi mieltään sapatin rauhan puolesta kahdessa mellakassa. Syynä oli kaupungintalon alakertaan avattu parkkihalli. Molemmissa kahakoissa loukkaantui useampia poliiseja ja mielenosoittajia. Ortodoksit asettuivat ratsupoliisien eteen makaamaan, heittelivät virkavaltaa mm. kivillä ja likaisilla vauvojen vaipoilla.
Jerusalemissa autoilijoilla on suuria ongelmia etenkin sapattina, sillä yleisiä parkkitiloja ei ole käytössä Vanhan kaupungin läheisyydessä.  Sadat sekulaarit israelilaiset ovat asettuneet vastamielenosoituksiin ortodokseja vastaan. He haluavat parkkitiloja, mm. siksi, että enemmistö juutalaisista tekee yhä kuusipäiväistä työviikkoa. Jos heillä on halua lomakausien ulkopuolella vierailla pääkaupungissa, sapattina on pakko tulla omalla autolla, julkiset kulkuneuvot eivät silloin liiku.
Jerusalemin asiantuntijat ovat nähneet parkkikiistassa myös ortodoksijuutalaisten halun näpäyttää pormestari Nir Barkatia, joka valittiin tehtävään reilu puoli vuotta sitten. Ei-uskonnollista Barkatia edelsi tehtävässä ortodoksijuutalainen Uri Lubiolanski, ja häntä ennen pormestarina oli pääministerinäkin kuuluisaksi tullut Ehud Olmert.
Jerusalemissa on suljettu sapattiliikenteeltä useita kymmeniä katuosuuksia, joista varoitetaan katusuluilla. Jos kuitenkin tietämätön eksyy sapattina rauhoitetuille kaduille, silloin ortodoksien kivet voivat hyvinkin lentää kohti autoilevaa sapatin rikkojaa.
© HEIKKI KANGAS, Israel